Isän ja Pojan Henki
26.5.2013
Piispan saarna ordinaatiomessussa Tuomiokirkossa 26.5.2013
Evankeliumi Joh. 3: 1-15
Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”
Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”
”Miten tämä kaikki on mahdollista?” Nikodemos kysyi.
Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä? Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika. Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.”
Millaisia tekoja pitäisi ihmisen pystyä tekemään, jotta niiden voitaisiin sanoa olevan Jumalan tekoja? Mihin ihmisen pitäisi kyetä, jotta toiset uskoisivat peräti Jumalan olevan hänen kanssaan? Kuvittele joitain esikuvallisia ihmisiä ja heidän suuria tekojaan. Millaisia tulee mieleesi? Taiteilijoita, säveltäjiä, kirjailijoita; tai kenties tieteilijöitä, ajattelijoita, tutkijoita? Vai kukaties hallitsijoita, poliitikkoja, talouden ja hyvinvoinnin kehittäjiä? Millaisia ovat heidän suuret tekonsa?
Mitä tahansa suuria tekoja pystyt kuvittelemaan, sinä kuvittelet kuitenkin ihmisen tekoja. Kuvittelet sellaisia, joita on voitu saada aikaan. Voisiko niistä sanoa, kuten Nikodemos Jeesukselle, ettei sellaisia kukaan pysty tekemään, ellei Jumala ole hänen kanssaan?
Huomaamme, ettei ihmisen tekoja ja Jumalan tekoja voida noin vain erottaa toisistaan. Eivätkö suurimmatkin ihmisten aikaansaannokset ole pohjimmiltaan Jumalan lahjaa? Eivätkö ihmisen kyvyt, hänen ahkeruutensa, luomiskykynsä ja taitonsa ole hänessä Jumalan työtä?
Jeesuksen teot, joihin Nikodemos viittaa, olivat kuitenkin jotain muuta kuin suurtekoja. Ne eivät olleet valtavia hengen tai ruumiin voimien jättiläisen suorituksia, vaan merkkejä siitä, kuka toimii. Ne kohosivat ihmisen mahdollisuuksien yläpuolelle, mutta eivät suuruutensa tai näyttävyytensä vuoksi, vaan siksi, koska ne osoittivat aivan tiettyyn suuntaan. Ne eivät osoittaneet suureen ihmiseen, tavallisuudesta poikkeavan yksilön etevyyteen, vaan Jumalaan. Sellaiset teot olivat tunnustekoja, kuten Nikodemos niitä tässä evankeliumissa kutsuukin. Tunnustekoja. Ei siis ihmeitä vain ihmeteltäviksi, vaan tekoja, joista oli tunnistettavissa Jumalan toiminta.
Ihmeteot menisivät ihmisten mielistä pian ohi ilman muuta vaikutusta kuin ihmettely; niistä seuraisi vain keskustelu, oliko tuo nyt aitoa vai mitenhän tuo silmänkääntäjä tämänkin taikatempun sai aikaiseksi. Sen sijaan tunnusteot ovat tekoja, jotka jäävät vaikuttamaan ihmisten mielissä. Ihme menee ohi, kun ihmettely haipuu mielestä, mutta tunnusteko jättää ihmiseen jäljen: se saa ihmisessä syntymään uskon Jumalaan. Se saa ihmisen toivomaan Jumalalta suuria. Ja parhaimmillaan tällainen tunnusteko synnyttää ihmisessä myös rakkautta lähimmäisiä kohtaan.
Jeesuksen teot olivat tunnustekoja. Niistä tunnistettiin, että Hän on Jumalan lähettämä; että Hän on itse Jumalan Poika. Ne saivat Nikodemoksen etsiytymään Jeesuksen luo. Ne eivät olleet menneet häneltä ohi niin kuin temppujen tekijöiden teot. Ne synnyttivät hänessä uskon, vaikkakin siinä määrin aran, että hän uskaltautui Jeesuksen luo vain yön pimeydessä. Siellä hän kuitenkin rohkeni tunnustaa Jeesukselle uskonsa, josta hän oli kenties salaa keskustellut muidenkin kanssa: Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja.
Entä ne esikuvallisten ihmisten suuret teot? Eivät nekään mitään taikatemppuja ole. Kyllä joidenkin ihmisten aikaansaannoksia on syytä ihailla ja tunnustaa niiden suuruus. Usein suuruus paljastuu vasta jälkeenpäin, kun tekojen vaikuttavuus alkaa tulla ilmi. Joku saattaa omalla panoksellaan ohjata historian kulkua, saada aikaan jotain, mikä koituu oikeudenmukaisuuden voitoksi ja monien hyvinvoinniksi.
Mutta eivät suuret ja merkittävät teot ole välttämättä vain sellaisia, että niiden vaikutus tuntuisi monien elämässä. Suuri teko voi olla sekin, joka vaikuttaa vain yhden ihmisen elämässä ja antaa sille suuntaa. Se voi olla vain ohimenevä sana tai pieni huomaavaisuuden osoitus, joka saa ihmisen kokemaan: minä olen tärkeä, olen rakastettu, olen ihminen, jolla on lähimmäisiä. Elämälläni on merkitys, en ole täällä vain sokean sattuman leikkinä enkä vain vastatuulten viskottavana. Olen olemassa Jumalan tahdosta, ja elämäni on mielekäs juuri Jumalan ja muiden yhteydessä.
Tällainen vaikutus voi olla inhimillisesti katsoen pienelläkin sanalla tai teolla. Vaikkei se näytä ihmeeltä, se voi silti saada suuria aikaan. Se voi tulla tunnusteoksi Jumalan työstä ihmisen sanoissa ja teoissa. Silloin se on suurta, suurempaa kuin mitä ihminen voisi päätellä tietojensa ja taitojensa tai inhimillisten arvostustensa valossa. Silloin se on Jumalan Pyhän Hengen toimintaa, hiljaista kuin tuulen vire, tunnistamatonta ja kahlitsematonta kuin vapaasti liikkuva ilmavirtaus.
Tänään vihitään virkaan kolme diakonia ja kolme pappia. Teillä on takananne elämänkokemusta, opintoja ja työkokemusta. Kaiken sen keskellä te olette tunnistaneet Jumalan kutsun ja lähteneet seuraamaan sitä tähän päivään. Tänään teidät siunataan kätten päällepanemisella kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Rukoilemme, että Pyhä Henki antaisi teille armolahjansa, tekisi teistä viroissanne Kristuksen lähettiläitä ja niin pyhittäisi teidät.
Täältä tuomiokirkosta teidät lähetetään Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä palvelemaan saamillanne hengellisillä lahjoilla. Te lähdette kukin omalla tavallanne olemaan ihmisille merkkinä siitä, mitä Jumala tekee. Vaikka ette tekisi inhimillisesti suuria tekoja, teidän kauttanne voi tapahtua suuria, kun Jumala itse ohjaa huomion teidän sanojenne ja tekojenne läpi siihen, mitä asiaa Hänellä on ihmiselle. Teidän tehtävänne on lahjoillanne avata ihmisille ovia ja ikkunoita siihen todellisuuteen, jossa Henki koskettaa ja muuttaa ihmisiä.
Me vietämme tänään kirkkovuodessa Pyhän Kolminaisuuden päivää. Tänään pysähdymme erityisesti Jumalan salaisuuden äärelle. Emme voi käsittää, miten yksi voi olla kolme tai kolme olla yksi. Yhtä Jumalaa ei ole jaettu kolmeen osaan, eikä kolmesta Jumalan persoonasta tule yhteensä kolmea Jumalaa. Yksi ja sama Jumala on kolme persoonaa, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Mutta meidän tarkoituksemme ei olekaan ymmärtää tätä salaisuutta matemaattisesti vaan palvoa sitä antamalla elämämme sen palvelukseen.
Jumala on kolmiyhteinen; siispä usko Häneen kattaa kaikki elämän ulottuvuudet ja osa-alueet. Jumala on Isä, hän on kaiken luoja ja elämän antaja. Häneltä tulevat kaikki elämän lahjat, hän antaa niin päivittäiset tarpeet, levon ja työn, ruoan ja vaatteet, kuin elämän mielekkääksi tekevän jatkuvuuden ja johonkin kuulumisen; häneltä tulevat sukulaiset, ystävät, puoliso, läheisten yhteisö.
Mutta Jumala on Isä vain, koska hänellä on Poika, ei siis ollakseen jollain inhimillisellä tavalla ”mies”, vaan ollakseen kaiken lähde, alku ja päämäärä. Hänellä on Poika, joka on alusta lähtien ollut Isän tykönä ja jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Hän on ikuinen Sana, jonka Isä on rakkaudessaan puhunut ja niin luonut kaiken. Hän, Isän ikuinen Sana, on tullut ihmiseksi ja syntynyt Neitsyt Mariasta yhdistääkseen omassa persoonassaan erottamattomasti Jumalan ja ihmisen. Kukaan ihminen ei ole Jumalalle vieras, sillä Jumalan Poika on ottanut itseensä kaikkien yhteisen ihmisyyden.
Jumala on Pyhä Henki, joka hiljaa vaikuttaa ihmisessä, herättää hänessä uskon, toivon ja rakkauden. Emme näe Henkeä, yhtä vähän kuin voimme nähdä tuulta. Mutta aivan kuten voimme tuntea tuulen ilmavirtauksen ja nähdä puiden heiluvan, voimme nähdä ja kokea Pyhän Hengen vaikutuksen. Jumala on antanut pelastuksen, jossa hän johdattaa meidät Pyhässä Hengessä Pojan tähden Isän luo. Evankeliumi on Isän lahja, jossa hän antaessaan Pojan vetää meidät Pyhän Hengen voimalla luokseen. Sama Pyhä Henki vakuuttaa meidät Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta; sama Henki antaa elämälle suunnan ja tarkoituksen.
Kolmiyhteisen Jumalan salaisuutta ei luonnollinen inhimillisesti hankittava tieto riitä avaamaan. Siihen tarvitaan Pyhän Hengen työtä. Muuten ihmisen tila on kuin Nikodemoksen, joka ei ymmärrä, mistä Jeesus puhuu, kun tämä sanoo ihmisen syntyvän uudesti vedestä ja Hengestä. Nikodemos ajattelee juuri kuten ne, jotka lähestyvät todellisuutta vain arkikokemuksen tai luonnontieteen valossa. Miten vähän hän ymmärtääkään! Ei ihme, että Jeesus päivittelee: miten voi toimia opettajana sellainen, joka ei näe elämässä syvempää ulottuvuutta kuin sen, mikä on ruumiillisesti totta.
Eivät muinaisajan ihmiset olleet vähemmän kriittisiä kuin me. Eivät he olleet yhtään sen herkkäuskoisempia tai taipuvaisempia mytologioihin. Eivät he pitäneet satuja sen parempina maailmanselityksinä kuin me. Vaikka he eivät tunteneet luonnontieteitä samoin kuin meidän aikamme tuntee, he osasivat kyllä erottaa, mikä on mahdollista ja mikä ei.
Mutta ehkä Raamatun ajan ihminen kykeni selvemmin ymmärtämään, mistä hengellisessä elämässä on kysymys, kun häntä ei vielä häikäissyt usko tieteiden kaikkivoipaisuuteen. Ehkä hän kykeni selvemmin näkemään, että elämässä on kaiken perustana hengellinen ulottuvuus, joka viime kädessä antaa ihmiselämälle mielekkyyden ja ainutlaatuisuuden ja joka tekee hänestä Jumalan lähettilään lähimmäisilleen.
Nikodemos oli oppinut ja ymmärtäväinen ihminen, mutta hän ajatteli juuri niin skeptisesti, kuten luonnosta kiinnostuneen tiedonjanoisen ihmisen tuleekin ajatella: ei ihminen voi syntyä uudesti, eihän hän voi mennä takaisin äitinsä kohtuun.
Mutta Nikodemos oli Jumalan läsnäolosta Jeesuksen elämässä vakuuttunut mies, eikä hän silti menettänyt uskonsa vuoksi luonnollista uteliaisuuttaan ja kriittistä epäilyään kaiken tiedon hankkimisen perustana. Ei sitä tule meidänkään menettää. Ei kristillisyys ole sokeaa uskoa eikä järjenkäytön kieltämistä. Se on päinvastoin tuon järjen valaisemista ja vapauttamista näkemään muutakin kuin sen, mikä on ilmeistä. Siksi se myös johtaa antautumaan palvelemaan Jumalaa, vaikka Hän ei olekaan ihmiselle ilmeinen ilman Pyhän Hengen työtä.
Uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan ihminen alkaa nähdä koko elämänsä osana kaikenkattavaa tarkoitusta: elämän lahjat, keskinäinen sovinto sekä rakkaus ja yhteys – kaikki nämä avautuvat uskossa Jumalaan, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Tästä uskosta osalliseksi on tehty jokainen, joka on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Sinä olet saanut suuria lahjoja ja sinut on kutsuttu kolmiyhteisen Jumalan palvelukseen.
Tämä koskee kaikkia, ei vain niitä, jotka tänään vihitään diakoniksi tai papiksi. Pyhä kaste on myös vihkimys. Sinulle puhuu Jeesus tänään taivaallisia. Hän antaa lupauksensa: hänet on Isä lähettänyt, jotta uskossa häneen saisit iankaikkisen elämän. Pyhä Henki puhaltaa sinuun lempeällä tuulellaan luottamusta ja toivoa. Niin sinä tulet tuntemaan Pyhän Kolminaisuuden salaisuuden, vaikket sitä ymmärtäisi. Tässä uskossa käymme nyt yhdessä toimittamaan diakonien ja pappien vihkimistä.