Rakkaat työtoverit, synodaalikokoukseen osallistujat – clerus synodalis – pappisvirkaan ja diakonian virkaan vihityt. Tervetuloa yhtä matkaa kulkevien joukkoon. Sitähän tuo sana synodi tarkoittaa. Tervetuloa samalle tielle myös tamperelaiset ekumeeniset vierailijat ja muut, jotka otatte osaa ohjelmaan.

Let me also wish our international guests warmly welcome. You have come to walk with us on a common journey, to be a synod, a company of travelers sharing the same way. You have joined us from our partner Churches in Sweden, England and the United States. I hope this gathering will strengthen our companionship and deepen our commitment to mutual sharing of gifts in our common faith.

Pappeinkokouksilla on pitkä perinne, niin Suomessa kuin muualla. Tällä kertaa on kutsuttu myös diakonian virkaan vihityt samaan kokoukseen. Virkojamme yhdistää se, että molempiin vihitään apostolisen perinteen mukaisella tavalla kätten päälle panemisella ja rukouksella. Yhdessä nämä virat muodostavat sen kleeruksen, johon alussa viittasin. Vanhastaan sana on tarkoittanut koko virkaan vihittyjen joukkoa, ei vain papistoa. Siksi tätä koolla olevaa joukkoa voi nyt puhutella nimellä clerus synodalis. Olemme koolla matkakumppaneina, emme erillisinä työntekijäryhminä kukin omalla erillisellä ammatti-identiteetillä. Olemme yhdessä, koska meidät on Kristuksen nimissä virkaan kutsuttu, Pyhän Hengen lahjoilla siunattu ja yhteiseen palveluun lähetetty.

Kokouksemme tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa yhteistä työnäkyä Kristuksen asialla, auttaa pappisviran ja diakonian viran keskinäistä työyhteyttä, selkeyttää jumalanpalveluksen ja diakonian yhteyttä sekä ylipäätään johdattaa teoriasta käytäntöön, teologiasta tekoihin, uskosta palveluun.

Olkaa siis tervetulleet yhteiselle tielle. Sitä on jo kuljettu tänä aamupäivänä. Lähdimme ensimmäiseksi ulos kokouspaikaltamme. Vieraillessamme kaupungilla tutkimme sitä kontekstia, jossa itse elämme ja jossa Jumala toimii. Teimme matkaa maailmaan kohdataksemme ihmisiä ja kuunnellaksemme heitä ja heidän elämänsä kysymyksiä. Jumala on jo läsnä siellä, me emme vieneet häntä sinne. Sen sijaan me avauduimme pohtimaan sitä, mitä Jumalan armo ja ihmisten armollisuus tai armottomuus ovat tämän päivän Suomessa. Se puolestaan virittää meitä teologiselle työskentelylle ja herkistää hengelliselle Jumalan tahdon etsimiselle niin tässä kokouksessa kuin sitten omassa työssämme.

Synodaalikokouksen teema liittyy pian alkavaan Reformaation merkkivuoteen. Armoa! on kirkossamme päätetty merkkivuoden teemaksi. Se on kirjoitettu muotoon, joka on kuin armonanomus, rukous tai suorastaan parahdus. Mitä silloin pyydetään, kun pyydetään armoa?

Armo on kristillisen sanaston yleisimpiä käsitteitä. Jumalanpalveluksessa se tulee vastaan lähes joka osassa. Me rukoilemme armoa ja veisaamme Herra, armahda. Virsikirjassa armo ja armahtaminen vilisevät eri muodoissaan. Sana on kuitenkin lyhyydessään ja näppäryydessään liiankin helppo lausua. Se muuttuu kevyeksi ja jää abstraktiksi, hahmottomaksi ideaksi. Mutta hyödyttääkö sen yksityiskohtainen jäsentely?

Professori Seppo A. Teinonen julkaisi 70-luvulla Teologian sanakirjan, pienen ja kompaktin teoksen, jossa teologisille käsitteille annettiin yhden lauseen mittaisia selityksiä. Sanan armo kohdalla ei sellaista kuitenkaan Teinosen kirjassa ole – mutta onpa sen sijasta kehotus katsoa sanaa gratia, ja tämän latinalaisen sanan kohdalta löytyykin yli neljäkymmentä erilaista armoa. Jokainen siis poimikoon omansa tilanteensa mukaan, niinkö?

Teidän vierailunne eri kohteissa on paljastanut jotain armon moninaisuudesta. Ihmiset kokevat tai ainakin kaipaavat sitä eri tavoin sekä pyrkivät sitä osoittamaan elämässään tarpeellisella tavalla. Onko luterilainen opetus pelastuksesta yksin armosta, sola gratia, ilman omia ansioita edelleen ajankohtainen? Vieläkö havaitsitte sen puhuttelevan ihmisiä?

On väitetty, että nykyajan ihminen ei enää pohdi Lutherin tavoin, miten löytäisi armollisen Jumalan, vaan miten löytäisi mielekkään elämän. Tämä väite ei ole uusi. Se nostettiin esiin reilut 50 vuotta sitten, kun Luterilainen Maailmanliitto piti yleiskokoustaan Helsingissä teemalla Vanhurskauttaminen tänään. Maailman nopea muutos antoi sille pontta, ja suursodastakaan ei ollut kovin kauan. Mikään ei enää tuntunut olevan entisellään, kaikki tukipilarit horjuivat. Reformaatioajan uskonnolliset kysymyksenasettelut tuntuivat yksinkertaisesti vanhentuneilta ihmisen eksistentiaalisen ahdistuksen rinnalla.

Näyttää kuitenkin siltä, että eivät ainakaan hyväksytyksi tulemiseen liittyvät kysymykset ole yhtään vanhentuneet. Niitä käsitellään edelleen myös armon ja tekojen suhteena. Edelleen ihmiset haluavat, että heidän vikansa ja puutteensa annetaan heille anteeksi. Samaan aikaan he kuitenkin edelleen toivovat tulevansa hyväksytyiksi juuri tekojensa mukaan. Miten puhua armosta nykymaailmassa, maailmassa, joka näyttää enemmän etsivän arvoa kuin antavan armoa, joka pyytää samaan aikaan omien heikkouksiensa hyväksyntää mutta kiilaa kovilla kyynärpäivällä kilpailijat pois?

Tätä on pohdittu myös Luterilaisessa Maailmanliitossa. Se on myös valinnut reformaation merkkivuoden teemakseen armon. Pääotsikon mukaan olemme Jumalan armon vapauttamia, Liberated by God’s Grace.

Armo ja vapaus liittyvät läheisesti yhteen; onhan yksi Martin Lutherin laajimmin tunnettuja teoksia hänen pieni kirjasensa Kristityn vapaudesta, 1520. Luther tähdentää siinä kahta näennäisesti ristiriitaista väitettä: kristitty on vapaa herra joka hallitsee kaikkea eikä ole kenenkään alamainen – kristitty on kaikkien altis palvelija ja jokaisen alamainen. Vapaus kutsuu palvelemaan. Armo lähettää ihmisen.

Luterilainen Maailmanliitto on avannut pääteemaansa kolmeen alaosaan: Pelastus – ei kauppatavaraa, Ihmiset – ei kauppatavaraa, Luomakunta – ei kauppatavaraa. Armo merkitsee ainakin tätä; mikään näistä kolmesta ei ole myytävissä eikä ostettavissa. Nämä teemat ovat myös liittyneet tämän päivän vierailuihin.

Uudessa testamentissa sana synodi esiintyy vain kahdessa paikassa, ja kummassakin kohdassa hämmentyneessä yhteydessä. Luukkaan evankeliumissa 12-vuotias Jeesus on unohtunut temppeliin mutta hänen perheensä luulee hänen olevan mukana kotiin lähteneessä matkaseurueessa. Apostolien teoissa valo leimahtaa Saulukselle, hän kuulee Jeesuksen puheen, mutta hänen matkatoverinsa eivät ymmärrä, mitä tapahtuu (Luuk. 2:44; Apt. 9:7).

Molemmissa kohdissa matkaseurue oli hyvässä uskossa, että tilanne on heidän hallussaan, minne oltiinkin menossa ja kenen kanssa. Mutta kummassakin matkaseurue yllättyy. Jeesus yllättää tiellä – hän ei ollutkaan siellä, missä hänen luultiin olevan, ja hän olikin siellä, missä hänen ei pitänyt olla. Tällaistako on synodissa, siis yllättävää? Ainakin olennaista matkakumppanuudelle on, että mieli on avoinna ja sydän valmiina kuulemaan, mitä Jeesus Kristus sanoo, mitä hän meille opettaa ja mihin hän meidät lähettää.

Hyvät matkakumppanit. Tervetuloa tielle etsimään suuntaa armosta armollisuuteen.