Saarna kirkkoherra Juha Ailan virkaan asettamisessa Ikaalisten kirkossa 24.2.2019

Evankeliumi Luuk. 8: 4–15

 

Kun paikalle tuli paljon väkeä ja kaikista kaupungeista virtasi ihmisiä Jeesuksen luo, hän esitti heille vertauksen: ”Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!”

Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti.

Hän sanoi:

”Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.”

 

Pappismatrikkelista selviää, että Ikaalisten uusi kirkkoherra on maanviljelijän poika. Sinä, Juha, jo kotitaustasi perusteella tiedät, mitä ovat kylväminen ja korjaaminen. Osaat arvioida, mitä kasvu edellyttää; millaista maaperää ja millaista hoitamista. Tiedät, millaista vaivaa pitää nähdä, että maa olisi kynnetty ja käännetty, tiedät, milloin siemen sopii kylvää ja mihin, sekä millaista lannoittamista tai tuholaisten torjuntaa se voi vaatia. Maatalossa on myös opittu arvioimaan säitä, milloin olisi parasta olla kuivaa ja milloin kosteaa. Sinä tiedät, millainen sade ja millainen paiste sopii pelloille ja mihin aikaan.

Maanviljelijällä on kuitenkin vain vähän vaikuttamisen mahdollisuuksia niihin olosuhteisiin, joissa hän peltojaan viljelee. Mullan laadulle tai pellon sijainnille tai säätilalle ei voi muuta kuin ottaa sen, mitä on annettuna ja korjata puutteita parhaansa mukaan. Kylväjä voi ehkä valita sopivimmaksi jalostetun siemenlaadun, mutta hän ei voi taata, että se tuottaisi varmuudella loistavan tuloksen. Niin monet seikat riippuvat muista tekijöistä kuin viljelijästä itsestään. Kaikkensa tehtyään kylväjä toteaa, että nyt sato on suuremmassa kädessä. Maailman sivu ovat viljelijät huokailleet huoliaan Jumalalle, ja seurakuntien jumalanpalveluksissa on rukoiltu maan kasvulle suosiollisia säitä.

Uusi kirkkoherra on Ikaalisissa vanha pappi. Hän on hoitanut täällä virkaa jo puolentoista vuosikymmentä. Siinä ajassa oppii tuntemaan paikkakunnan kaikkine kylineen. Seurakuntaelämän kannalta se merkitsee, että pappi oppii tuntemaan sanan kylvömaan, oppii tuntemaan ihmiset, heidän ilonsa ja murheensa. Oppii kohtaamaan erilaisia seurakuntalaisia ja tietää, milloin he tarvitsevat kuuntelijaa ja tietää myös, mitä heidän pitäisi saada kuulla.

Pappi kohtaa pareja, jotka jännityksellä solmivat avioliittoaan, hän kohtaa vanhempia, jotka toivoa täynnä viettävät vastasyntyneen lapsen ristiäisiä, hän kohtaa nuoria, jotka rippikoulussa arvailevat edessään avautuvaa elämää, ja hän kohtaa itkeviä omaisia rakkaitaan hautaamassa. Seurakuntalaisissa on elämäänsä jotain hyvää odottavia, toivorikkaita ja eteenpäin katsovia, mutta on myös toivossaan hiipuvia, sairaita ja heikkeneviä, on vaikeuksiin joutuneita, huolten alle nääntyviä, odotuksissaan ja luottamuksessaan pettyneitä, ihmisiin ja Jumalaankin katkeroituneita. Kaikki nämä erilaiset sanan vastaanottajat voivat myös pukea pelkonsa, huolensa, odotuksensa ja toivonsa rukouksiksi, ehkä omin sanoin tai niillä sanoilla, joita pappi heille myötäelävänä kuuntelijana ja itse kirjastaan esilukijana tarjoaa. Hänellä on annettavanaan lohdutus Jumalan sanasta.

Mutta lohdun lisäksi sanassa on myös lupaus, ja sen varassa pappikin elää ja toimii. Niin kuin ei voi viljelijä keväällä tietää, millainen sato elokuussa korjataan, ei sanan kylväjäkään voi tietää, missä ja milloin siemen tuottaa hedelmää. Pappi kylvää Jumalan sanaa, jolla on oma vaikutusvoimansa. Siihen ei kylväjä voi lisätä mitään omasta voimastaan. Hän ei tuota sanalle kasvua eikä paranna Jumalan sanan tehoa, vaikka miten korottaisi ääntänsä, houkuttelisi, uhkailisi tai maanittelisi. Toki hänen kannattaa olla taitava ja asettaa sanansa oikein, jotta voisi kohdata kuulijoidensa sielun, mutta kasvun eli uskon, toivon ja rakkaudessa uudistuvan elämän saa aikaan vain Jumalan Pyhä Henki. Siksi tärkeää onkin, että pappi rukoilee Jumalalta viisautta ja voimia. Kun tänne Ikaalisten kirkkoon kokoonnutaan, silloin myös koko seurakunta rukoilee, että Jumalan Henki vaikuttaisi sydämissä, sieluissa ja kätten teoissa. Sillä kun sanaa kylvetään, sen on tarkoitus tulla paitsi otetuksi vastaan, myös ymmärretyksi, omaksutuksi ja noudatetuksi.

Sen voi saada aikaan sama Pyhä Henki, joka esti Paavalia jäämästä julistamaan Vähään Aasiaan, siis nykyisen Turkin alueelle. Apostolien teoista kuullussa kappaleessa Paavali näki näyssä miehen Makedoniassa, nykyisessä Kreikassa, eli meren toisella puolen Euroopassa. ”Tule ja auta meitä”, kutsui näky. Niin Eurooppa sai evankeliumin. Kristinusko ei jäänyt syntymäseuduilleen Lähi-Itään vaan alusta asti lähti leviämään uusille seuduille. Kirkko on alusta asti ollut lähetystehtävästään tietoinen, sillä Herra Jeesus perusti kirkkonsa nimenomaan evankeliumin asialle.

Maailman kaikista uskonnoista kristinusko on ainoa, joka on kasvanut aidosti globaaliksi uskonnoksi. Se on siis kotiutunut jokaiseen kulttuuriin ja omaksunut uusia, kontekstuaalisia muotoja. Muiden maailmanuskontojen pääkannatusalue on niiden syntyalueilla, kristinuskon puolestaan muilla mantereilla. Yksi selitys siihen on, että muista suurista uskonnoista poiketen kristinusko ei ole sidottu alkuperäiseen pyhään kieleensä, vaan sen sanoma voidaan kääntää kaikille maailman kielille ja sen pyhä kirja välittää aina yhtä aidosti ja uskottavasti Jumalan puheen. Jumalan ääni on kuultavissa eri kylissä ja kaupungeissa aina niissä asuvien ihmisten kielellä ja tavalla, heidän elämäänsä sovitettuna. Tämä seuraa siitä, että kristinuskon sanomana on ihmiseksi syntynyt Jumala, Jeesus Kristus. Hän tuli ottamaan ihmisen osan omakseen tehdäkseen niin ihmisen osalliseksi kaikista lahjoista, joita Jumalassa on.

Mitä Euroopalle tapahtui, kun Paavali seurasi Makedonian miehen kutsua? Se muuttui, sen koko kulttuuri alkoi saada uutta suuntaa. Mutta sitä eivät apostolit ehtineet nähdä, eivät myöskään heidän sanankylvöstään uskoviksi tulleet vielä moneen sukupolveen. Muutos on hidasta, sanan siemenen kasvu on hidasta. Mutta se on varmaa ja väistämätöntä, koska Jumala antaa kasvun. Näennäisesti vaikuttaa siltä, että siementä menee hukkaan, milloin se putoaa kovaan maahan, milloin se kuivuu, milloin se tukahtuu, mutta jossain se putoaa myös hyvään maahan ja tuottaa hämmästyttävän suuren kasvun. Niin kävi odottamattomasti Lyydialle, purppurakankaan myyjälle. Hän oli vaikutusvaltainen ja varakas nainen, jolla oli elämässä taloudellista turvaa ja epäilemättä myös siihen perustuvaa suosiota. Mutta juuri hänen sydämensä Jumala avasi evankeliumille ja teki hänestä ja hänen perheestään Euroopan mantereen ensimmäiset kristityt.

On tärkeää, että kylväjä pysyy uskollisena saamalleen kutsulle. Ei pidä antaa sen viedä toivoaan, jos siemen ei näytä tuottavan satoa. Sanan viljelijä tekee työtä uskossa eikä näkemisessä, ja vaikka työ näyttäisi toivottomalta, sanalla olisi vastustajia, maa kovaa ja linnut vikkeliä tai rikkaruohot rehevämpiä, Jumalan sana kuitenkin jossain muuttaa ihmisiä ja vähä vähältä saa aikaan suuria koko kylässä, kaupungissa, maassa ja koko mantereella. Sen näemme nyt Afrikassa. Siellä on jo 600 miljoonaa kristittyä, paljon enemmän kuin Euroopassa. Kristinuskon painopiste on siirtynyt eteläiselle pallonpuoliskolle.

Niin, mitä odotamme evankeliumin saavan aikaan maailmassa? Evankeliumi on sanoma Jumalan suunnitelmasta koko maailman hyväksi. Se on kokonaisvaltainen, ja sillä on yhteiskunnallisia ja ympäristöön vaikuttavia ulottuvuuksia. Evankeliumi ei koske vain yksilön pelastusta, hänen sielunsa sisäistä ja salaista suhdetta Jumalaan, vaan se koskee ihmistä niin hengellisenä kuin ruumiillisena olentona, hänen lähimmäisiään, heidän yhteiselämäänsä, heidän sovintoaan ja tulevaisuuttaan keskinäisessä kunnioituksessa, luottamuksessa ja rakkaudessa. Evankeliumi tekee uusia ihmisiä, muuttaa sisäisesti ja suuntaa ulkoisesti omasta itsestä poispäin, ottamaan huomioon toiset ja pyrkimään yhteiseen hyvään. Evankeliumi kattaa ihmisen tarpeet, hänen nälkänsä ja kaipuunsa, mutta myös hänen tehtävänsä, hänen vastuunkantamisensa. Siksi kirkkoherran johdossa on seurakunnan koko toimintojen kirjo, niin jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset kuin diakonia, kasvatus ja lähetys.

Millaista kylvöä ja satoa voidaan odottaa täällä Ikaalisissa? Täälläkin on monenlaista kylvömaata, Jeesuksen vertauksen mukaan ainakin neljää. On kovaa maata, josta sanan siemen häviää pian pois eikä ehdi edes itää, kun sen vihollinen jo talloo tai nappaa pois mieltä vaivaamasta. On pinnallista kylvömaata, jossa siemen ei orastavasta kasvustaan huolimatta pääse juurtumaan vaan ensi innostuksen jälkeen kuivahtaa pois, kun mikään ei muutukaan itsestään paremmaksi vaan usko alkaa tuottaa pettymyksen ja häpeän tunteita. On hyväkasvuista maata, jossa viihtyvät myös rikkaruohot ja ohdakkeet, ja kun sanan siemen nostaa hentoa uskon ja elämänmuutoksen orasta, muut tärkeiltä tuntuvat hyvät asiat tai vain vanhat huonot tavat helppoine himoineen hukuttavat sen alleen. Mutta on myös hyvää maata, jossa siemen saa rauhassa itää, nousta oraalle ja kasvaa korren ja lopulta tähkän, jossa on satakertaisesti hedelmää.

On siis vastuunsa niin kylväjällä kuin kuulijallakin. Jos on kirkkoherralla velvollisuutensa olla uskollinen sanan viljelijä, sopii myös hänen kuulijoidensa kysellä itseltään: mitä tapahtuu sille sanalle, jonka minä kuulen? Saako se kasvaa uskon, toivon ja rakkauden hedelmää? Tämä kysymys olkoon rukouksenamme, kun käymme nyt yhdessä asettamaan uutta kirkkoherraa virkaansa.