Miksi Raamattuun kannattaa tarttua?

Pari viikkoa sitten vietettiin Aleksis Kiven päivää, joka on tunnetusti myös suomalaisen kulttuurin päivä. Päivä antoi jälleen aihetta pohtia, miten osuvasti Kiven Seitsemän veljestä kuvaa suomalaisia ja miten paljon itse romaani on muokannut käsitystä suomalaisista. Mielikuva Impivaaraan muuttavista miehistä näyttää ihannoivan metsäläistä vapautta, jossa ei juuri piitata kirjallisesta sivistyksestä. Pikemminkin läträtään viinalla, kiroillaan, haastetaan riitaa ja tapellaan. Tosi kuva sekin, eikä pelkästään 1800-luvun Suomesta eikä edes metsämökeistä. Mutta samalla kirja on kehityskertomus jurrikoiden kasvusta yhteiskunnallisesta roolistaan tietoisiksi kansalaisiksi, jotka oppivat lukemaan, sijoittamaan itsensä kotimaansa kulttuuriin ja kantamaan sen asioista vastuuta.

Veljekset ovat kautta romaanin hämmästyttävän eteviä nakkelemaan raamatunlauseita, virsikirjan värssyjä ja hartauskirjojen sanoja ollakseen lukutaidottomia. Miten he olivat ne saattaneet oppia, kun lukkarilla oli täysi työ takoa edes aapista heidän päähänsä? Tämä kysymys on aiemminkin esitetty, ja äskettäin uuden, nykykielisen laitoksen Seitsemästä veljeksestä laatinut kirjailija Juha Hurme kertoi radiohaastattelussa Aleksis Kivellä olleen siihen nerokas kirjallinen ratkaisu: veljekset olivat kaiken tuon lapsena oppineet enoltaan, ja niinpä he olivat niin hyvin perillä Raamatusta että saattoivat sitä jopa parodioida. Mutta kyse oli tietysti kirjailijan omasta oppineisuudesta.

Kivi tunsi Raamatun, Virsikirjan ja lukuisat hartauskirjat, joita Stenvallien kodissa oli lapsuudessa luettu. Ne vaikuttivat hänen sanastoonsa ja siirtyivät romaanihenkilöiden puheisiin. Mutta yhtä tärkeää on nähdä, että koko tuo hengellinen kirjallisuus vaikutti myös siihen, millaiseksi kulttuuriseksi kasvutarinaksi koko Seitsemän veljeksen tarina muotoutui. Siinä kehitytään niin sisäisesti sielullisilta ominaisuuksilta ja arvoilta kohti eettisiä valintoja ja tekoja. Hurme pitääkin kirjaa kuvauksena ihmisyydestä.

Tämä Seitsemästä veljeksestä. Mutta miksi sitten Raamattuun kannattaa tarttua? Ensinnäkin siksi, että ilman sitä on mahdotonta ymmärtää niin suomalaista kuin koko eurooppalaista kulttuuria. Niin kirjallisuus, kuvataiteet kuin musiikkiteokset sisältävät lukemattomia sitaatteja Raamatusta, tai paremminkin, Raamatun kertomukset läpäisevät kulttuurin kerrostumia antiikista nykypäivään, toistuvat eri tavoin taiteissa ja jäsentävät niissä ilmeneviä ihanteita tai vastaavasti niissä kuvattuja paheita. Raamattu liittää lukijansa tämän omaa kontekstia laajempaan kulttuuripiiriin. Se tuo pois Impivaarasta kansainvälisen sivistyksen pariin.

Englantilainen historioitsija Tom Holland julkaisi kaksi vuotta sitten paksun teoksen nimeltä Dominion: The Making of the Western Mind. Holland tunnetaan antiikin Rooman tutkijana, mutta tässä kahden vuosituhannen pitkittäisluotauksessa hän osoittaa, että ne hyvät, ihmisoikeuksia, vapauksia, tasa-arvoa ja tieteitä edistäneet arvot, jotka läpäisevät nykypäivän länsimaista kulttuuria, eivät ole tipahtaneet taivaasta eivätkä syntyneet itsestään. Ne ovat Raamatun kirjoitusten ja niihin perustuneen kristillisen uskon pitkällistä ja hidasta vaikutusta myös siellä, missä niiden ensi näkemältä arvellaan päinvastoin syntyneen vain vapautumisena uskonnosta. Mielenkiintoinen teesi, mutta Holland esittää sen hyvin perustein. Mikäli nämä hyvät kulttuuriset hedelmät eivät ole itsestään selvyyksiä vaan tietyn historiallisen kehityksen tuote, voidaan aiheellisesti myös kysyä, pysyvätkö ne voimassa ilman sitä kulttuuria luovaa voimaa, joka on ne hedelmöittänyt.

Tässä onkin toinen syy, miksi Raamattuun kannattaa tarttua. Ei vain siksi, että ymmärtäisimme omaa kulttuuriamme, vaan jotta osaisimme sitä pitää yllä ja kehittää kohti sellaisia päämääriä, joista Raamattu puhuu omana pitkänä tarinanaan ihmisen ja Jumalan suhteesta – alkaen paratiisiin viattomasta tietämättömyydestä aina taivasten valtakunnan toteutumiseen. Raamatun sana puhui edeltäville sukupolville, jotka olivat aikansa lapsia kuten mekin, mutta se puhuu myös meidän ajallemme. Sen kertomukset nostavat esiin pysyviä teemoja siitä, mitä on olla ihminen, mitä ovat oikeus ja mitä armollisuus, mitä totuus ja mitä rakkaus, mitä uskollisuus ja mitä petollisuus, mitä toivo ja mitä epätoivo. Se käsittelee niin ihmisen ahneutta ja ylpeyttä kuin hänen vastuutaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan, mikä on tärkeää, ajateltakoon vaikka ajankohtaisia ilmastonmuutoksen tai lajikadon haasteita.

Kristillisen uskon mukaan Pyhä Henki on vaikuttanut Raamatun kirjoittamisessa, sen kirjoitusten kokoamisessa, meille säilymisessä ja kääntämisessä – ja edelleen Henki jatkaa vaikuttamista sen lukijoissa ja kuuntelijoissa. Siksi Raamatun sanalla on oma voimansa. Se tekee ihmisistä Jumalan palvelijoita. Se ei ehkä puhu kaikille lukijoilla samalla tavalla eivätkä sen kaikki kohdat ole jokaiselle yhtä merkittäviä. Silti sen yksikin sana voi antaa ihmiselle voimaa uskoa, toivoa ja rakastaa. Kirkkoisä Gregorius Suurelta lienee lähtöisin monesti lainattu viisaus: ”Raamattu on kuin leveä ja syvä virta, joka on kyllin matala lampaiden kahlata ja riittävän syvä elefantin uida.” Hyvät kuulijat, tähän virtaan piispat haluavat jokaista kannustaa kahlaamaan ja uimaan.