Saarna ordinaatiomessussa Tuomiokirkossa 17.5.2020

Evankeliumi Matteus 6: 5-13

Jeesus opetti ja sanoi:

”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:

– Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.”

Isä meidän. Hieman outo suomen kielen rakenne, eikö vain. Eihän noin sanota yleensä, jos puhutaan isästä. Yleisempiä ovat ”meidän isä” tai ”iskä” tai jotain muuta tuttavallista. Ehkäpä Jeesus tarkoittikin, että Jumalaa voi puhutella tuttavallisesti, niin kuin lapsi kutsuu isäänsä jollain lempeällä nimellä. Mutta kun sanotaan ”Isä meidän”, tiedetään heti, että kyseessä on tämä klassinen, kaikkialla maailmassa tunnettu Jeesuksen opettama rukous eikä jokin yleiskielinen ilmaisu kenestä tahansa isästä, vaikka sitten meidän isästä.

Meidän kielemme kannalta tämä hankala muoto on peräisin alun perin latinasta, pater noster, ja kenties se on tullut meille ruotsista, Fader vår. Mutta yritykset muuttaa rukouksen avaussanat joksikin toiseksi eivät ole edenneet. Niitä on ehkä pidetty liian arkisina, ei oikein rukoustyyliin sopivana, tai ainakin vaikeina perustella niille, jotka ovat oppineet rukouksen toisilla sanoilla. On totta, etteivät tällaiset laajalti ulkoa osatut rukoukset helposti muutu. Isä meidän -rukousta on luettu suomeksi viikoittaisissa jumalanpalveluksissa jo 1440-luvulta alkaen, samoin kuin uskontunnustusta. Siis jo sata vuotta ennen ensimmäistä Agricolan suomentamaa Uutta testamenttia! Niiden sanoja ei noin vain modernisoida.

Mutta ehkä sanajärjestyksessä Isä meidän onkin jokin sellainen viisaus, jota ei ole nykysuomen sanoissa. Nimittäin se hieman kummallisena muotona nostaa esiin sanan meidän. Ei sanota ainoastaan Isä, vaan lisätään: meidän. Tuo omistusta kuvaava sana meidän saa enemmän painoa kuin silloin, jos se olisi ensimmäisenä. Kun se tulee Isän jälkeen, se tuntuu jotenkin avarammalta, kaikille kuuluvammalta kuin vain ”meidän isä”, joka vaikuttaisi koskevan vain yksittäisen perheen isää. Isä meidän on sanamuoto, joka pakottaa ajattelemaan laajemmin kuin vain omaa perhettä tai ryhmää. ”Meidän isä” kuulostaa sanoilta, joilla lapset riitelevät naapurien kanssa: meidän isä voittaa teidän isän! Mutta Isä meidän on enemmän. Tämä Isä ei ole vain meidän vaan myös muiden Isä.

Kun Jeesus opettaa rukoilemaan, hän opettaa enemmän kuin vain sanat, joita käyttää. Jeesus puhuu rukouksesta kokonaisena elämänmallina. Tänään on kirkkovuodessa rukoussunnuntai. Toki jumalanpalvelus jokaisena sunnuntaina sisältää rukousta, mutta tänä yhtenä sunnuntaina rukous on erityisenä aiheena. Tänään Suomen kirkon piispat kutsuvat yhteiseen rukoukseen, kun koko maailma on poikkeuksellisessa tilanteessa koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Liitymme kutsuun jumalanpalveluksen esirukouksessa.

Oikeastaan jokainen jumalanpalvelus on luonteeltaan rukousta laajasti ymmärrettynä. Onhan jumalanpalvelus sellainen hetki viikon kaikkien tuntien joukossa, jolloin hiljennytään ja keskitytään Jumalaan. Silloin tapahtuu se, mistä ehtoollisrukouksen aluksi lauletaan: ylentäkää sydämenne. Jumalanpalvelus kääntää ihmisen mielen kohti Jumalaa, avaa hänen sielunsa kuulla Jumalan puhuttelua ja sydämensä kohota Jumalan rakkauteen. Siihen puolestaan vastataan sanallisin ja sanattomin rukouksin, niin lauluin ja uskontunnustuksin kuin hiljaisin nöyrtyvin pään kumarruksin. Jumalanpalvelus on rukousta eli vuorovaikutusta Jumalan kanssa, ihmisen sisimmän keskustelua Hänen kanssaan.

Rukous on elämän oikeaa asennetta, suuntautumista Jumalaan. Sanat, jos niitä edes tarvitaan, seuraavat avointa sydäntä. Mutta pelkät sanat eivät avaa sydäntä. Joskus ne avaavat pelkän suun mutta eivät ihmisen sisintä. Siksi Jeesus sanoo, ettei ihmistä kuulla hänen monisanaisuutensa tähden. Joskus monisanainen ja äänekkään vuolas rukous kuulostaa olevan osoitettu enemmän muille ihmisille kuin Jumalalle kuultavaksi. On parempi mennä sisälle huoneeseen, sulkea ovi ja rukoilla hiljaa, ihmisiltä salassa, sillä Jumala kyllä kuulee.

Mutta rukous suljettujenkin ovien takana avaa kokonaisen maailman. Kun ihmisen sisin on avoinna Jumalalle, se aukeaa myös maailmalle ja muille ihmisille. Se, joka suuntaa elämänsä Jumalan palvelemiseen, alkaa palvella myös muita ihmisiä. Rukous avaa ihmisen ymmärtämään, ettei Jumala ole vain hänen, vaan koko maailman Jumala ja Isä. Siksi Jeesus opettaakin rukoilemaan: Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Kun Jumalan valtakunta tulee, ja kun hänen tahtonsa tapahtuu maan päällä, se ei koske vain ”minua” vaan ”meitä”, muitakin kuin minua ja minun omiani. Siksi Jumalaa ei rukoilla ”minun Isäni”, ikään kuin hän olisi vain minua varten, tai ikään kuin hän olisi vain minun mieleni mukainen, minun taskuuni mahtuva ja minulle sopiva Jumala, joka olisi olemassa minun toiveideni toteuttamista varten. Hän, jonka hallussa on koko maailmankaikkeus ja joka kerran toteuttaa valtakuntansa koko täyteydessään, ei antaudu eikä mahdu vain minun toiveisiini. Hän on koko maailmaa varten, kaikkia sen kansoja varten. Hänellä on oma valtakuntansa, jonka hän tahtonsa mukaisesti täyttää ja toteuttaa.

Tuota valtakuntaa läpäisee hänen totuutensa ja armollisuutensa, hänen pyhyytensä ja rakkautensa. Se on valon valtakunta, jossa toteutuvat oikeus, rauha ja ihmisten keskinäinen kunnioitus, riitojen sovitus, syntien anteeksi antamus ja uusi toivo niille, jotka ovat erilaisten kahleiden vangitsemia. Siinä valtakunnassa osattomiksi jääneet saavat yllin kyllin, nälkäiset tulevat ruokituiksi, sorretut ja alas painetut nostetuiksi, hyväksikäytetyt ja hylätyt arvoonsa palautetuiksi.

Tämän valtakunnan palvelukseen vihitään tässä messussa uusia diakoneja ja pappeja. Te olette seuranneet Jumalan kutsua ja lähteneet sille tielle, joka tekee teistä Valtakunnan palvelijoita lähellä ja kaukana. Jeesus ottaa teidät taivaallisen Isänsä palvelukseen ja tekee teidät osallisiksi niistä lahjoista ja siitä voimasta, jota tehtävissänne tarvitaan. Siksi me nyt käymme alttarin ääreen rukoilemaan teille Pyhän Hengen lahjaa; sellaista armolahjaa, joka tekee teistä omissa viroissanne Jumalan valtakunnan palvelijoita.