Kuningas jakaa kahtaalle

Evankeliumi Johannes 19:16–30

Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatus vastasi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”

Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana:

– He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa.

Juuri näin sotilaat tekivät.

Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.

Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Pitkäperjantaina Jeesuksen kärsimyksestä muistuttava piinaviikko johtaa hänen kuolemaansa ja hautaamiseensa. Tämä viikko nostaa eteemme kaksi täysin erilaista kuvaa. Palmusunnuntaista pitkäperjantaihin ei ole monta päivää, mutta silti riittävästi kääntämään jotain päälaelleen. Ja kuitenkin on kysymys ollut koko ajan samasta, sinänsä johdonmukaisesta tapahtumakulusta. Kuningasta on tällä viikolla seurattu hänen riemullisesta ja juhlallisesta vastaanotostaan aina hänen häpeälliseen ja epäoikeudenmukaiseen tuomitsemiseensa ja surmaamiseensa.

Eteemme piirtyy kaksi kuvaa kuninkaasta; kaksi erilaista, kuin vastakohtaa, ainakin mitä tulee kuninkaan saamaan kohteluun. Kyseessä on silti yksi ja sama kuningas, mutta hän saa aivan kahtaalle jakautuneen kohteluun. Yhtäältä hän on ensin suosittu ja juhlittu, mutta pian hän on pilkattu, häväisty ja teloitettu.

Kaikissa ajallisissa kuningaskunnissa voivat kuninkaat saavuttaa suosiota tai epäsuosiota. Elämänsä aikana heillä luonnollisesti ovat paremmat ja huonommat päivänsä. Jossain he onnistuvat ja jossain epäonnistuvat. Osa historian lehdille jääneistä valtiaista on saanut kuvaavia lisänimiä, joilla kansalaiset ovat heitä jälkikäteen luonnehtineet. Parhaimpia tällaisia ovat vaikkapa Leijonamieli, Suuri, Jalo, Viisas, Vakaa, Hurskas, Oikeamielinen jne., kun taas näille vastakkaisia kuninkaiden lisänimiä ovat Julma ja Tyranni. Kukapa haluaisikaan tulla jälkipolvien muistamaksi petollisena, ahneena ja omat alaisensa tuhoon saattavana? Mutta historian tuomiot voivat olla oikeudenmukaisempia kuin valtiaat itse. Suuruudenhulluus voi tuottaa valtiaan osaksi vain lähtemättömän merkinnän kansan katkeraan muistiin.

Kun Pilatus tuomitsi Jeesuksen ristinkuolemaan, hänelle oli ilmeisen epäselvää, mistä tätä piti rangaista. Pilatus ei löytänyt syytä kuolemantuomioon. Hän kamppaili kansankokouksen huutoa vastaan, mutta ei voinut kiihotettujen massojen vaatimuksen edessä toimia oman oikeustajunsa mukaan. Kuitenkin hän löysi syyn siitä teoreettisesta ajatuksesta, että Jeesus oli tehnyt itsensä kuninkaaksi ja siten yllytti kansaa kapinaan. Tosin Pilatus selvästi näki, ettei Jeesuksella ollut sellaiseen voimia ja että varsinaisena vastustajina hänellä roomalaisena maaherrana oli Jerusalemin uskonnollinen eliitti, joka sai hänet kiedotuksi oman valtapelinsä osaseksi. Vetoamalla keisariin nämä olivat saaneet Pilatuksen ansaan.

Umpikujaan ajautunut Pilatus päätyi paitsi ruoskittamaan Jeesuksen, myös pilkkaamaan juutalaisten kuvitelmia itsenäisyydestään, vaikka joutui luovuttamaan Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Ivaamisen hän toteutti kirjoittamalla ristiin kiinnitettävään tauluun sanat ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas”. Näin hän osoitti, minkä arvoisia hänen mielestään ovat ne, jotka häntä käyttivät oman valtansa välikappaleena. Närkästyneinä ylipapit vaativat Pilatusta kirjoittamaan mieluummin, että Jeesus on sanonut olevansa juutalaisten kuningas. Mutta kiusallaankin Pilatus piti päänsä. Näin tuolla lauseella oli kaksi erilaista merkitystä: Pilatukselle se oli Rooman vallan osoitus piskuista ja voimatonta juutalaiskansaa kohtaan, mutta ylipapeille se oli häväistys heitä kohtaan, heille Pilatuksen mielestä sopii tällainen runneltu pilakuningas.

Evankeliumissa lauseella on vielä kolmaskin merkitys. Se on syvällinen hengellinen totuus: tässä on oikea Kuningas, joka hallitsee Jumalan tahdon mukaan. Hän on vanhurskas ja armollinen, hän ruokkii nälkäiset ja parantaa sairaat, hän opettaa viisaudella, hän voittaa pahan vallat, hän ei etsi omaa kunniaansa vaan antautuu viattomana kärsimään pelastaakseen ne, joita hän rakastaa huolimatta näiden pahuudesta.

Pilatus kirjoitti kolmella kielellä tehdäkseen selväksi koko monikansalliselle roomalaiselle maailmalle, kenellä on valta. Hän ja hänen legioonansa voivat halutessaan suistaa kuolemaan muiden kuninkaat. Samalla hän vihjasi koko maailman kansoille, millaista kurjaa joukkoa ovat juutalaiset. Näin hän tietämättään ennakoi myöhempien vuosituhansien halveksuntaa ja vihaa heitä kohtaan. Mutta kolmanneksi hän asiaa itse ymmärtämättä julisti kaikille kansoille ja kielille, millainen onkaan se Kuningas, jota miljoonat ihmiset tulevat sukupolvesta toiseen rakastamaan, palvelemaan ja seuraamaan vaikka omaan marttyyrikuolemaansa asti. Pilatus aloitti ristiinnaulitun kuuluttamisen Kuninkaana koko maailmalle. Sitä tuskin ohikulkijat ja tekstin lukijat silloin kuitenkaan ymmärsivät.

Tämä Kuningas jakaa ihmiset ja heidän suhtautumisensa. Hänen ristinsä pystytettiin kolmesta keskimmäiseksi. Jeesus nostettiin esiin kuin suurimpana rikollisena; ainakin sellaisena, joka jakaa ihmiset. Luukkaan evankeliumi kertoo, miten toinen ryöväri pilkkasi Jeesusta ja toinen rukoili häntä. Golgatalla jatkui sama jakautuminen ihmisten kesken, jota oli osoitettu Jerusalemin kaduilla: toisille tämä Kuningas ansaitsee heikkoutensa vuoksi vain pilkan ja häväistyksen, toisille hän on toivo paremmasta, merkki Jumalan armosta ja rakkaudesta, tien avaaja ikuiseen valtakuntaan.

Ristin juurella likaisen työn tehneet sotilaat lunastavat palkkionsa jakamalla Jeesuksen vaatteet. Neljän miehen ryhmä säästää saumattoman paidan ikään kuin merkkinä siitä, että vaikka he jakavat, Jeesus ei ole jaettavissa. Hän on yksi ja sama, mutta hän jakaa ihmiset. Neljän sotamiehen vastinparina ristin juurella ovat neljä naista Jeesuksen seuraajien joukosta, mukaan lukien hänen äitinsä. Siinä missä toiset verta käsissään kiinnittyvät vain saaliiseensa, saavat naiset tulevaisuutta koskevan tehtävän. Magdalan Mariasta tulee ensimmäinen ylösnousemuksen todistaja, äiti Mariasta Jeesuksen lempiopetuslapsen mukana Jerusalemissa syntyvän seurakunnan keskushenkilö yhdessä apostolien kanssa.

Ensimmäisenä tunnustekonaan Herra hääjuhlassa muutti veden hyväksi viiniksi mutta sanoi, ettei hänen aikansa ole vielä tullut. Viimeisenä tekonaan alastomaksi riisuttu Jeesus joi pahaa viiniä ja sanoi työnsä tulleen täytetyksi. Maallista valtaa tavoittelevien tie kulkee kyynärpäitä käyttäen ryysyistä rikkauksiin, tämä kuningas valitsi tulla köyhänä vangituksi ja antautua maailman syntien tähden surmatuksi. Mutta juuri sellaisena häneen voivat turvautua niin pienet ja heikot kuin maan mahtavatkin, jotka ymmärtävät oman paikkansa ja kantavat oman vastuunsa.