Raamattuopetus Sanan suvipäivillä striimattuna Aleksanterin kirkosta 19.6.2021

Rakentajia on monenlaisia, niin myös rakennettavia taloja. Minä en ole rakentanut sen kummempia taloja kuin linnunpönttöjä, mutta onhan niitäkin pidettävä jonkinlaisina rakennuksina. Kesämökillä viime keväänä ajattelin, että kyllähän mies osaa talon tehdä siinä missä joku talitiainenkin. Onhan linnunpöntössäkin katto, lattia ja seinät, kai se siis talosta käy? Vaikkei kai se pesäpönttöön menevä lintu varsinaisesti itse taloa rakenna, eihän se Jeesuksen mukaan myöskään kylvä eikä niitä. Pikemminkin lintu tietysti vain löytää itselleen pesäkolon ja sisustaa tai pehmustaa sen löytämillään tarveaineilla. Mutta minä nikkaroin aika monta pönttöä, eikä niistä suinkaan tullut asumiskelvottomia, päinvastoin. Elämää oli kaikissa, ja viime vuoden tapaan näyttää taas tänä vuonna olevan.

Tämän raamattutunnin aihe on poimittu Jeesuksen sanoista, jotka luen Matteuksen evankeliumista: ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.” (Matt. 7:24-27)

Kuten sanoin, en ole itse taloja rakentanut, mutta olen kyllä kokeillut hiekalle rakentamista; osin myös onnistunut. Tänä vuonna pystytin mökille kasvihuoneen patjalle, joka oli tehty hiekasta ja sepelistä, mutta itse kasvihuoneen sokkelin alle sain laittaa monta betonilaattaa alle ja pultata rakennukseni niihin kiinni. Muuten olisikin riskinä, että tuo vain muutaman kymmenen kiloa painava mutta paljon tuulelle vastapintaa sisältävä kevyt rakennelma lentäisi myrskyissä kuka ties kuinka kauas.

Tässä olin vähän viisaampi kuin viime kesänä pystyttäessäni huussia samaisella mökillä. Piti kaivaa vähän maata ja laittaa tuo edellisen mökki-isännän rakentama huussi niin lähelle kaivetun alueen reunaa, että se alkoi yhdeltä nurkaltaan painua kun talven mittaan maa kostui ja alkoi antaa myöten. Niinpä minun piti kaivaa syvemmälle, laittaa pohjalle hiekkaa ja kunnon lecaharkko ja vasta sen päälle tuo huussi. Nyt pysyy pystyssä. Olisikin aika ikävä yllätys, jos huussi sortuisi alta juuri kun olisit samassa laitoksessa. Varmaan olisi jollain muulla nauramista kuin itsellä.

Ihan kalliolle asti en siis rakentanut, mutta sain kyllä huomata heikon perustuksen petollisuuden. Ei ollut Jeesus väärässä puhuessaan siitä, miten vesi kaataa hiekalle pystytetyn talon. Jeesus tiesi hyvän perustuksen tarpeellisuuden. Olihan hän itse rakennusmies Markuksen evankeliumin mukaan ja Matteuksen mukaan myös rakennusmiehen poika (Mark. 6:3, Matt. 13:55). On arveltu, että Jeesus kulki aikamieheksi asti isänsä Joosefin kanssa työmailla tekemässä raskasta työtä ja oppimassa itsekin. Hänhän aloitti kiertävän saarnaajan ja parantajan toimensa vasta noin kolmikymppisenä. Tuskin hän ennen sitä vain kuljeskeli päivät pitkät kukkakedoilla linnunlaulua kuuntelemassa ja hiljaa mietiskelemässä. Tällaisia Jeesus-kuvia kuitenkin tulee helposti mieleen. Niiden taustalla on se, että me oikeastaan tunnemme Jeesuksen vain hänen muutaman vuoden aktiivisen kiertävän opettajan vaiheensa perusteella. Juuri siitä ajasta evankeliumikirjat kertovat, ja siksi mielikuviimme tulee Jeesus vaeltelemassa opetuslastensa kanssa. Emme osaa sanoa juuri mitään ajalta ennen hänen omaa missiotaan, jonka alkumerkkinä oli Johanneksen toimittama kaste Jordan-virrassa. Ehkä Jeesus oli jo jonkin aikaa ollut Johanneksen opetuslapsena, ja häneltä kasteen saatuaan hän myös sai osan tämän opetuslapsista mukaansa.

Mutta Jeesus oli taustaltaan siis rakentaja. Ei häntä kuitenkaan voisi kutsua puusepäksi, kuten suomen kielellä usein on sanottu, tuskin edes kirvesmieheksi, kuten meillä rakentajia kutsutaan. Jeesus näet tuskin rakensi paljonkaan puusta, sillä noilla seuduin rakennettiin talot pikemminkin kivestä ja savesta. Hänen on arvailtu hänen käyneen isänsä kanssa rakennustöissä Seforiksessa. Tuota suurta kaupunkia, joka sijaitsi noin tunnin kävelymatkan päässä Nasaretista, rakennettiin Jeesuksen aikaan vilkkaasti uudelleen sitä jokin aika aiemmin kohdanneen tuhon jälkeen. Seforiksen rauniot ovat tänäänkin nähtävissä, mutta koska kaupunkia ei mainita Raamatussa, sen raunioille ei juuri turistiseurueita viedä. Tämä on vahinko, sillä kaupunki oli sangen merkittävä, jopa noihin aikoihin Galilean alueen hallintokeskus, ja siellä on nähtävissä huomattavan hyvin säilyneitä roomalaisaikaisia mosaiikkeja. Kiintoisaksi kaupungin tekee se, että perimätiedon mukaan Neitsyt Marian vanhemmat Joakim ja Anna olisivat asuneet juuri siellä. Niinpä eurooppalaiset ristiritarit keskiajalla rakensivat sinne Pyhien Annan ja Joakimin kirkon näiden oletetun kodin paikalle.

Raamatunhistoriansa hyvin tuntevat eivät välttämättä tiedä mitään tästä aivan pienen Nasaretin naapurissa vuosisatoja kukoistaneesta kaupungista. Eikä heitä voi siitä moittia. Evankeliumien sanoma tulee hyvin toimeen ilman tätä suurta kaupunkia. Seforiksen nimi on hävinnyt maailman muistista, mutta pikkuruisen Betlehemin nimi tunnetaan kaikkialla. Siitä saarnataan lukemattomissa kirkoissa joka vuosi, ja miljoonissa kodeissa sen nimi mainitaan, luetaan, lausutaan tai lauletaan ennen kuin käydään nauttimaan joulupöydän antimista tai jakamaan toinen toistaan rikkaampia lahjoja. Köyhä ja vähäinen Betlehemin kylä on lahjoittanut maailman ihmisille enemmän aihetta juhlaan, enemmän voimaa ja tulevaisuuden toivoa kuin suuri Seforis. Tänään tuskin kukaan osaa sanoa, mitä puolestaan tuo hyvinvoiva ja kulttuurilla kyllästetty, suuren amfiteatterinkin omannut loistokas city on maailmalle antanut. Sivumennen sanoen, tätä paradoksia voidaan hyvin mietiskellä myös täällä Tampereella, kun kisa Euroopan kulttuuripääkaupungista ratkesikin Oulun hyväksi eikä meille tänne Suomen kiinnostavimpaan ja halutuimpaan muuttokohteeseen.

Ehkä Seforiksella on kuitenkin sanottava olleen jotain antia maailmalle: tämä kaupunki oli vuorelle rakennettu, kallion päälle ja kovasta kivestä. Sieltä aukesi näköala kauas, mutta se myös itse näkyi kauas. Mahdollisesti juuri Seforis antoi Jeesukselle ajatuksen käyttää tuollaiselle perustalle rakennettua kaupunkia vertauksena opetuslastensa uskon todistusvoimasta: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.” (Matt. 5:14)

Se oli siis ylös kalliolle rakennettu kaupunki. Halki maailmanhistorian on kehno rakentaminen ollut suuri ongelma maanjäristysalueilla. Silloin tällöin saadaan uutisissa nähdä sortuneita taloja sekä kuulla karmeita uutisia loukkuun jääneistä ihmisistä, joita yritetään koirien avulla löytää ja varovasti esiin kaivaa. Välillä nähdään kuvia hirmumyrskyistä, tulvista ja tsunameista, jotka tuhoavat talon alimman kerroksen ja tekevät sen asuinkelvottomaksi tai vievät jopa kokonaan mennessään. Joskus kuulemme lumivyöryistä ja maanvyöryistä, joskus taloja sortuu ihan itsestään, ilman mitään odottamatonta luonnonilmiötä. Silloin syynä ehkä on vain huolimaton rakentaminen, piittaamattomuus säädöksistä, korruptoituneiden valvojien lahjonta tai jopa puutteellinen lainsäädäntö, joka sallii tehdä taloja, joissa vähävaraiset ihmiset saavat asua oman henkensä kaupalla.

Jeesuksen ajan uskonnolliset opettajat sanoivat viisaasti Pyhien kirjoitusten pohjalta: se kestää, joka tuntee Jumalan lain ja sitä noudattaa. Tunnettiin myös sanonta, jonka mukaan viisas rakentaja pystyttää talonsa kiviperustalle, vaikka hän sen päälle rakentaisi savesta. Olennaista oli siis rakentajan aikaansaama kunnon kivestä laskettu perustus, joka kestää tulvat. Täytyy myöntää, että se oli viisaasti puhuttu, kun muistelen omaa huussin pystytystäni! Mutta Jeesus muutti tuota hyvää viisautta kahdelta osin. Ensinnäkin talon perustuksen pitää Jeesuksen mukaan ylipäätään yltää kallioon asti. Ei riitä, että rakennuksessa on kiviperustus, jos sellainen kuitenkin tehdään hiekalle. Jos talon alla on vain hiekkaa, ei lujakaan muuri kestä. Vahvalta näyttävä seinä ei ole ollenkaan niin tärkeä kuin se, mikä ei ole silmille näkyvää. Toiseksi Jeesus muutti rabbien opetusta siirtämällä perustan Jumalan laista omiin sanoihinsa: joka minun sanani kuulee ja niitä noudattaa, on kuin järkevä talon rakentaja.

Hiekalle rakennettua taloa odottaa siis tuho, jos rankkasade ja tulva iskevät. Mutta mitä Jeesus oikein tarkoitti tällä uhkauksella? Mikä olisi tuollainen katastrofi? Kun evankeliumeja lukee, käy ilmi, ettei Jeesus kiertänyt saarnaamassa Jumalan valtakunnan tulemista luvatakseen vain menestystä ja hyvää huomista. Pikemminkin hänen saarnoissaan kuului varoitus: edessä ei ole onnen aika vaan tuomio, elleivät ihmiset muuta elämäänsä. Niinhän hänen edeltäjänsä Johannes Kastaja oli jo saarnannut: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! […] Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy! […] Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.” (Matt. 3:2, 8, 10-12)

Kun Johannes vangittiin, alkoi Jeesus hänen tapaansa saarnata: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt. 4:17) Hän kokosi itselleen läheisen opetuslapsijoukon, ilmeisesti osin Johanneksen seuraajista, ja alkoi kiertää Galileaa. Kohta hän myös lähetti opetuslapsensa kulkemaan kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin levittäen samaa sanomaa: Jumalan valtakunta on tulossa, kääntykää, uskokaa evankeliumi ja alkakaa elää sen mukaan. Sillä edessä ovat koetusten ajat, ja miten niissä voisi kestää muuten kuin muuttumalla Jumalan valtakunnan arvojen mukaisesti.

Rankkasade voi tulla äkisti ja tulva kohota yllättäen, mutta vielä vakavampaa on, että armon aika oli päättymässä. Jeesus julisti lopunajallisen varoituksen. Edessä oli tuomio, jota Jumala ilmestyisi toteuttamaan. Se toisi tulta ja tulikiveä maailmaan, ja sellaisesta ahdingosta voi pelastua vain, jos on siihen valmis, eli ojentanut elämänsä Jumalan tahdon mukaan – siis Jeesuksen omien sanojen mukaan.

Ei ole epäilystä siitä, etteivätkö Jeesus ja hänen opetuslapsensa olisi ajatelleet tuomion olevan koittamassa aivan pian. Mutta eivät he voineet tietää, miten pitkään Jumala antaisi armon aikaa. Jeesus, niin Jumalan Poika kuin olikin, ei tätä Isän Jumalan salaisuutta väittänyt tietävänsä, vaan päinvastoin myönsi, ettei sitä päivää voi edes Poika tietää. Mutta hänen sekä hänen seuraajiensa osana on alusta asti ollut valmistautua eskatologiseen eli lopunajalliseen Jumalan valtakunnan koittamiseen.

Elämän rakennuksen on siis oltava vahvalla perustalla ihan lopunajallisista syistä, Jumalan valtakunnan koittamisen syistä, viimeisen tuomionkin syistä. Mutta ei ainoastaan siksi. Ei ainoastaan joskus tuntemattomassa tulevaisuudessa koittavista syistä, vaan oman elämän rajojen sisäpuolella koittavista syistä. Ihmisen elämässä voi tulla vastaan monenlaisia omia katastrofeja, vastoinkäymisiä, menetyksiä, onnettomuuksia, sairastumista ja lopulta varmuudella myös kuolema. Ei tarvitse odottaa Jumalan tuonpuoleisten tuomioiden toteutumista, kun voi jo omassa elämässään kokea kaikenlaista vahinkoa ja tuhoa, jota itse ja muut saavat aikaan, tai mihin ei ole kukaan erityisesti syypää mutta joka vain toteutuu. Yllättävä vakava sairaus löytyy, sattuu tapaturma, joutuu osalliseksi liikenneonnettomuuteen tai jotain muuta sellaista, mikä vain osuu elämän arpapelissä kohdalle. Miten silloin kestää toivo, miten jaksaa katsoa huomiseen, miten pystyy odottamaan enää mitään mielekkyyttä? Ainoastaan Jumalan lupausten varassa, sellaisten lupausten, joissa hän vakuuttaa, ettei hän hylkää eikä jätä (esim. Ps. 94:14, Valit. 3:31).

Mitä muita sanoja maailmassa on, joiden varaan voisi rakentaa? Onko lupauksia toivosta, joka kantaa yli kuoleman, rakkaudesta, joka uhraa itsensä toisen puolesta? Onko sanoja luottamuksesta, joka petettynä ja pettymään joutuneenakin antaa loputtomasta armosta anteeksi? Maailmassa on paljon hyviä sanoja, mutta luetaanko niitä hautajaisissa, täyttävätkö ne kaipuuta surussa, vahvistavatko ne uskoa, kun kaikki näyttää sortuvan? Ehkä jossain mielessä ja jossain määrin, kyllä. Mutta kun kaikki kevyemmät sanat on käytetty, jää vain vähän – jää vain sanomattomia rakkauden, armollisuuden ja läsnäolon vakuutuksia siitä, että Jumala on hyvä ja uskollinen.

Kaikissa onnettomuuksissa, kaikissa tuskissa, kaikessa vääryyden kokemisessakin Jeesuksen sanoihin kätkeytyy voima, Jeesuksen, joka joutui itse kärsimään vääryyden vuoksi, mutta joka suostui siihen osoittaakseen näin, että Jumala on ihmisen kanssa eikä jätä häntä hänen synkimmälläkin hetkellään. Sillä sitä kaikkea merkitsee Jeesuksen ristinkuolema: Isä hylkää Poikansa sovittaakseen maailman synnit, mutta hän ei hylkää Poikaansa kuoleman valtaan vaan herättää hänet. Tämä kaikki kuulostaa vaikeilta sanoilta, eikä sitä aina olekaan helppo lausua ymmärrettävällä tai uskottavalla tavalla. Kun ihminen on syvän menetyksen ja vaikeuden alas lyömänä, eivät parhaatkaan sanat anna voimaa. Silloin jää vain hiljaisuus, jossa ehkä pimeyteen löytyvä pienikin toivon ja luottamuksen valonpilkku auttaa katsomaan eteenpäin.

Oman elämänsä taloa voi rakentaa ulkonaisesti hyvään malliin käymällä koulut, suorittamalla kansalaisvelvollisuutensa, opiskelemalla, hankkimalla ammatti, perustamalla perhe, pääsemällä hyväpalkkaisiin hommiin ja kohoamalla korkeaan asemaan, ja, ehkä rakentamalla se talokin. Ylipäätään pyrkimällä täyttämään kaikkia niitä odotuksia, joiden tietää olevan arvostettavan ihmisen ja hänen kadehdittavan elämänsä tuntomerkkejä. Monissa menestymään pyrkivien miesten jutuissa heijastuu hyvän elämän ihanteena sellaisia ”äijätyyliin” ilmaistuja piirteitä kuten että miehellä on oltava ”komea auto ja korea akka”, ja että tulee kootuksi kaikenlaista kateutta herättävää omaisuutta, kiiltäviä vekottimia, uusimpia koneita, harrastusvälineitä, eksoottista vapaa-ajan viettoa jollain kalliilta vaikuttavalla ja harvojen saavutettavissa olevalla tavalla jne.

Kaikki tuollainen saa elämän näyttämään erehdyttävästi siltä kuin se olisi rakennettu kallioperustalle. Eihän ihminen muuten saisi noin hyvää onnea ja menestystä, ellei hänen elämänsä olisi vahvalla pohjalla, vai mitä? Ja vaikka näkymättömissä, kaiken perustalla olisikin katkeria riitoja, välien katkeamisia, anteeksipyytämättömiä ja anteeksiantamattomia loukkauksia sekä kostonhimoa, kaiken tämän voi peittää hyvältä näyttävän ulkoverhoilun taakse. Mutta jos perusta pettää, kulissit putoavat ja alta paljastuu, sanoisinko ”valesokkeli”, sellaisiahan Suomessa taloihin viitisenkymmentä vuotta sitten laitettiin ja nyt joudutaan kokonaan virheratkaisuna repimään. Sellainen elämän rakennus kestää aikansa, mutta petollisena tuottaa kuitenkin lopulta pahan vahingon, kun seinät alkavat homehtua tai peräti lahota.

Ensi silmäyksellä tuollainen loistokkaalta vaikuttava elämä näyttää olevan lujalla kallioperustalla, ja siihen verrattuna Jumalan sanan varaan rakentaminen näyttää hiekalle rakentamiselta. Sehän on vain sanoja, ei mitään käsin kosketeltavaa, ei edes järkeen käypää. Miten kukaan voisi rakentaa Jumala-puheen varaan? Miten Raamatun sanoihin voisi uskoa? Eikö koko kirja ole vain vanhoja tarinoita, Lähi-Idän paimenten iltanuotiojuttuja? Eihän nykyajan ihminen voi enää uskoa Jumalaan tai mihinkään ihmeisiin, kaikkein viimeksi kuolleista heräävään Vapahtajaan? Eikö kaikki tuollainen ole kiinnittymistä aikansa eläneeseen maailmaan, arvotonta suunnattaessa tulevaisuuteen?

Tällaisia epäilyksen sanoja saa lukea vaikka netin keskustelupalstoilta. Niissä asia käännetään ylösalaisin: joka aikoo perustaa elämänsä Raamatun sanan varaan on itse verrattava tyhmään rakentajaan, jonka talo sortuu pahan päivän tullen. Sellainen vasta onkin pilkan aihe! Ei tule taivaasta enkeli hurskaan taloa pystyssä pitämään, siinä se sortuu lopullisesti kuolemassa yhtä varmasti kuin jumalattomankin talo. Sairastuu ja joutuu onnettomuuteen myös se, joka on elämänsä pannut Jumalan varaan.

Mutta kyse ei ole siitä. Ei usko estä vastoinkäymisiä eikä pidä kärsimystä loitolla. Sitä ei Jeesuskaan tarkoittanut. Mutta sen sijaan usko muuttaa ihmistä niin, että häneltä eivät riistä toivoa mitkään vastoinkäymiset, sillä hän elää jo toisen valtakunnan arvojen mukaan.

Jeesuksen vertaus kahdesta rakentajasta kuuluu hänen Vuorisaarnansa päätökseen niin Matteuksen evankeliumissa kuin vastaavasti saman pitkän saarnan päätökseen Luukkaan evankeliumissa (Lk. 6:46-49). Näitä kahta talonrakentajaa ei siis pidä arvioida irrallisena vertauksena, vaan nimenomaan vuorisaarnan jälkeisenä sen alleviivaamisena, mitä on juuri tullut sanotuksi. Tämä ei ole yksi opetus lisää, vaan se huipentaa edellä kuullun: tämä on se perusta. ”Joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan”, on kuin järkevä rakentaja.

Vuorisaarna tunnetusti sisältää mm. Jeesuksen opetuksen rukouksesta, erityisesti sieltä opimme Isä meidän rukouksen, siellä ovat myös autuaaksi julistamiset, ja saarna käsittelee monin tavoin lähimmäisen rakastamista, sovinnon tekemistä, koston kieltämistä, toisten syyttämisestä pidättäytymistä kun omassa itsessäkin on parantamisen varaa jne. Joka toimii Jeesuksen opetuksen mukaan, hänen elämänsä heijastaa jo tulossa olevan Jumalan valtakunnan arvoja. Mutta jossa ei tällaista kääntymystä ja muutosta tapahdu, hän ei kestä tuomiolla, tuli se jonain oman elämän onnettomuutena tai vasta lopullisessa aikain päättymisessä.

Kaiken tämän opetuksen jälkeen, juuri ennen vertaustaan kahdesta talonrakentajasta, Jeesus sanoo kummassakin evankeliumissa saman: ”Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.” ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa.” (Matt. 7:17, Luuk. 6: 44-45) Ei riitä, että tietää mikä on oikein tai että tuntee Jeesuksen opetuksen. On myös toimittava sen mukaan. Mutta olennaista ei lopulta olekaan se, millaisia hedelmiä tuotetaan, vaan se, millainen puu niitä hedelmiä tuottaa. Ellei puu ole hyvä, ei hedelmistäkään ole iloa. Se on ratkaisevaa. Tulee olla perusta, jonka varassa kaikki muu tapahtuu. Mutta perusta ei kuitenkaan ole ihmisen teoissa, vaan Jeesuksen sanoissa. Silloin perustana on itse Jumalan Poika.

Profeetta Jesaja lupasi: ”Siksi Herra Jumala sanoo näin: — Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju.” (Jes. 28:16) Tätä profeetan sanaa lainasivat myöhemmin Jeesuksen kutsumat ja lähettämät apostolit. He näkivät, että tuo peruskivi tarkoittaa itse Herraa Kristusta. Hänen varaansa perustuu koko kristillinen usko. Siksi sillä uskolla on voima muuttaa ihmistä ja hänen arvostuksiaan, sydämensä vaikuttimiaan, tekojaan ja tapojaan. Kristuksen varaan voi rakentaa elämän. Paavali kirjoitti korinttilaisille:

”Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” (1.Kor. 3:10-11) Efesolaisille Paavali kirjoitti: ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” (Ef. 2:20-22)

Jeesus on perusta, koska hän on keskushenkilö uskossamme. Jeesus on persoona. Hän ei ole ideologia, ei aate, ei ajaton periaate, jota noudattaa ja jota soveltaa, vaan persoona, johon kehittyy suhde: sinä puhut minulle, minä kuuntelen ja noudatan sinun tahtoasi. Minä puhun sinulle ja minä luotan sinuun, sillä mitä muita sanoja minulla olisi kuin sinun peruskallion lujat lupauksesi.

Päätän sitaattiin saksalaisen teologin Helmut Thielicken kirjasta Elämä on yhä edessäsi, jonka hän kokosi vuorisaarnaa käsittelevistä puheistaan (suom. 1964). Puheet oli osoitettu toisen maailmansodan kurimusten, pakanallisen hirmuvallan ja sen tyranniasta seuranneen koko maan tuhon, taloudellisen, henkisen ja moraalisen romahduksen sekä nälän ja puutteen runtelemalle seurakunnalle:

”Sille, joka uskaltaa astua tämän sanan varaan, joka uskaltaa elää Jeesuksen Kristuksen kanssa, sille tämä hiekalta näyttävä on kallioperusta joka ei petä hänen jalkojensa alla ja jolla seisoen hän voi nauraa myrskyille ja rajuilmoille, koska ne ovat Jumalan hengitystä ja koska sama suu joka antaa maan järkkyä ja vuorten syöstä savua on kutsunut häntä nimeltä, koska hän seisoo Jumalan kalliolla ja Jumalan käsi pitää hänestä kiinni. Sen joka on ikuisuuden turvassa ei tarvitse enää pelätä sitä mitä aika tuo mukanaan. Sen jolla on rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempi ei tarvitse enää pelätä järkensä hahmottelemia tulevaisuuden kauhukuvia. Se joka tietää olevansa rakastettu ei kuole enää ihmisvihassa. Se joka on liitossa elämän ruhtinaan kanssa ei ole enää kuoleman orja.”