Puhe Talvisodan päättymisen kirkkoillassa Tuomiokirkossa 13.3.2016

 

”Miten se on mahdollista?” Tällainen ihmettelevä kysymys voidaan esittää monesta asiasta. Lukemattomat ovat kysyneet sitä myös tämän muistopäivän aiheen osalta: miten Suomen oli mahdollista selvitä maailmansodan kurimuksesta itsenäisyytensä säilyttäen, murjottuna mutta ei muserrettuna, hakattuna muttei lyötynä?

Kysymys kuuluu tähän päivään kuitenkin toisesta syystä. Se esiintyy evankeliumissa, joka on aamun jumalanpalveluksessa luettu. Tänään on kirkkovuodessa Marian ilmestyspäivä. Päivän evankeliumissa enkeli Gabriel ilmoittaa Neitsyt Marialle, että tämä on nyt raskaana ja tulee synnyttämään lapsen. Maria, nuori tyttönen, kysyy: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.”

Marian estely kuulostaa tutulta. Ei tällainen on mahdollista eikä minusta ole tähän. Enkelillä on vastaus: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. … Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Enkelin lupaus saa Marian tyytymään ja antamaan itsensä palvelukseen: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk. 1:30-38)

Selittämätöntä ei käy selittäminen. Sellaisen edessä voi vain painaa päänsä ja luottaa. Jos Jumala antaa voimansa, mahdotonkin voi osoittautua mahdolliseksi. Silloin voidaan jopa kokea ihme. Mutta estely ja kieltäytyminen antamasta itseään sen suuren palvelukseen jättäisi myös ihmeet näkemättä.

***

Kun Talvisota oli päättymässä, ei Marianpäivä ollut vielä lähelläkään. Sitä olisi vietettävä vasta 25.3., sillä siitä on yhdeksän kuukautta jouluun. Mutta koska keväällä 1940 oli pääsiäinen myös varhain, kuten tänä vuonna, jo maaliskuussa, työntyi Marianpäivä pääsiäisen yli aina 26.3. Tavallisesti Marianpäivä katkaisee paaston ja tuo valoisampia näköaloja. Tuskin tuolloin kuitenkaan ehdittiin ajatella sellaisia. Sodan kauhut olivat viikko viikolta ja päivä päivältä yhä hirveämpiä. Tulevaisuus oli yhä pelottavampi.

Kansakunnan puolustuskykyä vedettiin äärirajoilleen. Pienen maan armeija puolustautui urheasti, mutta tappiot olivat aina vain kuluttavampia. Helmikuu 1940 oli Suomen osalta koko toisen maailmansodan verisin, lähes 9300 kaatunutta. Maaliskuusta oli kehittymässä vielä kauheampi. Kahden ensimmäisen viikon aikana kuolleita ehti ennen aselepoa tulla lähes 7500, siis keskimäärin kuutisensataa päivää kohti. Se oli pienen suomalaisen kirkonkylän koko miespuolinen väestö päivässä.

Myös vihollinen kärsi hirmuisia tappioita, mutta jättiläisenä se kykeni jatkuvasti heittämään sodan myllyyn tuoreita joukkoja sekä lisäämään ylivoimaansa. Sodan alkaessa oli Suomea vastaan asetettu 22 divisioonaa, mutta lopussa niitä oli jo 59 divisioonaa, noin miljoona miestä. Suomi kykeni mobilisoimaan korkeimmillaan 340.000, ja nekin heikommin varusteltuina ja vähäisemmällä kalustolla. Pitkään ei olisi enää voitu jatkaa; voimat olivat loppumassa. Aselepo tuli viimeisellä hetkellä. Vaikka rauhan hintana olivat suuret menetykset, se oli tervetullut. Liput liehuivat, mutta puolitangossa.

Kun Talvisodan päättymistä on säännöllisesti muistettu, se on tehty kunnioittaen niiden muistoa, jotka antoivat itsensä äärimmäiseen uhriin. Mutta on kiitetty myös Jumalaa rauhasta. On kiitetty Korkeinta hänen voimastaan, joka varjossaan varjeli. Samalla on katsottu rukoillen eteenpäin, tulevaisuuteen, yhteiseen rauhan rakentamiseen.

***

Sodista selviäminen on leimannut suomalaista identiteettiä. Koko sodanjälkeinen aika on merkinnyt Suomelle elintason nousua, osana länsieurooppalaista kehitystä. Siihen ovat liittyneet niin koulutustason nousu kuin elinkeinorakenteen murros. Maa teollistui, kaupungistui ja kansainvälistyi. Yhteiset, koko kansan läpäisevät kokemukset sitoivat tavoittelemaan yhteisiä päämääriä. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kansakunta kantaa kuitenkin mukanaan kovia kokemuksia. Jostain syystä suomalaisilla on useita kyseenalaisia kultamitaleita Euroopan kansojen joukossa, nimittäin mitä tulee itsemurhiin, alkoholismiin, perheväkivaltaan jne. Näitä on yritetty selittää esimerkiksi sodan traumaattisilla kokemuksilla.

Sotilaiden mielenterveysongelmista väitellyt Ville Kivimäki kirjoittaa kirjassaan Murtuneet mielet (2013), että ”sodan traumoista on tullut kaiken selittävä tekijä, johon suomalaisen nyky-yhteiskunnankin kipupisteet ja erityispiirteet vaivatta palautetaan”. Näin ei Kivimäen mukaan kuitenkaan pidä olla, sillä monet ongelmat olivat olemassa jo kauan ennen sotia eikä niitä ”tarvitse psykologisoida traumaoireiksi, vaan parempi olisi etsiä niille yhteiskuntapoliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia selityksiä” (s. 15).

***

Ruotsiin verrattuna Suomi näyttää sisään- eikä ulospäin kääntyneeltä, umpimieliseltä eikä avoimelta. Ehkä syytä voidaan osaksi jäljittää siihen, että pitkän historian omaavaan itsenäiseen kuningaskuntaan verrattuna Suomi on enimmäkseen ollut jonkun toisen valtakunnan osa. Me olemme vasta saavuttamassa ensimmäistä sataa itsenäisyyden vuotta. Historiaamme leimaa puolustautuminen ja omien etujemme varjeleminen. Ulkopuolinen koetaan epäilyttäväksi hyväksikäyttäjäksi, joka vaarantaa minun onneni.

Tämä on kuultu esimerkiksi maahanmuutosta käydyssä keskustelussa. Suomeen saapui viime syksynä aiempaan kokemukseemme nähden poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita, mutta pelkästään Ruotsiin verrattuna luvut olivat pieniä, monista muista Euroopan maista puhumattakaan. Vaikuttaa siltä, että Suomessa koetaan toisten tulevan ja vievän meidän hyvinvointimme – jonka turvaamisen vaatimista toimenpiteistä emme kuitenkaan pysty itse yhdessä sopimaan. Maahanmuuton nostamia kysymyksiä ei sovi kieltää, vaan mahdolliset ongelmat tulee selvittää ja oikaista. Sellainen ei ole rasismia eikä ksenofobiaa. Sen sijaan ongelmien käyttäminen vihamielisyyden tukemiseen voi sellaista olla.

Moni kysyy, miksi Suomeen on saapunut juuri nuoria miehiä – eivätkö suuremmassa hädässä ole naiset ja lapset? Miksi eivät miehet jää maata puolustamaan, kuten Suomen miehet tekivät? Vastakysymyksenä voi esittää: jos sinun tulisi omasta perheestäsi miettiä, kuka lähetetään hakemaan työtä ja tunnustelemaan maahanmuuton mahdollisuuksia vaaroja täynnä olevan matkan taakse, valitsisitko lähtijäksi nuoren miehen vai naiset ja lapset? Toiseksi voi kysyä, missä armeijassa Irakin, Syyrian tai Afganistanin nuorten tulisi taistella ja ketä vastaan? Näissä kaaokseen vajonneissa maissa toimii lukuisia puolisotilaallisia, omavaltaisia ryhmiä. Suomen kokemukset sodista ovat demokraattisesti hallitun ja rauhanomaisesti järjestäytyneen yhteiskunnan kokemuksia puolustautumisesta ulkopuolista hyökkääjää vastaan. Vertailu ei toimi.

***

Tällä kohtaa palaan Mariaan. Euroopan saksankielisissä maissa ovat maahanmuuttovastaiset puolueet käyttäneet vaaleissa sekä mielenosoituksissa iskulausetta Maria statt sharia – ”Maria, ei sharia”. Iskulause on kuvitettu kahdella naisella, vaaleahiuksisella hymyilevällä kaunottarella ja toisella kaunottarella, josta näkyvät vain tummat silmät mustan hunnun aukosta. Lauseella viitataan eurooppalaisten naisten vapauden ja yhdenvertaisen aseman varjelemiseen vanhoillista uskonnollista perhelakia vastaan. Mutta lauseella vihjataan myös kristinuskon aseman olevan uhattuna maahanmuuttajien vuoksi. Ainakin Sveitsissä on kuitenkin katolinen kirkko irtisanoutunut Neitsyt Marian käyttämisestä vierasvihamielisyyden välineenä. Kristityt voivat hyvin elää rinnan ja rauhassa muslimien kanssa ja rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa.

Maria mainitaan moneen otteeseen myös Koraanissa. Hän on tärkeä pyhimys islamissa, samoin kuin Jeesus on tärkeä profeetta. Koraanista löytyy myös alussa kuvaamani evankeliumin kertomus enkelin ilmoituksesta Jeesuksen sikiämisestä. Mutta ero Raamattuunkin käy ilmi. Kun evankeliumissa lapsi sikiää Pyhästä Hengestä ja häntä tulee pitää Jumalan Poikana (Luukas 1:35), Koraanissa hän on Marian poika, profeetta, joka syntyy Jumalan käskystä (Imranin perheen suura 42-47, Marian suura 16-21). Jumala ei Koraanin mukaan ”hanki itselleen lapsia” (19:35) eikä Jeesusta voi pitää Jumalana. Islamin mukaan kristityt syyllistyvät monijumalaisuuteen.

Kristinopin mukaan Jeesus on samaa olemusta kuin Isä. Yhdessä Pyhän Hengen kanssa he ovat yksi Jumala, jossa on kolme persoonaa. Tämä on kristinuskon erityispiirre, mutta myös sen pelastava salaisuus. Jumala itse syntyy ihmiseksi. Hän ei lähetä vain sanansaattajaansa kertomaan, miten tulisi elää, vaan hän tulee itse osoittamaan sen sekä antautumaan voimakkaan vihollisen surmattavaksi. Jeesus antaa itsensä uhriksi, kuolee ristillä häväistynä, mutta samalla voittaa vihollisen vallan omalla kuolemallaan. Hän vapauttaa kuoleman otteeseen joutuneet. Näin hän antaa kaikille kuolevaisille toivon ja lupaa heille elämän. Hän tekee heistäkin uuden toivon lähettiläitä, rakkauden ja anteeksiantamuksen julistajia sekä keskinäisen yhteyden rakentajia. Miten sellainen on mahdollista? Vain Jumalan armosta ja Pyhän Hengen voimasta.