Hyvän Paimenen ääni

Evankeliumi Johannes 10:1-10

Jeesus sanoi:

”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”

Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:

”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Tarhaan pääsee vain portista. Tämän tiedän paitsi päivän evankeliumista, jossa puhuttiin lammastarhasta, myös vierailustani Humppilassa. Sain toissapäivänä kokea, miltä tuntuu kulkea portista, joka on niin korkeassa aidassa, ettei yli voi kiivetä ainakaan housujaan repimättä. Portti oli myös lukittu sellaisella salvalla, ettei meidän ollut sitä helppo aukaista. Selvästikään tarhaan ei ole tarkoitus kenen tahansa päästä. Tulijan on oltava oikealla asialla. Pahoin aikein tunkeutuvat on pidettävä ulkopuolella. Sisään pyrkijällä pitää olla sorminäppäryyttä, jotta pääsee portista läpi. Tämä aivan Humppilan keskustan erääseen pihaan johtava portti on lisäksi sikäli ovelasti laadittu, että sisältä on vielä vaikeampi päästä ulos! Pitää olla pituutta ja kykyä taivuttaa käsi ranteesta aidan yli lukon salpaan ja osata siirtää sitä sokkona ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Selvästikin on tarkoitus, ettei tarhasta noin vain lähdetä pois.

Joku jo keksii, mistä tarhasta ja portista puhun. Kyseessä oli lastentarha, päiväkoti Päivänpaiste. Sisään mentäessä kirkkoherra Ilkka sai portin heti näppärästi auki, mutta ulos pääsyssä hänenkin piti vähän voimistella! Me olimme kuitenkin oikealla asialla, saimme tulla sisään ja pääsimme myös ulos. Saimme vapaasti tulla ja mennä, mitä tarhassa päivittäin hoidossa olevat lapset eivät ymmärrettävästi saa tehdä. Pahinta olisi, jos lapsi katoaisi tarhasta paimentensa huomaamatta. Siksi heidän mukanaan kulkee aina riittävästi aikuisia, jos jonnekin retkelle lähdetään.

Päiväkodissa suurta kiinnostusta herätti salkku, jossa oli piispansauva osiin purettuna. Muuan pikkumies ilmoittautui sitä kanssani kokoamaan. Hyvin onnistui nuorelta herralta sauvan osien ruuvaaminen. Hän kertoikin, että kotona on verstas. Siellä oli seurattu muita paimenia ja opittu tärkeitä taitoja!

Piispansauva onkin paimenen sauva. Siksi sen päässä on koukku. Mutta koska piispa ei koukkaa ketään saalikseen viekkaudella ja voimalla vaan kutsuu ja ohjaa Jumalan sanalla, koukun sisäpuolella on Kristuksen risti. Se muistuttaa siitä, että Herra Kristus sanoo itse olevansa Hyvä Paimen. Tampereen hiippakunnan piispansauva lienee Suomen hiippakuntien piispansauvoista vähiten koristeltu. Se on suorastaan yksinkertaisen arkisen näköinen verrattuna niihin sauvoihin, joiden hopeisen koukun ulkokaareen on vanhan tavan mukaisesti valettu pieniä silmuja. Sellaisten esikuvana on neljännessä Mooseksen kirjassa kerrottu Aaronin sauva, johon kasvaneilla versoilla Jumala osoitti hänen olevan Jumalan valitsema tehtäväänsä (4.Moos. 17:23).

Piispan tehtävänä on olla paimen, tai ehkä parempi on puhua kaitsijasta, sillä kysymys on ihmisistä eikä eläimistä, vaikka Jeesuksen vertauksessa puhutaan lampaista. Piispan tehtävänä on olla Jeesuksen, Hyvän Paimenen kutsumana ja lähettämänä hänen asiallaan. Kaitsentaa tarkoittavasta kreikan sanasta onkin johdettu sana piispa. Kreikan sana episkopos tarkoittaa kirjaimellisesti ”päällekatsojaa”, siis sellaista, jolla on vastuu jostain sellaista laajemmasta kokonaisuudesta, jota on pidettävä silmällä ja etsittävä sen parasta. Sanasta episkopos tulee esimerkiksi ruotsin biskop ja myös suomen piispa. Piispantarkastus on hengellistä kaitsentaa, vaikka tarkastus sanana herättää ajatuksia hallinnollisesta tutkimisesta. Hengellistä kaitsentaa toteutetaan esimerkiksi jumalanpalveluksia pitämällä, saarnaamalla ja opettamalla, mutta olennaista on myös ihmisten kuunteleminen ja heidän huoliensa tunnistaminen.

Jeesus vertaa itseään sekä lampaiden paimeneen että lammastarhan porttiin. Minusta näissä sanoissa näkyy hänestä paitsi kaksi roolia, myös kaksi eri puolta, nimittäin ehdoton ainutlaatuisuus sekä lempeä armollisuus. Yhtäältä Jeesus ilmoittaa olevansa ainut pääsy Jumalan valtakuntaan eli lammastarhaan. Vain hänen kauttansa ihmisillä on pääsy Jumalan yhteyteen ja ikuiseen elämään. Vain Jeesuksessa on pelastus synnistä, armahdus kaikista rikkomuksista, pääsy kadotuksen tuomiosta. Mutta toisaalta tämän tiukan rajaamisen vastakohtana onkin Jeesus hyvä, kaikkien ihmisten pelastaja, joka rakastaa, antaa pitkämielisesti anteeksi ja johdattaa vapauteen. Jeesus on yhtäältä ainut tie Jumalan luo, mutta toisaalta hän myös on tie, joka vie perille ja jolla hän itse johtaa. Hän on Paimen, jonka kautta kuljetaan sisään ja löydetään laidun.

Se, joka tulee Jeesuksen kautta sisään, voi vapaasti tulla ja mennä. Mitä se merkitsee? Yksi ajatus lienee, että sisällä lammastarhassa ei ole pakko olla. Uloskin pääsee, varmasti helpommin kuin lastentarhasta, jossa porttia pidetään kiinni karkaamisten estämiseksi. Seurakunnasta voi ihan omin askelin poistua. Moni onkin lähtenyt kirkosta erilaisista syistä. Heistä moni katsoo kuitenkin, ettei samalla eroa uskosta eikä Jumalasta. Vaikeaa se onkaan, kun Jumala on kaikkialla, ja ihminen kovin helposti askartelee uskonkysymysten parissa, ehkä salaa rukoileekin, vaikkei itseään uskovaisena pitäisikään.

Samalla on ilmeistä, että Jeesuksen yhteydessä pysytään seuraamalla hänen ääntään. Se tapahtuu kirkossa, jumalanpalveluksessa, sanan kuuntelemisessa ja lukemisessa, rukouksessa, ehtoolliseen osallistumisessa. Suotta ei Raamatussa kehoteta, ettei oman seurakunnan kokoontumista tule laiminlyödä (Hepr. 10:25). Siellä myös usko saa vahvistusta. Ehkä onkin niin päin, että kirkossa käymisen jättäminen johtaa myös uskon jättämiseen. Ellei kuule Jumalan sanaa, ellei vastaa siihen Jumalan kiittämisessä eikä koskaan rukoile, kyllä usko kylmenee ja lakkaa vaikuttamasta ihmisen arkisessa elämässä sekä valinnoissa. Mitä ihminen silloin menettää? Usko Jumalaan voi kannatella elämän vaikeuksissa. Tuli mitä tahansa, Jeesus on hänen kanssaan kaikissa tuskissa aina kuolemaan asti ja vie lopulta kuoleman yli myös ikuiseen elämään.

Mutta vapaasti tuleminen ja meneminen tarkoittaa myös, että ihminen löytää levon ja turvallisuuden. Häntä eivät kahlitse pelko ja arkuus tai riittämättömyyden tunne, eivät myöskään uskonnollisuuden kahleet. Hän on vapaa vaatimuksista. Hänen turvansa on Kristuksessa, joka Hyvänä Paimenena kutsuu häntä nimeltä ja johdattaa häntä. Tällainen vapaus on Jumalan lapsena elämistä ilman huolta, ”olenko nyt varmasti oikea Jumalan lapsi”. Kun ihminen tunnistaa Jeesuksessa Hyvän Paimenen, hän on uskon kautta jo pelastunut.

Tämän vapauttavan sanoman palvelijaksi on piispa kutsuttu, kun hänestä on tehty sielujen kaitsija. Tärkeintä on pitää esillä sanomaa Kristuksesta. Mutta muistakin asioista on piispantarkastuksessa syytä puhua. Täällä Humppilassa on viime aikoina käyty neuvotteluja kahden naapuriseurakunnan kanssa. Niillä on yhteisiä kysymyksiä, kun väkimäärä ja rahat vähenevät. Seurakunnan toimintojen turvaamiseksi on valmisteltu mahdollista seurakuntaliitosta Ypäjän ja Jokioisten kanssa. Päätöksiä ei ole tehty, ja sellaisia varten onkin syytä kuunnella paikallisia. Tällainen kuulemistilaisuus on humppilalaisille tarjolla kahden viikon kuluttua.

Samassa yhteydessä, missä Jeesus puhuu itsestään sekä lammastarhan porttina että paimenena, hän lausuu, että hänellä on muitakin lampaita, jotka eivät ole ”tästä tarhasta” (Joh. 10:16). Sillä hän tarkoitti, että hänen omikseen tulee myös muita kuin hänen oman kansansa jäseniä eli juutalaisia. Mutta eikö tätä samaa voi soveltaa myös pohdintaan seurakuntaliitoksesta? Noissa naapureissakin on Jeesuksen seuraajia, samaa joukkoa kuin täällä. Jeesus on yhteinen kaitsijamme, Hyvä Paimenemme. Sen merkiksi, että kuulumme hänelle, yhdymme nyt uskontunnustukseen.