Kuulla, kuunnella ja uskoa

Evankeliumi Johannes 4:39-42

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: »Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.» Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: »Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.»

”Jeesus löytyi roskakatoksesta.” Tällainen otsikko osui toissapäivänä silmiini netissä. Samasta asiasta uutisoitiin molemmissa iltapäivälehdissä. Ensiyllätyksestä selvisi lukemalla pari riviä pidemmälle. Kyseessä oli Rovaniemen seurakunnan jouluseimi kaupungin Lordin aukiolla. Joku oli poiminut sieltä Jeesus-vauvaa esittävän nuken mukaansa. Jonkin aikaa sitä Facebookissa kuuluteltuaan oli seurakunta saanut nukkensa takaisin. Se oli löytynyt lähitalon roskakatoksesta. Sinänsä pikku näpistys ja kiusanteko, mutta Jeesuksen nimen vuoksi siitä kasvoi valtakunnallinen uutinen.

Jeesus herättää kiinnostusta. Ei hän jää huomiotta eikä jää piiloon seimen heiniin. Eikä hän suostu myöskään jäämään roskakatokseen, paitsi odottamaan pitkämielisesti, kunnes siellä poikkeaa yksikin ihminen, joka häntä kaipaa. Sen tästä ainakin oppi. Mutta oppi tästä muutakin tärkeää: tuo uutisotsikko piti jossain mielessä paikkansa, mutta ei ollut ihan koko totuus. Se oli tarkoituksella avoin monille harha-ajatuksille, sillä sen tarkoitus oli vain herättää huomiota ja syvempää tiedonjanoa. Vasta jutun lukemalla saattoi saada asianmukaisen käsityksen.

Viime aikoina minä ainakin olen uteliaana lukenut kaikki uutiset Ukrainassa käytävästä sodasta. On käynyt selväksi, että Ukrainan presidentti on voittanut ainakin tiedotussodan Venäjän presidenttiä vastaan. Toki hänenkin viestinsä ovat painottaneet oman maan etua, mutta silti ne ovat olleet uskottavampia kuin Ukrainan kimppuun hyökänneen Venäjän johtoportaalta kuullut viestit. Jälkimmäisiin suhtautuu suuremmalla epäilyksellä, koska niiden esittäjät ovat jo lausuneet niin monia epäluotettavia lupauksia rauhantahtoisuudestaan ja johdonmukaisesti kiistäneet osuutensa veritekoihin, että kaikkea heidän sanomaansa joutuu lähtökohtaisesti pitämään valheena.

On siis helppo valita puolensa, kumpaa uskoo, kun seuraa sotauutisia. Mutta loppujen lopuksi olemme vain meille välitettyjen sanojen varassa. Varmasti paljon jää sanomatta ja se, mitä sanotaan, esitetään puolustustahdon ylläpitämistä tukevassa sävyssä. Näin tehdään aina sodissa. Emme voi täysin tietää, mitä kaikkea paikan päällä todella tapahtuu. Joudumme arvioimaan kuulemaamme ja rakentamaan käsityksemme sen varaan. Sanalla sanoen, me kuulemme ja kuulemamme perusteella me uskomme.

Mutta näinhän se on kaikissa asioissa: kaikki meille välitetty puhe saa meissä aikaan jonkinlaisen uskon, vähintäänkin sen myöntämisen, että ”enpä tuosta paremmin tiedä, taitaa se asia hyvinkin noin olla kuin minulle kerrot”. Jos joltain jotain kuulen, minä joko uskon tai en, sen mukaan miten todenmukaiselta kuulemani minusta vaikuttaa. Jos se, mitä kuulen, pitää yhtä sen kanssa, millainen käsitys minulla ennestään on, minä ilman muuta uskon kuulemani; varsinkin, jos sen esittää joku sellainen, johon muutenkin luotan. Mutta paljon syvemmälle itse asiaan ja vakaammin sen uskomiseen pääsen, mitä lähempää voin itse sitä seurata ja sen totuutta todistaa.

Näin tapahtuu myös tämän päivän evankeliumissa. Jeesus on Sykarin kaupungissa tavannut kaivolla naisen ja keskustelussa hänen kanssaan osoittanut tietävänsä koko hänen elämäntarinansa. Se oli synnyttänyt naisessa uskon, että Jeesus on profeetta, Jumalan lähettiläs. Kun muut paikkakuntalaiset tulevat paikalle, hekin uskovat naisen kertoman perusteella Jeesukseen ja pyytävät häntä jäämään pidemmäksi aikaa. Heissä heräsi kiinnostus Jeesusta ja hänen opetuksiaan kohtaan.

Evankeliumissa kerrotaan parilla lauseella mielenkiintoinen muutos, joka perustuu siihen, että ihmiset eivät enää vain kuule Jeesuksesta vaan itse kuuntelevat Jeesusta. Kun hän asettuu paikoilleen pariksi päiväksi, usko ensinnäkin leviää: yhä useammat uskoivat Jeesukseen, sanoo evankelista. Toiseksi omin korvin Jeesusta kuunnellen usko vahvistuu: emme enää usko vain sinun puheesi perusteella – me olemme nyt itse kuulleet häntä, antaa evankelista ihmisten lausua. Eikä tässä vielä kaikki, vaan kolmanneksi usko myös syvenee Jeesuksen omista sanoista: nyt tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.

Jeesuksen läsnäolo vaikuttaa, että uusi usko ja toivo leviää paikkakunnan ihmisten pariin, epäily hälvenee ja usko rakentuu yhä vakaammalle pohjalle Jeesuksen omista sanoista saatavasta opetuksesta. Samalla uskon salaisuudet tulevat ihmisille yhä selvemmiksi. Heidän sydämensä avautuu pohjimmaiselle totuudelle; he eivät olekaan tekemisissä vain hyvän opettajan tai tarkkanäköisen ihmistuntijan tai edes profeetan kanssa, vaan he vakuuttuvat siitä, että tämä mies on koko maailman pelastaja.

Näin tapahtuu, kun ihminen saa seurustella Jeesuksen kanssa hengellisellä tavalla. Me emme enää tänään kohtaa Jeesusta samalla tavoin silmästä silmään kuin Sykarin asukkaat, mutta meilläkin on sama lähtökohta ja sama kulku, kuin portaiden tai askelten matka ensin kuulemiseen, sitten kuuntelemiseen ja edelleen uskomiseen. Mekin saamme ensin kuulla hänestä toisten todistuksia, kuulla muiden opetusta Jeesuksesta, vaikkapa kotoa, koulusta, kummeilta, seurakunnan kerhosta, pyhäkoulusta, rippikoulusta, joulukirkosta, radiohartaudesta, hautajaisista – mistä tahansa, missä olemme evankeliumin sanan ulottuvilla.

Meissä tapahtuu samaa kuin Sykarin kaivon naisessa. Sanoma Jeesuksesta hiljentää ja alkaa kutsua: Voiko tuo minulle puhuttu olla totta? Ainakin se koskettaa minussa jotain, Jumala puhuu minulle ja omatuntoni osoittaa, että hän tuntee minut sisintä myöten! Alamme kallistaa korvaamme Jumalan puheelle, kuunnella, mitä hän sydämellemme sanoo, vastaväitteemme vaikenevat ja alamme rukouksessa hiljaa kiittää hänen lahjoistaan, rukoilla anteeksiantamusta rikkomuksistamme ja pyytää siunausta elämäämme sekä johdatusta ja varjelusta edessä oleviin huolta tuottaviin vaiheisiin. Mitä tapahtui Sykarin kaivolla yhden kohdalla ja sitten toisten kohdalla ja pian useiden kohdalla, tulee tänään Akaan kirkolla monen tiedoksi ja uskoksi.

Kun tieto lisääntyy, usko vahvistuu ja syvenee. Jeesuksen merkitys Kristuksena, Jumalan lähettämänä maailman pelastajana käy vastaansanomattomasti ilmi, ja hän osoittautuu myös minun elämäni toivoksi. Uskosta tulee luottamusta ja turvallista lepoa Jumalan yhteydessä. Toteutuu se, mistä tänään kuultiin lukukappaleessa Heprealaiskirjeestä: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr. 11:1) Usko valloittaa ihmisen niin, että se tulee itse omaksi todistuksekseen eikä kaipaa näkemistä tai vakuuttamista.

Piispantarkastuksen yhteydessä on pohdittu niin työntekijöiden, luottamushenkilöiden kuin erilaisten vapaaehtoisten sekä yhteistyökumppanien kanssa viime päivinä ja viime kuukausina Akaan seurakunnan tehtävää. On hahmoteltu strategiaa ja painopisteitä. Tärkeää on kuitenkin ollut huomata, että Herra Jeesus Kristus edelleen kohtaa myös tämän paikkakunnan ihmisiä eri tavoin ja kutsuu heitä. Jeesus viettää aikaa tällä paikkakunnalla, ja aivan varmasti enemmän kuin pari päivää. Tämä seurakunta on satojen vuosien ajan todistanut, että Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon. Siihen luotamme yhä, ja antaudumme turvallisin hänen palvelijoikseen.

Tämä koskee meitä kaikkia, mutta tänään erityisesti heitä, jotka on äskettäin valittu kirkkovaltuustoon ja -neuvostoon. Nyt kutsun seurakunnan uudet luottamushenkilöt alttarin luo siunattaviksi.