Hetkeni on lähellä, mutta sinun luonasi minä syön

Evankeliumi Matteus 26:17–30

Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.

Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.

Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”

Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

Kiirastorstai koronan rajoitusten keskellä. Jo toista kertaa vietämme hiljaista viikkoa tavallistakin hiljaisemmin. Ei ole kirkoissa tungosta, vaikka tämä pyhä on yleensä vilkkaimpia ehtoollisella käynnin päiviä.

Vuosi sitten jouduimme siirtämään jumalanpalvelukset nettiin. Samalla keskeytyivät ehtoollisen viettämiset. Striimatut messut keräsivät paljon seuraajia, tai paremminkin osallistujia. Mutta osallistumisesta puuttui jotain olennaista: osallisuus yhteiseen ehtoolliseen. Puuttui mahdollisuus polvistua alttarin ääreen ja ottaa vastaan Herran ruumis ja veri. Ei voitu suulla syöden ja juoden ottaa vastaan se Jumalan rakkaus, jota sielu kaipaa kokea. Ei päässyt maistamaan ja katsomaan Herran hyvyyttä, kuten Psalmissa 34 kehotetaan. Se oli suuri puute, jonka moni tunsi hyvin kipeänä. Vasta kesäkuussa kirkossa käynti vapautui, ja moni kertoi liikuttuneensa syvästi päästessään vihdoin ehtoolliselle.

Ihminen tarvitsee syömistä ja juomista pysyäkseen voimissaan. Jokainen tarvitsee ruokaa, vaikka edes vähän. Pienikin määrä oikeaa ravintoa riittää pitämään ihmisen toimintakykyisenä. Tämän ovat monet kokeneet paastotessaan ja vähentäessään kulutusta. Vähäinenkin riittää, kun se sisältää ihmiselle tarpeelliset aineet.

Samoin on myös ehtoollisen laita. Se on pieni ruoka syötäväksi, oikeastaan vain leipäpalanen ja viinitilkkanen. Mutta se riittää ravitsemaan ihmistä ja pitämään häntä uskossa. Onneksi ehtoolliselle pääsy on nyt tehty mahdolliseksi messun jälkeen yksittäin tai pienissä ryhmissä. Näin se on koitunut uskon vahvistukseksi. Se rohkaisee katsomaan eteenpäin ja odottamaan tulevaa Jumalan hyvyyteen luottaen.

Kesti koronapandemia miten kauan tahansa, Kristus on aina seurakuntansa keskellä. Hän pysyy uskollisena lupaukselleen olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Yhä uudelleen hän myös vakuuttaa meille ehtoollisella: tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni. Hän antaa itsensä meille aina uudestaan. Hän on uhrannut itsensä ristinkuolemalla, antanut ruumiinsa lävistettäväksi ja verensä vuodatettavaksi tehdäkseen meidät osallisiksi syntien anteeksi antamisesta.

Äsken luetussa evankeliumissa Jeesus lähetti opetuslapsensa kaupunkiin ja neuvoi heitä menemään jonkun tietyn henkilön luo. Kuka oli tuo ihminen, joka sai luovuttaa huoneensa Mestarin viimeistä ateriaa varten, ei ole tiedossa. Hänen nimeään ei mainita, mutta ilmeisesti hänkin kuului Jeesuksen kannattajiin, kenties salassa. Hänelle kerrotaan nimenomaan opettajan tarvitsevan paikkaa nauttia pääsiäisateria opetuslastensa kanssa. Tämä henkilö tietää kyllä, kenestä on kyse ja kenelle hän huoneensa avaa. Kahdessa muussa evankeliumissa hänen kerrotaan jo ennalta valmistelleen huoneen ateriaa varten.

Lähettäessään oppilaansa tuon henkilön luo Jeesus antoi sanottavaksi kaksi viestiä: hetkeni on lähellä ja sinun luonasi minä syön. Hetkeni on lähellä, tiesi Jeesus. Hänen vangitsemisensa oli tulossa ja hänen kärsimyksensä oli käsillä. Ei kestäisi enää kauan, kun hänet surmattaisiin. Jeesus näki tapahtumien vääjäämättä johtavan hänen kuolemaansa juuri pääsiäisjuhlan yhteydessä. Näin hänestä tulisi lopullinen sovitusuhri, jonka jälkeen ei enää mitään uhrieläimiä tarvitse teurastaa syntien sovitukseksi. Samalla hänen muistonsa ateriasta tulisi myös uusi pääsiäisateria, jota vietettäisiin synnin ja kuoleman orjuudesta pääsemiseksi. Hän olisi itse se kertakaikkinen uhrikaritsa, joka tästedes nautitaan hänen ateriallaan.

Hetkeni on lähellä, sanoo Jeesus. Tulevaisuuteen on kuitenkin vaikea nähdä. Omaa kuolinhetkeään ei ihminen pysty ennustamaan, yhtä vähän kuin kukaan voi olla nukkumaan mennessään tietoinen siitä hetkestä, jolloin uni tulee. Mutta me emme tiedä myöskään sitä, miten pitkään käsillä olevat rajoitukset kestävät. Toivomme, että se hetki olisi lähellä, jolloin niitä ei enää tarvita. Samaan aikaan pelkäämme, että oma hetkeni saada tartunta jostakin voi olla lähellä – ja mitä se minulle voisikaan tuottaa? Vaikean sairauden, kenties? Tai sen, että alan itse tietämättäni tartuttaa muita, jotka ovat lähelläni? Niin, onko minun hetkeni lähellä – se hetki, jolloin koittaa oma aikani lähteä tästä ajasta, tai se hetki, jolloin jotain muuta ikävää tapahtuu aivan omassa lähipiirissäni? On pelottavaa arvailla, mikä hetki lyö ja milloin.

Jeesus ei kuitenkaan jätä viestiään tähän kolkkoon sanomaan. Hän ei vain sano hetkensä olevan lähellä, vaan hän sanoo enemmän: sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian. Hän lähettää tuntemattomalle opetuslapselle lupaavan viestin: sinun luonasi minä syön. Sinä saat pitää minua vieraanasi, kun minun hetkeni lähestyy. Kun minun kärsimykseni koittaa, olen vielä ollut sinun luonasi.

Evankeliumeissa on monia kertomuksia, joissa Jeesus aterioi syntisinä pidettyjen ihmisten seurassa. Hän istuu tullimies Matteuksen luona, hän syö fariseus Simonin kodissa, hän kutsuu itsensä veronkantaja Sakkeuksen taloon, hän juo Sykarin kaivolla kevytmieliseksi epäillyn naisen astiasta. Kaikkialla hänen syömisensä ja juomisensa noiden kehnoiksi tuomittujen ihmisten luona herättää parempien silmissä närkästystä. Mutta yhtä kaikki, hänen ateriayhteytensä myös muuttaa noiden ateriahetkien isäntiä ja emäntiä. Matteus lähtee seuraamaan Jeesusta, Sakkeus lupaa jakaa omaisuutensa, Simon oppii, mitä on rakkaus ja Sykarin kaivon nainen alkaa julistaa: tässä on Messias. Sellainen on Jeesuksen kanssa syömisen ja juomisen vaikutus. Se avaa silmät uudelle todellisuudelle ja vapauttaa ihmisen uuden tulevaisuuden tekijäksi.

Viimeisenä iltanaan Jeesus asettaa erityisen aterian omaksi muistokseen. Huoneensa lainannut tuntemattomaksi jätetty opetuslapsi ei ole joukossa mukana. Jos olisi, hänkin olisi alkanut kysellä epätietoisena: Herra, en kai se ole minä? Enhän vain minä sinua kavalla? Herra, joka tuntee oppilaansa paremmin kuin nämä itse, tietää heidän heikkoutensa. Hän tietää, kuka mahtailee urheudellaan ja kuitenkin kieltää; hän tietää, ketkä haluavat valtaistuimille voidakseen hallita ja tuomita; hän tietää myös, kuka kavaltaa. Tähän pöytään tulijat saavat tutkia itseään samalla kysymyksellä: jos nuokin, en kai myös minä?

Jeesus sanoo tänä iltana lohdullisesti: minun hetkeni on lähellä, mutta sinun luonasi minä syön. Herra lupaa: sinä saat käydä minun kanssani samaan pöytään. Tällä aterialla nautitaan minun ruumiini ja vereni, jotka on annettu syntien anteeksi antamiseksi. Niitä nauttiessasi katsotaan eteenpäin, ei vain siihen hetkeen, jolloin Herra annetaan ristille naulittavaksi, eikä siihen hetkeen, jolloin oma aikamme päättyy. Katsotaan jo siihen hetkeen, jolloin kokoonnutaan suurelle juhla-aterialle taivaassa. Herran viimeiseltä aterialta katsotaan uskossa kauas, aina ikuisen elämän valtakuntaan. Tämän uskon merkiksi nousemme nyt ja yhdymme uskontunnustukseen.