Isä näyttää Pojalle

Evankeliumi Johannes 5:19–21

Jeesus sanoi juutalaisille:

”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”

”Annas kun isä näyttää”, kuuluu tuttu sanonta monissa kodeissa. Vitseissä se taipuu muotoon ”kuuluisia viimeisiä sanoja: annas kun isä näyttää, miten mopolla ajetaan!” Isät näyttävät pojille esimerkkiä ottamalla nämä mukaan omiin tehtäviinsä. Monissa perheissä harrastetaan jonkinlaisia isä-poika juttuja. Sellainen voi olla vaikka yhteinen harrastus, kuten kalastus, tietokoneet, moottorit, jalkapallo. Tai se voi olla jokin silloin tällöin tehtävä retki tai jokin harvinaisempi matka tai vain kerran koittava yhteinen rakennushanke. Eivät tällaiset yhteiset puuhat tietenkään rajoitu juuri isien ja poikien välille, vastaavia on tietysti äitien ja tyttärien kesken, sekä ristiin ja rastiin isien ja tyttärien tai äitien ja poikien kanssa. Olennaista niissä on vanhempien ja lasten välisen kiintymyssuhteen vahvistuminen. Löytyy keskinäisen vuoropuhelun väline, yhteinen kieli, joskus sanaton kommunikointi pelkän yhteisen tekemisen myötä.

Kokemukset yhteisistä touhuista vanhemman ja lapsen kesken ovat mieleenpainuvia kummallekin osapuolelle. Ne antavat läheisyyttä ja tukevat yhteenkuuluvuutta ja lujittavat molemminpuolista tunnesidettä. Sellaisina niillä on myönteistä vaikutusta myös sille, miten sukupolvien suhteet ylipäätään kehittyvät, eivätkä ainoastaan kahden sukupolven kesken, vaan myös pidemmässä jatkumossa. Ne auttavat näkemään oma elämä osana sukupolvien ketjua niin taaksepäin kuin eteenpäin. Sellainen on tärkeää tulevaisuuden kannalta. Oma elämä paljastuu osaksi toisten elämää, ei enää pelkästään ikiomaksi yksityisasiaksi. Kun vietetään aikaa eri sukupolvien kesken, historia avautuu ja oma osuus siinä aletaan nähdä yhtenä olennaisena osana kokonaisuutta. Omaa napaa kiertävä karuselli hidastuu ja pyörimiseltä aletaan nähdä muita. Aletaan nähdä, että minä tulen jostain ja että minun jälkeenikin tulee ihmisiä, minun kaltaisiani, samanlaisin tarpein ja toivein.

Monilla Suomen paikkakunnilla katsellaan tulevaisuuteen odottaen, että elämä jatkuu yhtä hyvänä kuin millaisena se on itse koettu. Suomessa kuitenkin on kovin alhainen syntyvyys, joskin tänä koronavuonna siinä on ollut pientä nousua. Suomalaisten keski-ikä on kuitenkin nousussa. Samaan aikaan maan nuorempi väestö keskittyy yhä harvempiin kasvukeskuksiin opintojen tai työn kutsumana. Mutta monet kokevat edelleen lujaa kiinnittymistä lapsuutensa kotiseutuun.

Parkanossakin monet juurtuvat paikkakunnalle osana sukupolvien ketjua ja pysyvät kotiseudullaan toisten etsiessä tulevaisuutta muualta. Jotkut heistä kuitenkin myös palaavat takaisin. Tämän viikonlopun vierailuni aikana kyselin joiltain kotipaikkakunnalleen palanneilta, mikä sai heidät tulemaan takaisin. Vastaukset keskittyivät kiintymykseen kotiseutuun. Näillä ihmisillä oli käsitys siitä, että he kuuluvat johonkin, eikä ainoastaan paikallisesti, vaan myös ajallisesti eli sukupolvien ketjussa.

Myös tämän päivän evankeliumi puhui Isän ja Pojan suhteesta, joskin toki Isä Jumalan sekä Jumalan Pojan, Jeesuksen suhteesta. Suhdetta kuvattiin hyvin tiiviiksi: mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Poika osallistuu siihen, mitä Isä tekee. Isä on maailman luoja ja ylläpitäjä; sen hän tekee Pojan kautta. Sanotaanhan Raamatussa, että Jumala loi kaiken sanallaan, ja toisaalla sanotaan, että Poika on itse Jumalan ikuinen Sana. Päivän evankeliumi johtaakin pohtimaan Jumalan olemusta, tai paremminkin sitä, mitä Jumalasta voidaan sanoa – eihän ihminen voi Jumalasta puhua, ellei Jumala itse itsestään jotain kerro. Muuten puheemme jää vain arvailuksi.

Pyhästä Raamatusta voimme lukea, miten Jumala on itsestään kertonut ja millaisena hän itsensä meille ilmoittaa. Sieltä selviää, että Jumala osoittaa kunniansa ja voimansa luomakunnassa sekä ihmisten ja kansojen kohtaloissa. Erityisellä tavalla hän kertoo itsestään Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, hänen sanoissaan, teoissaan ja kärsimyksessään, ristinkuolemassaan ja voimallisessa ylösnousemuksessaan.

Tämän erityisen ilmoituksen kautta voimme nähdä, että Jumala on rakastava Isä – mutta emme tuntisi hänen rakkauttaan, ellei Jumalan Pyhä Henki meille sitä osoittaisi hänen Pojassaan Jeesuksessa. Meistä näyttäisi vain siltä, että Jumala on kiukkuinen tuomari, joka luotuaan maailman jättää sen monenlaisten katastrofien valtaan, maanjäristysten, tulivuorenpurkausten, tsunamien, kulkutautien ja ilmastonmuutoksen kynsiin vain nähdäkseen, miten hänen luomansa ihmispolo koittaa henkihieverissä selvitä vaaroista. Tai ajattelisimme, että Jumala on isäksi suorastaan sadisti, joka laittaa oman poikansa kärsimään viattomana kauheaa kidutusta ja väkivaltaisen kuoleman. Niin, ilman Pyhän Hengen työtä ei Jumala olisi meille rakastava Isä eikä Poika pelastaja, vaan nämä kaksi olisivat vain tyranni ja hänen uhrinsa.

Mutta Isä ja Poika ja Pyhä Henki toimivat yhdessä. Isä on kaiken Luoja, Poika on ihmiskunnan syntien sovittaja, ja Pyhä Henki uskon, toivon ja rakkauden synnyttäjä. Kristinuskon salaisuus on, että kaiken inhimillisen päättelyn vastainen oppi siitä, että Jumala on yksi ja samaan aikaan kuitenkin kolme, voi älyyn mahtumattomuudestaan huolimatta antaa ihmiselle kokonaisen elämän perustan ja liittää hänet pitkään sukupolvien kokonaisuuteen, jossa hän näkee oman elämänsä osana suurta suunnitelmaa. Isä ja Poika toimivat yhdessä Pyhän Hengen kanssa. Isä lähettää Pojan, Poika lähettää Pyhän Hengen, ja Henki johdattaa ihmiset Pojan uskossa Isän luo. Ketju lähtee Jumalasta, etenee ihmisten luo ja palaa sieltä takaisin.

Vanhempien ja lasten suhde tulee esiin myös, kun seurakunnan jäsenet antavat kastaa omat lapsensa Kristuksen opetuslapsiksi ja kirkon jäseniksi. Näin lapset tehdään osallisiksi samasta kristillisestä uskosta kuin mikä on ollut heidän vanhempiensa usko mahdollisesti jo hyvinkin monessa sukupolvessa. Niin liitytään johonkin sellaiseen, mikä on ollut olemassa jo ennen meidän aikaamme ja minkä myös meidän aikamme saa tehtäväkseen välittää eteenpäin.

Vaikka kasteessa ei havaita inhimillisesti katsoen suuria ihmeitä, ja vaikka siinä nähdään vain vettä ja kuullaan Jumalan sanaa, se riittää suuren ihmeen tapahtumiseen. Kun ihminen kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, nämä kolme Jumalan persoonaa ovat kaikki mukana ja toimivat yhdessä. Ensinnäkin Isä, elämän antaja, Luoja on antanut lapsen syntyä ja tehnyt vanhemmat osallisiksi suuresta lahjasta. Taivaallinen Isä kutsuu lapsen vanhemmat suorastaan osallistumaan omaan työhönsä elämän antajana ja sen ylläpitäjänä. Voiko ollakaan mitään suurempaa tehtävää, kuin ottaa osaa Jumalan työhön?

Toiseksi Poika, syntien sovittaja, antaa kastettavalle lahjaksi oman pyhyytensä ja synnittömyytensä. Kastettava puetaan Jeesukseen, niin kuin apostoli Paavali lausuu Galatalaiskirjeessä (Gal. 3:27). Kun Jumala katsoo kastettua oli tämä minkä ikäinen tahansa, hän ei katso tämän syntisyyttä vaan Poikansa pyhyyttä ja viattomuutta. Kolmanneksi Pyhä Henki synnyttää uskon, jolla kastettava luottaa Jumalan lahjoittamaan pelastukseen. Tällaisia suuria asioita tapahtuu, kun kastetaan Kristuksen käskyn mukaisesti. Nyt kutsun tänään kastettavan lapsen vanhempineen ja kummeineen astumaan kastemaljan ääreen.