Saarna Launeen kirkossa 3.11.2019

Evankeliumi Matt. 22: 1-14

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:

”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

Ystäväni, moniko teistä on joskus ollut pukeutuneena hääpukuun? Omissa häissä tai edes vaatetta kokeilemassa? Häävaatteeseen liittyy aina jotain erityistä. Kun sellaisen pukee ylleen, ei ole ainoastaan siististi pukeutunut, vaan koko ihminen jollain lailla kurottuu osaksi jotain suurempaa. Omiin häihinsä valmistautuva kokee pukuun sonnustautuessaan astuvansa merkittävän askelen, tekevänsä itsenäisen, koko elämäänsä suuntaavan päätöksen. Sellaisessa askeleessa astutaan omien tarpeitten ulkopuolelle ja sitoudutaan toiseen ihmiseen. Sellainen on suorastaan astumista jonkin pyhän piiriin, jonkin sellaisen, jossa minä en enää olekaan tärkein, vaan tärkeintä on saada yhdessä toisen kanssa palvella jotain suurempaa päämäärää. Jo pelkkä hääpuku vihjaa juhlallisuudellaan tähän. Se ei ole vain vaatekerta muiden joukossa, vaan se viittaa johonkin erityiseen käyttöön ja kantaa tuota erityisyyttä mukanaan myös juhlan jälkeen. Siihen liittyy jälkeenpäin aina tuon päivän ja sen erityisen käyttökerran pyhä juhlallisuus.

Minä tunnen ihmisiä, jotka ovat omien häidensä jälkeen ottaneet tavaksi vuosittain vihkipäivän muistoksi pukeutua hääpukuunsa ja ottaa itsestään valokuva. Näin he palauttavat mieleen oman lupauksensa ja ilmaisevat edelleen tahtovansa ottaa toisensa puolisoksi. Ymmärrettävästi tämä voi olla aika haasteellista, kun ihmiskehoon alkaa tulla vuosirenkaita joita siinä ei vielä nuorena alttarille astuttaessa näkynyt. Mutta ehkä tämä voi olla myös motiivi yrittää pysytellä kohtalaisen solakkana! Minun on myönnettävä, etten enää sopisi hääpukuuni, jota käytin 37 vuotta sitten. Ei minulla tuota pukua enää olekaan, vaan se on mennyt kierrätykseen jo kauan sitten; paitsi että en enää siihen mahtunut, sen leveähköt lahkeet näyttivät jo hiukan huvittavilta mitään juhlavampaa käyttöä ajatellen.

Mutta kun menet jonkun toisen hääjuhlaan, et mene arkisissa etkä likaisissa vaatteissa. Silloinkin sinä puet yllesi jotain juhlan arvoon mukaista, jotain sellaista, jolla kunnioitat toisten ainutlaatuista ja mieleenpainuvaa hetkeä, sanalla sanoen, heidän pyhää hetkeään.

Hääjuhla toistuu usein Jeesuksen puheissa. Raamatussa on monta kertomusta, jossa Jumalan valtakunnan koittamista verrataan alkavaan hääjuhlaan. Ei mikään ihme, sillä olihan muinoin juuri hääjuhla parasta, mitä ihminen saattoi kuvitella. Juhla kesti monta päivää, siellä syötiin ja juotiin hyvin, siellä pidettiin hauskaa, musiikki soi, tanssittiin, laulettiin ja naurettiin. Ei jälkeäkään arkisesta raadannasta, ei hikoilua pelloilla eikä niukkoja eväitä. Köyhyys saatiin unohtaa hetkeksi, kun oltiin toisen kattamassa pöydässä. Jos tällainen juhla kestäisi vielä ikuisesti, mikä voisi olla parempaa? Ei ihme, että Jeesus esittää kutsun Jumalan valtakuntaan juuri kutsuna kuninkaan pojan häihin. Kuningas on tietysti Jumala, poika hän, Jeesus itse.

Kuningas esittää kutsun peräti kolme kertaa, ensin kaksi kertaa niille, joiden hän oletti juhlaan ilman muuta tulevan, ja kolmannen kerran kaikille muille ensin mainittujen kieltäydyttyä. Ehkäpä hän kutsui ensin mainittujakin kolme kertaa, sillä eräässä muinaisessa juutalaisessa tekstissä kerrotaan, ettei kukaan jerusalemilainen mene juhlaan ilman kahta kutsua. Kenties kuningas oli siis jo esittänyt ennakkokutsun ja lähetti sitten palvelijoitaan noutamaan häävieraita, kun aika saapua juhlaan koitti. Mutta nämä eivät tahdo tulla. Kuningas lähettää toiset palvelijat ja vetoaa siihen, että ruoka on jo valmiina, paisteja ei voi enää lykätä. Taustalla kaikuu Vanhan testamentin Sananlaskujen kirja, jossa sanotaan jumalallisesta Viisaudesta, että ”hän on teuraansa teurastanut, maustanut viinin, kattanut pöydän ja lähettänyt palvelustyttönsä kaupunkiin kuuluttamaan sen kukkuloilta” kutsua pitoihin (San. 9:2-3).

Mutta kutsutut eivät piittaa vaan menevät omia menojaan. Kuningas vihastuu ja tuhoaa ne, jotka pitävät kutsua hänen poikansa hääjuhlaan arvottomana. Heidän kaupunkinsakin poltetaan. Kun Jeesus kuvaa näin hurjalla tavalla Jumalan vihaa, hänellä on taustanaan Vanhan testamentin kertomukset, joissa Israel Jumalan valittuna kansana saa kokea sotajoukkojen hyökkäyksiä ja kaupunkiensa tuhoamisia. Profeettojen julistuksessa tuho oli seurausta kansan luopumisesta Jumalan tahdon noudattamisesta (esim. Jes. 5). Mutta Jumalan sanan tuojia kohdeltiin kaltoin, heitä vangittiin ja pahoinpideltiin, koska he olivat uhanneet Jumalan tuomiolla syntien tähden eivätkä luvanneet ainoastaan hyvää tulevaisuutta. Ne, joiden olisi Jumalan omaisuuskansana pitänyt noudattaa hänen tahtoaan, hylkäsivätkin sen. Niinpä kuningas lähettää vielä uudet kutsujat: menkää teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte. Nyt ei enää esitetä erityistä kutsua harvoille, vaan kaikille. Niinpä juhlaan kootaan kaikenlaisia ihmisiä, niin pahoja kuin hyviä.

Menkää ja kutsukaa. Jeesus lähettää kutsumaan. Hän antaa tehtävän. Jumalan valtakunta on koittamassa, pian alkaa hääjuhla. On lähdettävä liikkeelle ja haalittava kaikki juhlaan. Vaan kun pidot alkavat, mitä tekee siellä hän, jolla ei ole häävaatetta? Hän ei osaa selittää, miten on päässyt sisään eikä hän sinne edes kuulu. Mitä tällainen tarkoittaa? Eräältä ensimmäisen vuosisadan juutalaiselta rabbilta tunnetaan kertomus, jossa kuningas esittää kutsun juhlaan, mutta ei kerro sen ajankohtaa. Niinpä viisaat kutsutut pukeutuvat jo valmiiksi juhla-asuun ja käyvät odottamaan, milloin heitä tullaan hakemaan. Mutta ymmärtämättömät menevät töihinsä eivätkä valmistaudu. Niinpä kun juhlan hetki koittaa, he kiiruhtavatkin pelloiltaan ja muista askareistaan likaisissa vaatteissa juhlaan ja tulevat torjutuiksi. He ovat myöhässä aivan kuin toisessa vertauksessa viisi ymmärtämätöntä morsiusneitoa, joilla ei ollut lampuissaan öljyä (Matt. 25:1-13).

Jeesuksen sanat osuvat hänen oman aikansa uskonnolliseen eliittiin, mutta ne osuvat myös hänen omaan kansaansa. Ne, jotka pitävät itseään valtakuntaan etuoikeutettuina oman syntyperänsä ja kansaan kuulumisensa perusteella mutta eivät kuitenkaan piittaa Jumalan tahdon noudattamisesta, saavat kovan kohtalon. Osuuko se myös meidän kansaamme? Sen sijaan ne, jotka noudattavat kutsua, pääsevät juhlaan, kuuluivat he mihin kansaan tahansa. Nyt on ovi auki kaikille, kutsu esitetään teillä ja toreilla. Kaikki saavat tulla, kaikille on pääsy Jumalan valtakuntaan. Jumalan armo ja ikuinen elämä on kaikille varattuna. Mutta samaan aikaan kuulijoillakin on vastuunsa: kaikki eivät pelastu, vaan osa joutuu ulos. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.

Kirkossa on kaikenlaisia ihmisiä, on pyhiä ja pahoja. Se on aina sekalainen seurakunta. Kenenkään ihmisen tehtävänä ei ole suorittaa jakoa heidän välillään. Vasta kun Jumalan valtakunta koittaa, Kuningas itse katsoo, ketkä lopulta ovat kelvollisia viettämään hänen Poikansa hääjuhlaa. Heillä on juhlapuku. Se on Raamatussa vertauskuva Jumalan lahjoittamasta pelastuksesta. Ihminen ei sellaista voi itse ansaita. Se puetaan hänen ylleen niin kuin Jesajan kirjassa lausutaan: ”Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaan, niin että olen kuin sulhanen, joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen, tai kuin morsian, joka koristautuu kauneimpiinsa.” (Jes. 61:10)

Rakkaat seurakuntalaiset. Pelastus on armosta, mutta ihmisellä on vastuu Jumalan kutsun noudattamisesta ja hänen tahtonsa seuraamisesta. Launeen seurakunta on täynnä kutsuttuja, ja Jumalan armosta myös valittuja. Mutta se on myös täynnä palvelijoita, jotka Jumalan lähettäminä kutsuvat valtakuntaan. Kaikilla Kristuksen omilla on tehtävä olla hänen rakkautensa todistajia. Tämä tehtävä jatkuu myös, kun seurakunta siirtyy Mikkelin hiippakuntaan. Sillä on tässä kaupungissa Jumalan antama missio. Se kutsuu hääjuhlaan.