Joko se loppuu vai nytkö se alkaa?

Evankeliumi Markus 1:29–39

Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.

Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: ”Kaikki etsivät sinua.” Mutta Jeesus sanoi: ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.

Ystävät, joko se loppuu? Kun joulun pyhät menevät ohi, tämä kysymys nousee mieleen. Mutta milloin joulun vietto päättyy? Siitä on erilaisia käsityksiä. Liike-elämän joulu taitaa päättyä jo aattona, kun koristeita ja suklaita aletaan kaupata puoleen hintaan. Uuden vuoden jälkeen käynnistyvät vaatteiden alennusmyynnit. Loppiainen puolestaan saanee nimensäkin joulun loppumisesta, toisille taas vasta Nuutin päivä 13.1. lopettaa joulun. Mutta kaikki nämä tuntuvat tulevan jotenkin aikaisin. Viikko sitten minä keräilin kotona joulukoristeet laatikkoon. Joitakin päiviä myöhemmin riisuin joulukuusesta kynttilät. Tällä viikolla poistin ikkunoista koristevalot. Tähden jätin vielä loistamaan, kun kuvittelen Betlehemin tähdenkin näkyneen taivaalla kyllin pitkään tietä näyttämässä. Onkohan tämä sen merkki, että minäkin haluaisin jatkaa joulua?

Kun jotain hyvää on menossa, sitä ei haluaisi lopettaa liian varhain. Ei ainakaan ennen kuin siihen kyllästyy. Mutta en tiedä, onko jouluun helppo kyllästyä; ainakin kaikkeen vaivannäköön voi väsyä ja kyllästyä. Ehkä myös juhlaan voi väsyä ja toivoa, että arki taas palaisi – tai että arki alkaisi ihan uudella tavalla.

Evankeliumi, jonka juuri luin, kertoo tällaisesta tilanteesta. Jotakin päättyy yllättäen – ja jotakin aivan uutta alkaa yhtä yllättäen. Ensin ihmetellään, joko se nyt loppui, ja sitten eteen aukeaakin suuri näkymä, joka saa kysymään: Nytkö se alkaa? Tämän, rakkaat seurakuntalaiset, haluaisin nyt siirtää Raamatun kertomuksesta joulunviettonsa juuri päättäneiden ja uuden vuotensa aloittaneiden elämään.

Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa Jumala alkaa täyttää suunnitelmaansa maailman hyväksi. Joulun tapahtumat, Jeesuksen syntymä Betlehemissä, on kaukana takanapäin; siitä ei edes kerrota mitään Markuksessa. Kirjan alkusanat ovat nämä: ”Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin.” (Mark. 1:1) Tuon lauseen ensimmäinen sana, ilosanoma, on kreikaksi euangelion. Siitä on koko kirja saanut nimensä, evankeliumi, ja siitä saivat nimensä muutkin Jeesuksen elämästä, opetuksista ja työstä kertovat evankeliumikirjat, joita meillä on Raamatussa neljä. Mutta vielä enemmän kuin jokin tietty kirjallisuudenlaji on evankeliumi elävä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Sitä tuo kirja julistaa kuvatessaan, mitä Jeesus teki ja mitä hän on.

Mutta evankeliumin alussa ollaan vasta alussa, ja sanoma lähtee liikkeelle. Ensimmäinen luku kertoo, miten Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen ja miten Jeesus sen jälkeen aloitti julkisen toimintansa. Hän alkoi Johanneksen tavoin julistaa, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Sen aika on koittanut. Hänen seuraansa lähti oppilaita, kalamiehiä järven rannalta, juuri muita Johanneksen kastamia. Kapernaumin synagogassa Jeesus yllätti opettamalla voimakkaasti ja parantamalla ihmeellisellä tavalla sairaan. Jotain tyystin uutta oli alkamassa, Jumalan valtakunta oli käsillä. Pahan valta oli väistymässä. Nyt koittaa sellainen aika, jolloin Jumala korjaa kaikki vääryydet, ihmiset vapautuvat vaivoistaan, oikeus ja rauha astuvat voimaan.

Veljekset Simon ja Andreas vievät Jeesuksen synagogasta kotiinsa. Siellä sairastaa Simonin anoppi, jonka Jeesus parantaa kuumetaudista. Sana leviää, ja pian on ovella koko joukko avuntarvitsijoita. Iltamyöhään asti Jeesus ottaa potilaita vastaan ja päästää heitä sairauksista ja riivaajista. Kaikki ihmettelevät, mitä Jumalan valtakunnan koittaminen voikaan merkitä – uutta, parempaa ja turvallista. Minä ihmettelen, mihin aikaan Jeesus pääsi nukkumaan. Voin kuvitella, että avuntarvitsijoita olisi riittänyt loputtomiin.

Sitä ei sanota, milloin viimeinen vaivattu poistui kotiinsa; sen sijaan se kerrotaan, mihin aikaan Jeesus nousi: ”Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä.” Hän livahti ulos niin, etteivät muut tienneet, minne hän meni. Hänen sanotaan menneen yksinäisyyteen rukoilemaan. Oliko Jeesus väsynyt? Oliko hän saanut liian vähän lepoa? Oliko hän tuskastunut siihen, miten kaikki repivät häntä sinne tänne? Näyttikö ihmisten loputon hätä ylivoimaiselta? Kauhistuttiko häntä edessä oleva työmäärä, jos hän nyt joka päivä seuraisi samaa kutsumusta? Vai oliko hän tullut tietoiseksi, että Jumalan valtakunnan tuleminen vaatii häneltä itsensä kokonaisvaltaista antamista, suurta uhrautumista aina kuolemaan saakka, muuten ei valtakunta koskaan koita ihmisten maailmaan?

Jeesus, niin jumalallisella voimalla varustettu kuin olikin, oli sittenkin ihminen. Ihmiset tarvitsevat ravintoa, lepoa, yön unta, yksinäisyyttä, asioiden sulattelua, ja, niin Jumalan Pojasta kuin onkin kysymys, myös rukousta ja oman kutsumuksensa pohdiskelua taivaallisen Isän ääntä kuuntelemalla. Jeesus oli samojen lainalaisuuksien rajaama kuin sinä ja minä. Hän saattoi väsyä ja ärtyä, hän saattoi tuntea pettymystä ja suuttumusta, vaikka usein ajattelemme hänen olleen aina vain lempeä, armollinen ja rakastava.

Mutta ihmisenä Jeesus tunsi myös tuskaa ja kärsimystä ja sai lopulta kuolla kidutettuna, niin Jumalan Poika kuin olikin. Tämä on koko kristillisen uskon syvin salaisuus: Herramme Jeesus Kristus oli yhtä aikaa sekä Jumala että ihminen. Hän sovitti omassa yhdessä persoonassaan nämä kaksi luontoa. Hän kantoi ihmiskunnan synnin omassa ruumiissaan ja kuoli synnin ansaitseman rangaistuksen. Mutta hän jumalallisella voimallaan voitti kuoleman vallan ja nousi kuolleista. Sillä tavalla hän toi Jumalan valtakunnan jokaisen ihmisen saapuville – totisesti, hänessä Jumalan valtakunta tuli lähelle kaikkia ihmisiä, onhan hän ihmiseksi syntyneenä Jumalan Poikana ottanut itseensä jokaisen ihmisen ihmisyyden.

Mutta Jumalan valtakunta ei tule sormia napsauttamalla. Jumala ei ole sitä tarkoittanut hänen tekemäkseen ihmeelliseen äkkinäiseen muutokseen vastoin ihmisten omaa tahtoa tai heidän vastuutaan. Jumalan valtakuntaa ei lähdetä pystyttämään noin vain, eikä siinä auta väkivalta eikä ihmisten kiihottaminen joukkovoimaiseksi liikkeeksi. Tarvitaan ihmisten sisäistä muutosta ja heissä itsessään Jumalan tahdon seuraamista, muuten ei valtakunnasta tule muuta kuin pannukakku, suuri lässähdys ja pettymys, pahimmassa tapauksessa vieläpä julma pakkovalta, jonka takaajaksi vaaditaan itse Jumalaa.

Joko se loppui, ihmettelivät he, joiden silmien edestä Jeesus oli varhaisena aamuna kadonnut. He olisivat odottaneet lisää ulkopuolista ihmeapua. Eikö hän enää välitäkään meistä? Joko valtakunta tuli ja meni, eiväthän kaikki ehtineet tässä kylässä saada sitä, mitä tarvitsivat? Kaikki etsivät sinua, Jeesus, tule takaisin ja avaa palvelupisteesi uudestaan! Mutta sitä Jeesus ei tee. Joko se loppui – vai: nytkö se alkaa? Nyt se vasta alkaa. Nyt te tiedätte tässä kylässä, mitä tulee tehdä: rakastaa, armahtaa, auttaa, toimia oikeuden puolesta väärää vastaan, parantaa sairaita, ajaa pahan valtaa pois, ruokkia nälkäisiä. Teidän kylässänne on pantu liikkeelle tällainen Jumalan valtakunnan koittaminen, pitäkää huolta siitä, eläkää sen mukaan, palvelkaa sitä ja antakaa sen levitä uutena asenteena ja uusina tekoina. Nyt Jeesus itse lähtee oppilaidensa kanssa seuraavaan kylään.

Näemme, että Jumalan valtakunta tarvitsee ihmisiä, niin Jumalan valtakunta kuin onkin. Se on jo tullut luoksemme, kun Jeesus syntyi ihmisenä maailmaan, mutta sen täyttyminen on vielä edessä. Vaikka joulu on jo loppunut, valtakunta vasta alkaa. Sen täysi tuleminen tarvitsee Jumalan ääntä kuuntelevia ja sitä noudattavia ihmisiä, sille elämänsä omistavia ja sen mukaisesti eläviä. Sellaisiin ihmisiin me haluamme kuulua, ja sen merkiksi nousemme nyt ja yhdymme uskontunnustukseen.