Saarna piispantarkastuksessa Hauhon kirkossa 30.5.2021

Evankeliumi Matteus 28:16–20

 

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

 

Kolme on mukavan tasapainoinen luku. Tarkoitan, että esimerkiksi pöytä tarvitsee vähintään kolme jalkaa pysyäkseen tasapainossa ja pystyssä. Kolmijalkaisen telineen päällä on pidetty pataa nuotiolla ihan maailman sivu. Kolmipyöräinen ajokki pysyy varmemmin pystyssä kuin kaksipyöräinen, ainakin hiljaisessa vauhdissa. Lapsikin voi opetella ajamaan polkupyörällä, jos siinä on kolme pyörää.

Toki neljä pyörää tekee vaunuista vakaamman, ja nelijalkaisella tuolilla voi istua huolettomammin kuin kolmijalkaisella. Enkä tiedä, vaikka keskiaikaisten hauholaisten kuuluisat paavin pussista puuttumaan jääneet neljä oravannahkaa olisivat olleet tingittävissä kolmeen. Kukaties täällä Hämeessä olisi säästytty pannauhkaukselta, jos vero olisi saatu neuvotelluksi yhtä pientä nahkaa vähemmäksi. Mahtoiko vasta neljännen oravan nahka katkaista kamelin selän, tai siis talonpoikien sietokyvyn?

Oli miten oli, kolme on hyvä ja tasapainoinen, helposti omaksuttava luku. Oikeastaan kolmen tasapainoisuus seuraa siitä, että kolmen sellaisen pisteen kautta, joita ei yhdistä suora, voidaan piirtää jokin alue, kolmio. Nyt tulee muutama sana koulun geometriaa! Tarvitaan vähintään kolme pistettä, että piirtää pinta. Samalla suoralla olevat pisteet eivät muodosta pinta-alaa eikä samalla viivalla olevien jalkojen päälle nostettu pöytä pysy pystyssä, oli niitä miten monta hyvänsä. Jalkojen täytyy muodostaa jokin kolmio, jokin alue, jonka sisäpuolelta löytyy tasapainon takaava painopiste. Siis, kun on kolme yhdessä, niiden kolmen täytyy olla hieman eri kohdissa, jotta niistä ylipäätään olisi yhdessä hyötyä.

Onkohan asia hieman samalla lailla myös Jumalan kolmiyhteydessä? Jumalassa on kolme persoonaa, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Näillä kolmella on kullakin eri tehtävä, jota he kuitenkin toteuttavat yhdessä. Isä on kaiken luoja, elämän antaja ja ylläpitäjä. Poika on syntien sovittaja, vapauttaja pahan vallasta. Pyhä Henki on hengellisen elämän antaja, uskon synnyttäjä. Ei ole kolmea jumalaa, vain yksi, eikä niin, että yksi olisi jaettu kolmeen osaan. Jumala on sekä yksi että kolme. Antiikissa tätä paradoksia päädyttiin kuvamaan sanomalla, että Jumalassa on yksi olemus ja kolme persoonaa. Poika ja Pyhä Henki ovat samaa olemusta kuin Isä, mutta kuitenkin itsenäisiä persoonia. Kukin toimii itse, mutta yhdessä toisten kanssa. Mitä Isä tekee, siihen Poika osallistuu, ja mitä Poika tekee, sen hän tekee Pyhän Hengen voimassa.

Tämä kuulostaa mutkikkaalta ja vaikealta. Ei ihme, onhan se järjen tavoittamattomissa. Ei Jumala ole vangittavissa inhimillisen päättelyn kahleisiin. Hän säilyttää salaisuutensa, vaikka kertookin meille itsestään sen verran, kuin meidän on tarpeellista tietää. Mikä menee sen yli, taitaa väistämättä mennä myös ymmärryksemme yli. Jumala on suuri eikä hänen ympärilleen voi piirtää rajoja, joiden avulla hänet saisi määritellyksi. Meidän sanamme Jumalasta jäävät aina vajaiksi ja vain vertauskuviksi.

Puhumme Jumalasta Taivaan Isänä, vaikka tiedämme, ettei ilmakehässä asu meille yhteistä isää. Kutsumme häntä Isäksi, vaikka tiedämme, ettei Jumala ole sen enempää mies kuin nainenkaan. Häntä kutsutaan Isäksi suhteessa Poikaan; hänet on meille Jeesus opettanut tuntemaan rakastavana, hyvänä elämän lähteenä, huolenpitäjänä, lahjojen antajana, heikkojen suojelijana, vaaroilta varjelijana, oikeuden toteuttajana, pyyntöjen kuuntelijana – kaikkea tätä hyvää toivoisimme myös maanpäällisten isien olevan.

Vaikeata oli myös Jeesuksen opetuslasten uskoa Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa tässä vastoinkäymisten maailmassa. Kun Jeesus oli kuollut ristillä, kaikki toivo näytti menneeltä. Nyt hänen kerrottiin nousseen kuolleista ja elävän. Hänet jopa nähtiin ylösnousseena. Mutta mitä siitä kaikesta piti ajatella? Oliko se todellista vai vain harhaa, mielikuvitusta ja toiveita? Oli sovittu jopa tapaaminen tuon ylösnousseen kanssa. Jeesuksen opetuslapset nousevat sovitulle vuorelle nähdäkseen Jeesuksen. Helppo on ajatella, että ainakin osa odotti sen olevan hukkareissu. Mutta siellä Jeesus tuleekin heitä vastaan.

Opetuslapset kumartavat hänen edessään maahan asti, aivan kuten saman Matteuksen evankeliumin alussa idästä saapuneet tietäjät kumarsivat vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Kumpikin ryhmä tunnusti tällä eleellä, että nyt edessä on kuningas, hallitsija, vaikka hän ei kummassakaan tapauksessa istunut upeassa salissa kultaisella valtaistuimella. Siinä missä tietäjät kumarsivat vain köyhän perheen karjasuojaan syntynyttä vauvaa, opetuslapset kumartavat rikollisena teloitettua, joka vastoin kaikkea ymmärrystä näyttääkin olevan elossa, mutta runnellusta ruumiistaan ja haavoistaan huolimatta vapaana inhimillisistä rajoituksista. Ei ihme, että evankelista muistuttaa: he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät.

Mutta tällaisille epäileville Jeesus antaa tehtävän. Hän vakuuttaa heille, että mikään ei ole hukassa. Peli ei ole menetetty. Hän ei ole hävinnyt, päinvastoin, hän on voittanut. Häntä on lyöty, mutta häntä ei ole tuhottu. Hänet on surmattu, mutta häntä ei ole voitettu. Hänet on haudattu, mutta häntä ei ole hävitetty. Päinvastoin nyt hän paljastaa pitävänsä kaikkia lankoja käsissään ja hallitsevansa kaikkea. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, hän sanoo. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Jeesus lähettää opetuslapsensa, ne yksitoista, jotka hänellä vielä ovat niistä kahdestatoista, jotka hän nimeltä seuraajikseen kutsui. Juudaksenkin hän oli kutsunut, mutta Juudas oli hänelle selkänsä kääntänyt. Ei hänellä sen parempia ole, vain tavallisia ihmisiä. Kiusauksille alttiita, epäileviä ja epäuskoon taipuvaisia. Mutta näillä mennään mitä on. Nämä hän lähettää ja näitä hän käskee tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Ei näytä helpolta tehtävältä, ei ollenkaan sellaiselta, että siitä selviäisi yhdessä sukupolvessa niillä vähäisillä voimilla, joita on. Mutta siitä huolimatta tehtävä annetaan kaikkivaltiaan arvovallalla ja lupauksella: minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Hauhon seurakunnan piispantarkastuksessa on keskusteltu siitä, millaisia mahdollisuuksia täällä on hoitaa Kristuksen antamaa tehtävää. Inhimillisesti katsoen siinä onnistuminen ei näytä ollenkaan uskottavalta. Voimavarat ovat vähäiset, rahat ovat aina vain tiukemmalla, resurssit käyvät koko ajan pienemmiksi, vastuunkantajat vähemmiksi ja vanhemmiksi. Mutta jos jää katsomaan laskevia käyriä, ei mitään muuta näekään. Mielen täyttävät epäilykset ja huolet, maailma muuttuu pelottavaksi ja tehtävä toivottomaksi.

Mutta tosiasiassa Hauhon seurakunnalla on yllin kyllin resursseja. Onhan sillä jäsenkuntaa ja onhan se osa Hämeenlinnan seurakuntayhtymää. Tällä paikkakunnalla on lukemattomia Kristuksen opetuslapsia, jotka omalla paikallaan kantavat saamaansa opetuslapsen ja opetuslapseksi tekemisen tehtävää. Sehän ei kuulu vain seurakunnan työntekijöille eikä luottamushenkilöille, yhtä vähän kuin se kuului vain niille yhdelletoista, jotka vielä Jeesuksen vuorella tapasivat. Ei, tehtävä kuuluu kaikille, jotka jo Kristuksen käskyn mukaan on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tuohon kolminaiseen nimeen näet sisältyy voima: siinä Isä puhaltaa ihmiseen Pyhän Hengen, joka kutsuu hänet uskomaan Jumalan Poikaan. Niin Jumalasta lähtevä Henki vetää ihmiset Pojan kautta Isän luo. Tämän uskon merkiksi nousemme nyt ja yhdymme uskontunnustukseen.