Saarna ordinaatiomessussa Tuomiokirkossa helatorstaina 29.5.2014

 

Evankeliumi Joh. 17: 24-26

Jeesus rukoili ja sanoi:
”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

 

Helatorstai on toinen niistä kahdesta arkipyhästä, jotka työmarkkinajärjestöt yllättäen nostivat viime syksynä keskusteluun. Toinen oli loppiainen. Niiden nähtiin rikkovan työviikkoa ja alentavan tuotantoa ja heikentävän maamme taloudellista kilpailukykyä. Euroopan eri maissa vapaapäivinä vietettävistä arkipyhistä päätettiin käynnistää selvitys, joka valmistuu piakkoin.

Mielenkiintoisella tavalla kumpikin näistä pyhistä on päivä, jolloin Tampereen tuomiokirkossa toimitetaan diakonian virkaan ja pappisvirkaan vihkiminen. Näin on ainakin ollut useana keväänä. Nämä arkipyhät sattuvat meillä olemaan ordinaatiopyhiä. Voisiko ne siis käyttää tuottavammin ja kansakunnan hyvinvointia enemmän lisäävällä tavalla tekemällä jotain muuta kuin tulemalla koolle rukoilemaan Pyhän Hengen lahjaa kirkkomme uusille työntekijöille?

On totta, että vihkiäisiä voitaisiin viettää muinakin päivinä, vaikkapa sunnuntaina. Ei ole välttämätöntä pitää juhlaa juuri tänään. Samaa voidaan sanoa arkisesta työnteosta: toki sitä voitaisiin tehdä vaikka seitsemän päivää viikossa, jos niin tahdottaisiin. Mikä pakko vapaata on olla päivääkään viikossa? Ymmärrämme kuitenkin, ettei sellainen olisi viisasta, vaikka ensi silmäyksellä se voisi olla tuottavampaa. Pidemmällä tähtäimellä syntyisi tappiota, kun koneet jaksaisivat, mutta ihmiset eivät.

Ihminen ei ole ratas tuotantokoneistossa. Ihminen tarvitsee lepoa ja virvoitusta pysyäkseen ylipäätään henkisesti ja ruumiillisesti kunnossa. Häneen ei tule suhtautua kuin toiveiden sampoon, jonka ainoa tehtävä on takoa rikkautta. Ihmisen arvoa ei ylipäätään voi mitata taloudellisella tuottavuudella. Sama koskee myös kalenterin pyhäpäiviä: niiden arvo määräytyy muusta kuin työviikon saavutuksista. Niillä päinvastoin on ikioma arvonsa, joka puolestaan vaikuttaa siihen, miten ihminen toimii muina päivinä.

Suomessa kokeiltiin arkipyhien siirtoa lähimpään lauantaihin 1970- ja 1980-luvuilla. Suurella vaivalla saatiin loppiainen ja helatorstai palautetuiksi, kun niiden hengellinen arvo alettiin nähdä taloudellista korkeammaksi. Ymmärrettiin, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ei kannata irrottautua muiden kirkkojen ja muiden maiden kanssa yhteisestä pyhäpäivien kalenterista. Pyhiä on syytä viettää omilla paikoillaan yhdessä muiden kristittyjen kanssa, koska juuri siten yhdytään yhteiseen kristilliseen kulttuuriin.

Usko välitetään uusille sukupolville nimenomaan pyhäpäiviä viettämällä. Sama pitää paikkansa kaikista uskonnoista. Yhteiset juhlat rytmittävät elämää ja tekevät niitä viettävistä ihmisistä enemmän kuin vain vapaapäivänään eri tavoin lepäävien yksilöiden joukon. Pyhäpäivien viettäminen luo uskonyhteisön, hengellisen perheen, seurakunnan, kirkon.

Arkipyhien sisällöstä tiedetään kovin vähän. Tätä kuulee käytettävän perusteluna sille, että pyhät voitaisiin siirtää. Ne eivät ole kaikkein suosituimpia kirkossakäyntipyhiä, vaikka ne ovat uskon opillisen sisällön kannalta keskeisiä. Mutta niiden hengellinen sisältö ei jostain syystä vedä kirkkoon, vaikka sisältö tunnettaisiinkin. Osuvasti luki eilen iltapäivälehden nettisivuilla otsikko: ”Jeesus astuu taivaaseen – Alkot kiinni huomenna.”

Onko Jeesuksen taivaaseen astumisella muuta merkitystä kuin häiriö huvittelussa? Onko helatorstaina syytä kokoontua häntä rukoilemaan? Kristuksen astuminen taivaaseen merkitsee sitä, että kuoleman voittaja, ylösnoussut Jumalan Poika ei enää näyttäydy meille, mutta Hän ei ole kuitenkaan jättänyt meitä.

Hän on poistunut aistiemme piiristä, mutta ei ole mennyt minnekään erityiseen paikkaan. Hänellä ei ole valtaistuin jossain pilven päällä piilossa. Kun hän nyt istuu Isän oikealla puolella, sillä tarkoitetaan hänen kaikkivaltiuttaan. Hän ottaa nyt osaa Isän Jumalan kaikkivaltiuteen ja voi siksi olla kaikkialla läsnä. Hän on nyt enemmän meidän luonamme kuin silloin, kun hän vielä käveli opetuslastensa kanssa Pyhän maan katuja ja kukkuloita.

Helatorstai on taivaallisen Kuninkaan päivä. Tänään hän lähettää omansa. Siksi vietämme juhlaa: iloitsemme siitä, että Kristus kaikkivaltias kutsuu moninaisiin tehtäviin, varustaa hengellisillä lahjoillaan ja lähettää palvelemaan niillä. Tämä koskee oikeastaan kaikkia meitä, jotka olemme tulleet Pyhässä kasteessa otetuksi Kristuksen yhteyteen. Meidät kaikki hän lähettää asialleen.

Mutta erityisesti teidät tänään virkaan vihittävät sekä te, jotka olette aloittaneet seurakuntatyössä, siunataan palvelukseen, jossa saatte ottaa osaa Jumalan työhön maailman puolesta. Siinä te ette vain ryhdy uusiin tehtäviin, vaan annatte itsenne hengelliseen suhteeseen Jumalaan, mikä tästä pyhästä hetkestä lähtien vaikuttaa teidän arkisiin toimiinne.

Näin ratkaisevan uuden askelen ottaminen herättää teissä kysymyksiä, huolta ja epävarmuutta. Miten tulen onnistumaan? Miten voin ihmisenä, vajavaisena ja lankeavana olla Pyhän Jumalan palveluksessa? Kysymykset voivat olla samoja kuin ne, joita Jeesuksen opetuslapset tekivät ennen Jeesuksen astumista taivaaseen. Joko kohta koittaa se aika, jolloin Jumala perustaa valtakuntansa? Mutta Jeesus vastaa: Ei teidän kuulu tietää Jumalan asettamia aikoja ja hetkiä; sen sijaan odottakaa Pyhää Henkeä. Niin teistä tulee minun todistajiani; alkaen tästä kaupungista ja aina maan ääriin asti.

Helatorstain vihkimessussa rukoilemme Jeesusta täyttämään tämän lupauksen teidän kohdallanne. Teidät on Isä Jumala antanut hänelle, kuten Jeesus häntä rukoilee. Hän pyytää, että hänen omansa saisivat olla siellä, missä hän on. Vielä ei ole aika nähdä häntä hänen kirkkaudessaan, mutta jo nyt hän tekee teistä hänen kirkkautensa näkijöitä. Se ei tarkoita heti kaikkien pilvien poistumista eikä kaikkien arvoitusten ratkeamista. Mutta se tarkoittaa kirkastuvaa toivoa kaikista huolista huolimatta.

Isä on rakastanut Poikaa jo ennen maailman luomista. Tässä rakkaudessa Poika puolestaan on tehnyt Isän tunnetuksi maailmalle. Rakkaudellaan hän antaa teidän jo nyt kokea turvallisuutta kysymysten, epätietoisuuden ja epävarmuuden keskellä. Saatte olla osallisia hänen voitostaan ja kirkkaudestaan. Luottamus Kristukseen antaa teille lepoa ja rauhaa niissä tehtävissä, joihin nyt lähdette. Se vapauttaa teidät vääränlaisesta itsetarkkailusta, kääntää katseenne pois omasta itsestä ja omista mahdollisuuksista Kristukseen ja hänen rakkauteensa koko ihmiskuntaa kohtaan.

”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi”, rukoilee Jeesus. Hän ylistää Isäänsä siitä, että on ilmoittanut ihmisille, millainen Jumala on. Tekin olette jo saaneet tulla tuntemaan Jumalan hyvyyttä. Hän lupaa teille edelleen opettavansa yhä tuntemaan Isän nimeä. Se merkitsee Jumalan rakkauden tuntemista hänen Pojassaan ja Pojan rakkaudessa Isän tekemistä tunnetuksi maailmalle.

Jeesus rukoilee Isää, ”jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.” Isän Jumalan tunteminen, Pojan rakkaudessa pysyminen ja Hänen todistajakseen tuleminen Pyhän Hengen voimassa kuuluvat kaikki yhteen. Tätä kaikkea käymme nyt yhdessä rukoilemaan teille virkaan vihittäville.