Puhe aamurukouksessa tulevaisuusfoorumissa Tampereella helatorstaina 10.5.2018

 

Lukukappale Apostolien teot 1: 1-11

Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta. Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.”

Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” Hän vastasi: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”

Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.”

 

Mitäs me nyt tehdään? Kuka meitä nyt johtaa ja mihin me nyt menemme? Kohta Jeesuksesta ei näkynyt enää jalkapohjiakaan. Mutta hänen oppilaansa jäivät niska kenossa tuijottamaan taivaalle. Sinne hävisi, pilvi vei Herran. Nyt olemme yksin ja omillamme. Mitä tästä nyt tulee? Emme voi tietää tulevaisuutta, emme kykene hallitsemaan tapahtumia, emme voi taata, että Herran missio meidän käsissämme menestyy.

Tämä epätietoinen hämmästely on kuva kirkosta. Se ei ole kuva vain niistä opetuslapsista, jotka kulkivat Jeesuksen kanssa. Se on kuva meistä. Yhtä vähän kuin ne kaksitoista saattoivat tietää tulevista ajoista, voimme mekin kertoa, mitä edessä on ja mihin me olemme menossa. Mutta saman voi sanoa myös toisinpäin, ja se kuulostaa jo paljon lohdullisemmalta: yhtä vähän kuin me tunnemme huomista, osasivat Jeesuksen opetuslapset arvata, mitä heille oli varattuna.

Mutta menikö Jeesus pois? Jättikö hän omansa yksin? Hylkäsikö hän kirkkonsa? Ei, vaan hän päinvastoin jäi kirkkoonsa. ”Astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella.” Istua Jumalan oikealla puolella tarkoittaa, että Poika ottaa osaa Isän kaikkivaltiuteen. Hän on valtaistuimella ja hallitsee. Siksi hänellä on kunnianimi Kristus kaikkivaltias, kreikaksi Pantokrator.

Ortodoksisissa kirkoissa on tapana asettaa Pantokrator-ikoni kirkon ylimpään holviin. Suorastaan kattoon. Sieltä, kaikkein korkeimmalta, Kaikkivaltias hallitsee taivasta ja maata. Kaikki on hänen kädessään. Hän ei ole poissa, vaan hän on kirkossaan läsnä. Nimenomaan kaikkivaltius merkitsee, että Kristus ei ole jättänyt kirkkoaan vaan on siinä mukana, elää siinä. Siksi myös kirkon tulevaisuus on hänen käsissään. Sen saivat jo apostolit kokea. He luottivat siihen, että Kristus oli heidän kanssaan, vaikka heillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta nähdä tulevaisuuteen. He eivät olisi osanneet arvata, millaiseksi Kristuksen kirkko kasvaa vuosisatojen ja -tuhanten myötä. Hehän odottivat lupauksen mukaan, että Jeesus palaa kohta takaisin, korkeintaan muutaman vuoden kuluttua.

Mutta tässä odotuksessaan he saivat voiman lähteä liikkeelle ja vaikuttaa maailmaan. He uskoivat, että kaikkivaltias Kristus pitelee maailman lankoja käsissään. Vaikka opetuslasten joukko oli pieni ja koostui oppimattomista ja vähävaraisista, sillä oli kuitenkin usko Kristukseen ja hänessä toivo ja tulevaisuus. Se pieni joukko alkoi kasvaa. Se alkoi kasvaa juuri niistä, jotka tarvitsivat tulevaisuutta. Köyhistä, heikoista, oppimattomista, varattomista, orjista, halveksituista, syntisistä. Se joukko ei laskelmoinut tulevaisuutta omasta suosiostaan, ei oppineisuudestaan, ei taloudestaan, ei toimitiloistaan, ei vaikutusvallastaan eikä arvostetusta yhteiskunnallisesta asemastaan. Se näki tulevaisuuden Kristuksen hallintavallassa.

Kristus hallitsee maailmassa, mutta hän tekee sen ihmisten kätten kautta. Kristus kutsuu itselleen työtovereita tuomaan toivoa maailmaan. Hän, joka on kaikkivaltias, käyttää suurta ihmisten joukkoa levittääkseen ilosanomaa Jumalan valtakunnan koittamisesta. Hän käyttää kirkkoaan. Hän käyttää kaikkia niitä, joiden elämä jäsentyy hänen kaikkivaltiuteensa. Hän ei pakota käskyläisekseen, vaan hän kutsuu ystäväkseen.

Kristuksella on suuri työtovereiden joukko. He kaikki jäsentyvät hänen ympärilleen, ovat yhtä ruumista hänen kanssaan ja toimivat hänen käsinään ja jalkoinaan. He ovat toki tulleet saamaan käyttöönsä niin taloudellista vakautta kuin yhteiskunnallista asemaa, mutta heidän tehtävänsä on säilynyt samana. He toteuttavat Kristuksen missiota julistaa evankeliumia, joka muuttaa maailmaa.

Kristus-kaikkivaltiaan työssä palveleminen merkitsee myös osallistumista Kristuksen valtaan. Se ei tarkoita kaikkitietävyyttä, ei kaikkeen pystyvyyttä, ei kaikesta määräämistä. Se tarkoittaa samaa heikkouteen, köyhyyteen, epävarmuuteen ja jopa kärsimykseen suostumista kuin mikä oli Kristuksen tie. Kirkolla on tulevaisuus, joka on kätketty Kristuksen kaikkivaltiuteen. Mutta se on nimenomaan Kristukselle tyypillistä, ristin kantamiseen suostuvaa kaikkivaltiutta. Se tarkoittaa suostumista elämään epävarmuudessa ja toimimaan vaikeassa maastossa, olemaan Jumalan totuuden ja rakkauden välikappaleena joskus jopa vihamielisessä maailmassa.

Englannin Coventryn tuomiokirkossa, sodassa raunioiksi pommitetussa mutta uudelleen moderniksi temppeliksi rakennetussa katedraalissa on suuri koko alttariseinän peittävä vaate. Siihen on kuvattu valtaistuimellaan istuva Kristus, Pantokrator. Hän hallitsee kaiken mielettömyyden, vääryyden, murhanhimon ja tuhonkin keskellä. Kerran hän tekee hallintansa näkyväksi. Kerran hän antaa valtakuntansa koittaa koko täyteydessään. Silloin kärsimykset päättyvät. Mutta siitä päivästä emme osaa lausua tulevaisuuden ennusteita. Meidän tehtävämme on elää sitä palvellen jo nyt juuri tässä pahan vallan maailmassa.

Kaikkivaltiaan Kristuksen yhteydessä ihminen on turvassa. Kaikkivaltias Kristus antaa toivon. Juuri vakuuttuneisuus siitä, että tulevaisuus on sittenkin hyvän Jumalan käsissä, tuli mitä tuli, antoi antiikin kristityille marttyyreille rohkeuden käydä vaikka leijonien kitaan, miekalla lyötäviksi tai tulella poltettaviksi. Mikään kärsimys ei ole voinut estää Kristuksen ristiin kätkettyä hallintavaltaa.

Coventryn alttarivaatteessa on yksityiskohtana ihminen, pieni, heikko ja alaston. Hän on kaikesta omasta voimasta riisuttuna Kristuksen jalkojen juuressa. Hän on inhimillisesti suojaton, mutta hän Kristuksen haavojen suojissa. Hänellä on toivo Kaikkivaltiaassa. Tätä sanomaa Kristus lähettää omansa julistamaan sanoin ja teoin. Hän tarvitsee pieniä, heikkoja ja alastomia, niin kaikkivaltias kuin onkin. Siinä on kirkon tulevaisuus.