Piispan puhe TAYSin kappelin käyttöön siunaamisessa 11.6.2013

”Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan’.” (Luuk. 10:33-35)

Kristillinen seurakunta. Tämä Tampereen yliopistollisen sairaalan kappeli palvelee potilaita ja heidän omaisiaan sekä sairaalan henkilökuntaa. Täällä on mahdollista pysähtyä, hiljentyä, antaa tilaa elämän suurille kysymyksille, kuunnella oman sisimmän sanattomia viestejä. Täällä voi pukea rukouksen muotoon sellaista, missä muut sanat eivät riitä tai mille ei ole muita sanoja.

On hyvä, että sairaalassa on kappeli. Tässä koko laitoksessa toimitaan Jumalan parhaiden lahjojen mukaan. Sellaisina voidaan pitää niin elämän ja terveyden lahjaa, mutta myös keskinäistä rakkautta ja huolenpitoa. Jumalan lahjoihin laskettakoon myös ihmisen järki, tiede ja tutkimus. Niiden avulla voimme yhä paremmin tavoitella ihmisen elämän parasta, turvallisuutta ja hyvinvointia.

Mutta aivan kuten ihmisellä on kaksi silmää, kaksi korvaa, kaksi kättä, kaksi aivopuoliskoa, samoin elämä on kokonaisuus, jossa sekä tiede että usko palvelevat samaa ihmistä ja tähtäävät hänen parhaaseensa. Lääketiede auttaa hoitamaan ja parantamaan, usko auttaa näkemään merkityksiä ja löytämään elämän mielekkyyden. Usko tulee erityisen lähelle siellä, missä perusturvallisuus yllättäen horjuu, vaikkapa sairauden tai läheisen kuoleman johdosta. Elämään aukeaa yllättäen uusia ikkunoita, joista näkyy ennalta tuntematon maisema.

Onhan sairaalasielunhoidolla tärkeä paikkansa osana ihmisten kokonaisvaltaista hoitoa. Kysymys on hengellisestä rinnalla kulkemisesta ihmisen sairastaessa. Sellaisella on pitkä perinne niin kirkon kuin sairaanhoidon historiassa. Siitä todistaa myös nimen hospitaali säilyminen monissa kielissä kuvaamaan sairaalaa. Sana tarkoitti alun perin vieraiden majataloa; ehkä hieman samaa kuin oli kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta, joka vei tieltä löytämänsä ryöstetyn ja pahoinpidellyn turvaan ja pyysi majatalon pitäjää hoitamaan häntä.

Keskiajalla sana hospitaali tuli merkitsemään vaivaistaloa, jonka kupeessa oli kirkko. Turussakin oli jo 1300-luvulla Pyhän Yrjänän hospitaali ja myöhemmin myös Pyhän Hengen hospitaali. Viimeksi mainitun kirkon kellariraunioihin on nyttemmin rakennettu kappeli, joka tunnetaan nimellä Pyhän Hengen kappeli. Itse kirkko ja hospitaali ovat kadonneet jo satoja vuosia sitten. Kellariin sisustettu sinänsä tunnelmallinen kappeli ei kuitenkaan ole yhtä upea nähtävyys kuin meren toisella rannalla Tallinnassa sijaitseva Pyhän Hengen kirkko, vanha hospitaalikirkko sekin.

Ne teistä, jotka olette käyneet Tallinnan Püha Vaimun kirkossa, ovat ehkä kiinnittäneet huomiota sen alttaritauluun, tai paremminkin kokonaiseen moniosaiseen alttarikaappiin. Se on kauniine veistoksineen säilynyt keskiajalta asti. Jos kiertää alttarin taakse, näkee maalauksia. Minua puhuttelee niistä erityisesti yksi. Siinä on sairasvuode, jossa valkoisten lakanoiden välissä lepää ristiinnaulittu, rujo Kristus orjantappurakruunu päässään. Kärsivä Kristus on risteineen asetettu vuoteeseen ja peitelty hellästi. Miten sopiva kuva hospitaalikirkkoon.

En tiedä, kuinka moni vaivainen potilas tai vieraileva matkamies tuota kuvaa on vuosisatojen varrella katsellut ja mitä se on heissä herättänyt. Mutta uskon, että se on ainakin yrittänyt kertoa jotain siitä, miten Jumala toimii ja ammentamaan siitä lohdutusta ja rohkaisua. Samalla, kun rukoillaan terveyttä ja paranemista sekä hoidetaan ihmisiä, niin kuin osataan, turvaudutaan pohjimmiltaan Jumalaan vaikkei ymmärrettäisi, miksi on sairautta ja kärsimystä.

Emme tiedä, miksi kaikkivaltias Jumala ei yhdellä sanalla poista maailmasta kärsimystä. Emme tiedä, miksi hän sallii kipua ja kuolemaa. Hänen toimintatapansa on usein toinen kuin toivoisimme. Mutta meitä lohduttaa tietää, että Hän kärsii itse. Hän asettuu itse sairastavaksi ja kuolevaksi. Hän ottaa itse meidän paikkamme, hän samaistuu kaikkiin kärsiviin. Jumala itse ottaa vaivamme kannettavakseen.

Hospitaalin isäntä ottaa osaa sairastamiseen. Hän on Herra, joka kulkee kuolemaan asti kärsivien kanssa voidakseen heitä auttaa. Mutta hän kulkee myös ylösnousemukseen avatakseen kaikille kuoleville tien uuteen, katoamattomaan elämään.

Tänne kappeliin tulee myös astumaan monenlaisia ihmisiä. Heillä on monenlaista hätää, sairautta, kipua, pelkoa. Heillä on luopumisen tuskaa. He tulevat jättämään jäähyväisiä. Mutta heidän kanssaan on itse Herra Kristus, joka heidän kipujaan kantaa. Hän rohkaisee katsomaan menneeseen kiittäen, nykyiseen luottaen ja tulevaan toivoen.