Kallion kappelista Hengen temppeliksi

Evankeliumi Matt. 7:24-29

Jeesus sanoo:
”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.
Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.”
Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.

Rakkaat ystävät, tämän talon suunnittelijat, rakentajat, kaunistajat ja käyttäjät. Tervajärvelle on pitkään toivottu kunnollista leirikirkkoa. Sellaista tarvitaan paitsi rippikoululeireillä, myös kaikilla muilla leireillä, joita seurakunta Terviksellä pitää. Erityisesti tämä kirkko tulee juuri lasten ja nuorten käyttöön. Nyt tämän kauniin kappelin valmistuttua voidaan leireillä viettää hengellistä elämää siinä muodossa, jossa sitä jumalanpalveluksissa eletään.

Mitään vikaa ei toki ole siinä ihanteessa, jonka mukaisesti hengellistä elämää hoidetaan luonnossa, paljaan taivaan alla, vaikkapa kauniilla paikalla metsässä tai järven rannalla. Näin tehdään sujuvasti vaikkapa retkillä, metsävaelluksilla tai telttaleireillä. Monissa kirkkomme seurakuntien leirikeskuksissa on jonkinlainen luontoon rakennettu pyhättö, penkit ja alttari. Kyllähän pelkkä kauniissa luonnossa istuminen hiljentää mieltä Jumalan suurten tekojen äärelle. Elävän veden pinnan tai vehreiden puiden liikkeen katselu avaa sydäntä ja sielua myös Jumalan Hengen liikkeelle. Tuulen humina oksistossa viittaa Pyhän Hengen puhallukseen, Hengen, jonka tulemisesta ja menemisestä ei ihminen määrää ja jonka liikkeitä ei voi kahlita neljän seinän sisälle.

Mutta toki on hyvä, kun seurakunnalla on hengellistä elämäänsä varten paikka, jossa ollaan myös suojassa luonnolta silloin, kun se käy liian rankaksi. Hyvä on päästä sisään tuulelta, sateelta ja kylmältä, hyvä on päästä keskittämään ajatuksensa, katseensa ja rukouksensa. Onhan täälläkin kappelissa luonto läsnä ja katseen kohteena aivan alttariseinän suuren ikkunan takana.

Kunnollisen, pysyvän kappelin rakentaminen leirikirkoksi kertoo siitä, että hengellisen elämän liturgiselle muodolle annetaan entistä enemmän arvoa. Aivan ilmeisesti ei olekaan niin, että metsä ja järvimaisema riittävät kirkoksi, kuten moni suomalainen helposti lausuu. Sittenkin tarvitaan hiljainen ja suojaisa paikka, jossa rauhoittua muilta kiinnostusta sitovilta ärsykkeiltä. Tämän tietävät kaikki, jotka ovat yrittäneet pitää ryhmälleen rippikoulutuntia laiturilla tai nurmikolla tai metsän kivillä. Sehän tahtoo mennä käpyjen heittelyksi.

Ennen kaikkea tarvitaan alttari, jonka ääreen kokoontua toteuttamaan sitä testamenttia, jonka Herra antoi omilleen: tehkää tämä minun muistokseni. Herra Kristus antoi nimenomaan tietyn asian jumalanpalveluksessa tehtäväksi, ja sitä varten hänen seurakuntansa on kaikkialla rakentanut itselleen huoneen ja pyhittänyt sinne alttarin Herran määräämän aterian viettoa varten.

Herra puhui myös talon rakentamisesta joko viisaasti tai tyhmästi. Onko tämä kappeli rakennettu kalliolle vai hiekalle? Kun kappelia lähestyy, seurataan sepelimurskeella päällystettyä tietä. Mutta kun katsoo suuresta alttariseinän ikkunasta, näkyy graniittikalliota. Lattian alla lienee siis muutakin kuin vain soraa tai kanervikkoa tai Tervajärven rantojen lietettä. Sen tietävät parhaiten ne, jotka ovat kappelin perustukset laatineet. Uskonkin, että talo on tehty viisaasti ja kaikki laskelmat huomioon ottaen. Tätä eivät tuulet työnnä eivätkä sateet sorra.

Äsken kuulimme Pietarin kirjeestä myös toisenlaisesta temppelin rakentamisesta (1.Piet. 2:4-5). Kun vietetään hengellistä elämää, kyse ei ole vain ulkonaisesta rakennuksesta, jonka suojiin kokoontua. Kyse on ihmisten rakentumisesta itse hengelliseksi temppeliksi, sellaiseksi, joka ei ole tehty tiilistä eikä hirsistä, vaan ihmisistä. Kristuksen omat ovat eläviä kiviä hengellisessä rakennuksessa. Sana ”kirkko” onkin suomen kieleen tullut kreikan sanasta, joka tarkoittaa Herralle kuuluvaa (kyriakee); kirkko merkitsee siis ensisijaisesti ihmisyhteisöä, vaikka sillä jokapäiväisessä puheessa viitataankin useammin tiettyyn rakennukseen. Kirkko on Herralle (kyrios) kuuluvien ihmisten joukko, mutta se on myös Herralle kuuluva talo.

Nyt Tervajärvellä on kirkko, jonka suojissa on tarkoitus rakentaa kirkon rakennuskiviä: täällä julistetaan evankeliumia Kristuksesta, täällä kuullaan Jumalan hyvästä tahdosta ihmisiä kohtaan, täällä he pääsevät Hänen armostaan osallisiksi ja täällä he itse rakentuvat hengellisinä kivinä. Niin heistä itsestään tulee tässä kappelissa yhdessä hengellinen temppeli, kun he uskossa Kristukseen elävät hänen opetuslapsinaan. Tässä kalliolle rakennetussa kappelissa voivat ihmiset rakentua hengellisesti temppeliksi.

Kappelista temppeliksi: eikö se kuulosta ihmeelliseltä muutokselta, kuin matkalta jostain silmin nähtävästä ja käsin kosketeltavasta johonkin toiseen, suurempaan ja korkeampaan Jumalan pyhäkköön? Ensimmäinen ei kuitenkaan ole toista halvempi eikä turhempi, vaan se päinvastoin tekee toisen mahdolliseksi tarjoamalla paikan, jossa sanaa julistetaan ja jossa rukoillaan Jumalaa ja vietetään hänen säätämäänsä sakramenttia. Näin se parhaimmillaan myös ennakoi sitä hengellistä temppeliä, joka uskossa rakentuu ihmisistä.

Me olemme nyt kappelissa, mutta uskossa olemme jo itse temppeli. Tämän uskon merkiksi yhdymme nyt uskontunnustukseen.