Saarna ordinaatiomessussa Tampereen Tuomiokirkossa 26.5.2024

Evankeliumi Matteus 28:16–20

 

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

 

Rakkaat ystävät, moni teistä lienee joskus noussut näköalapaikalle. Ne, jotka ovat kiivenneet vuoren huipulle tai tunturin laelle tai edes Pyynikinharjulle, tietävät, että sieltä avautuu maisema niin kauas kuin silmä erottaa. Näin ainakin kauniina ja kirkkaana päivänä. Mutta jos olet noussut näköalapaikalle sateisena tai peräti sumuisena päivänä, et näe, mitä on kaukana, hyvä jos näet edes lähelle. Aina ei paraskaan näköalapaikka takaa sitä, että saisi tietää, mitä edessä on. Mutta silti joutuu usein kulkemaan epätietoisena kohti sumua. Kun lähdet alas tällaiselta paikalta, joudut katselemaan jalkoihisi luottaen vain siihen, että polku kuljettaa.

Millainen oli Jeesuksen yhdentoista opetuslapsen kohtaaminen Mestarinsa kanssa? Juudas oli jo joukosta luopunut, mutta olivatko muut sen paremmin selvillä siitä, mitä edessä olisi? Tämä ryhmä oli jo nähnyt Herran tulleen surmatuksi, olivat saattaneet hänet hautaan ja sitten täynnä hämmästystä ottaneet vastaan naisten kertomia uutisia hänen ylösnousemisestaan. Niissä Jeesus oli luvannut tavata heidät jälleen Galileassa. Matteuksen evankeliumissa Jeesus ilmestyykin opetuslasten joukolle vasta vuorella heidän palattuaan kotiseudulleen, toisin kuin Luukkaassa ja Johanneksessa, joissa hän ilmestyy jo ylösnousemuksensa päivänä Jerusalemissa. Tällä on ilmeinen tarkoitus.

Matteuksen evankeliumissa palataan sinne, missä Jeesus oli jo pienelle oppilaiden joukolle antanut kirkkautensa näkyä. Mutta siitä tuli vaieta. Galileassa olivat vuorella olleet todistamassa Kristuksen kirkkautta vain Pietari, Jaakob ja Johannes. Siellä Jeesus oli ilmoittanut itsensä heille Jumalan Poikana, nyt hän ilmoittaa sen kaikille. Kirkastusvuorelta laskeuduttaessa Jeesus oli sanonut: ”Älkää kertoko tätä näkyä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika on herätetty kuolleista.” (Matt. 17:9). Nyt hän kehottaa kuuluttamaan sanomaa kaikille ja käskee tehdä kaikki kansat hänelle kuuliaisiksi. Vuorta itsessään ei nimetä, mutta se ei olekaan tärkeää. Tärkeää on, että se on maailmassa, ulkona pyhästä kaupungista. Siitä tulee maailmanlähetyksen symboli: vuorelta näkee kauas avaraan maailmaan, se on näköalapaikka ihmisten arkiseen elämään, niin kauas kuin silmään siintää.

Mutta ei Jeesuksen kohtaaminen vuorella ole pelkkää varmuutta näköalasta. Kaikki ei olekaan kristallinkirkasta. Jeesus kyllä tunnistetaan, mutta hänen näkemisensä herättää kyselyä. Matteus kertoo, että ”he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät”. Usko ei ole täydellistä varmuutta ja epäilyn poissaoloa. Usko on Kristuksen seuraamista myös epävarmuudessa, se on etäältä hänen näkemistään, tunnistamistaan ja kumartamistaan, mutta kysymyksiä silti jää. Joka Jeesuksen äänen ja kutsun tunnistaa, hän ei useinkaan näe kauas eteensä. Hänet johdetaan kuin vuoren sumussa asettelemaan jalkojaan; joskus näkee kirkkaasti ja kauas, mutta silti jää ihmeteltävää ja epäiltävää.

Silti koko yhdentoista opetuslapsen joukosta sanotaan, että he kumarsivat häntä. He osoittivat hänelle samalla tavoin kunnioitustaan kuin olivat Matteuksen evankeliumin alussa Jeesus-lapsen luokse tulleet itäisen maan tietäjät tehneet eli kumartuen maahan asti hänen edessään (Matt. 2:11). Samalla eleellä olivat palvoneet Jeesusta hänet haudan luona ylösnousseena kohdanneet naiset (28:9), ja samalla kumarruksella olivat opetuslapset veneessä jo aiemmin tunnustaneet hänet Jumalan Pojaksi, kun hän oli tyynnyttänyt myrskyn (14:33), ja samoin olivat Jeesusta rukoilleet monet avuntarvitsijat (8:2, 9:18, 15:25). Mekin voimme polvistua hänen eteensä, kun tulemme ehtoollispöytään, tai voimme kumartaa aina, kun lauletaan kunniaa. Kumarrus maahan asti tunnetaan islamin uskossa rukouksen eleenä, mutta se lienee omaksuttu varhaisilta persialaisilta kristityiltä.

Apostolitkaan eivät olleet uskossaan horjumattomia tai kaikesta selvillä, kun he lähtivät kohti epävarmaa tulevaisuutta, kohti vihamielistä maailmaa. Herra ei näyttänyt heille kirkasta tietä perille asti, mutta yhden hän teki: kun opetuslapset etäältä näkivät hänet, hän tuli itse heidän luokseen ja puhui heille läheltä. Meidän Jumalamme ei huuda taivaasta vaan tulee itse ihmiseksi ja ylösnousseena ja kaiken vallan saaneenakin tulee epäilevien ihmisten luo ja puhuu heidän vierellään.

Apostolit laskeutuvat tältä vuorelta samoin kuin kirkastusvuorelta eli muuttuneina, mutta uuden tehtävän saaneina. He ovat edelleen samassa elämässä ja samoilla kotiseuduilla kuin ennenkin, mutta sisimmässään toiseksi muuttuneina. Nyt heitä kuljettaa uusi kutsu ja uusi varustus. Heidän kanssaan on itse Kristus, joka Pyhällä Hengellään heitä johdattaa, tukee ja neuvoo.

Jeesus antaa kokonaisvaltaisen tehtävän. Siksi hän käskee kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jeesus ottaa apostolinsa mukaan siihen tehtävään, joka oli Isällä, kun tämä lähetti Pojan ihmiseksi. Niin kuin Isä lähetti Pojan, Poika lähettää omansa Pyhän Hengen voimassa. Kolmiyhteinen Jumala ottaa ihmisen työtoverikseen ja tekee tämän osalliseksi omasta missiostaan. Mutta tässä tapahtuu enemmän kuin tehtäväksi anto: Juuri näin Jeesus ilmoittaa, että Jumala on yksi ja että hänessä on kolme persoonaa.

Jumalalla on kattava missio: Isä on luonut kaiken, hän on elämän lähde, kaikkien lahjojen antaja, niin arkisen elämän ja toimeentulon kuin kodin ja läheisten ihmisten antaja. Poika on ristinkuolemallaan lunastanut ihmiskunnan sen synneistä, hän on voittanut kuoleman vallan ja antaa ikuisen elämän uskovilleen. Pyhä Henki synnyttää uskon, saa ihmisen turvautumaan Jumalaan ja suuntautumaan eteenpäin. Henki johdattaa häntä sekä koko kirkkoa tulevaisuuteen. Näitä kolmiyhteisen Jumalan suuria tekoja ja ihmisen kutsua liittymään niihin kertaavat kirkkovuoden pyhäpäivät toisiaan seuraavassa järjestyksessä. Joulun, pääsiäisen ja helluntain jälkeen Pyhän Kolminaisuuden päivä kokoaa kolmen persoonan työt yhteen ja lähettää kirkon niiden viitoittamaan työhön palvelemaan maailmaa Kristuksen nimissä.

Siitä on kyse myös virkaan vihkimisessä. Teihin tänään vihittäviin sopivat ne sanat, jotka apostoli Paavali kirjoitti tänään luetussa kappaleessa efesolaisille: Jumala on ”suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä, hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, Kristusta koskevan suunnitelman” (Ef. 1:8). Sen suunnitelman osaksi Jumala on kutsunut kaikki omansa. Jokaisella on tehtävä Kristuksen palvelijana. Virkaan vihityillä on erityinen vastuunsa. Vihkimisessä Jeesus kutsuu, varustaa Hengen voimalla ja lähettää. Kun lähdette työhön, teistä vihittävistä ei säteile teidän oma voimanne, vaan Jumalan voima hänen sanassaan. Sen välityksellä Pyhä Henki toimii ja kutsuu uskomaan Kristukseen. Kaikki askeleet eivät tule koskaan olemaan etukäteen kristallin kirkkaita, kauas ei näe, vaan kysymyksiä ja epäilyksiäkin säilyy. Uskossa te kuitenkin saatte olla turvassa ja palvella rohkeasti. Herra itse astuu teidän luoksenne, puhuu teille ja kaikkivaltiudessaan vakuuttaa omaa rakkauttaan lähettäessään teidät. Nyt käymme yhdessä alttarin ääreen toimittamaan vihkimisen.