Palvelevan Puhelimen neuvottelupäivien avajaispuhe Tampereella 29.9.2018

 

Arvoisat herkällä korvalla kuuntelevat lähimmäiset, hyvät työtoverit. Palveleva Puhelin täyttää Tampereella 50, koko maassa jo 54 vuotta. Tunnuskuvassa on sydän ja kaksi puhelimen kuuloketta. Siinä kiteytyy hyvin, mistä palvelevassa puhelimessa on kysymys. Palvelevan Puhelimen avulla osoitetaan rakkautta ja tukea ihmiselle, joka ei näy, jota ei tunneta ja joka ei itseään esittele. Lähimmäinen saa jäädä näkymättömäksi ja tuntemattomaksi, mutta hän ei jää kuulemattomaksi.

Tunnukseen liittyy myös teksti: Herkällä korvalla. Onkin parempi, että sielunhoitajalla on herkempi korva kuin suu. Hänen tulee olla herkkä kuulemaan, ei herkkä puhumaan. Eikö olekin hassua, että puhelinta kutsutaan juuri puhelimeksi, ikään kuin se olisi yksinomaan puhumista varten? Puhelin on vähintään yhtä paljon ”kuuntelin”, jos vain suomen kielessä tällainen sana olisi tätä merkitystä varten. Eihän ole hyötyä kenellekään, jos linjan molemmissa päissä vain pajatetaan omaa asiaa. Täytyy osata olla puhumatta ja malttaa kuunnella.

Sydämen kuvaan onkin kuvattu vanhan ajan puhelimen luuri eli kuulotorvi. Sana ”luuri” on alun perin tarkoittanut skandinaavista viikinkiaikaista soittopeliä, torvea, johon puhalletaan. Myöhempi sovellus sanasta oli ”hörlur”, kuulotorvi. Onkohan se sellainen vanhan ajan kuulolaite, torvi, jolla huonokuuloinen kokosi ääniä suuntaamalla sen haluamansa äänilähdettä kohti? Mutta eiköhän siitäkin ole kysymys palvelevassa puhelimessa, jossa herkällä korvalla keskitytään kulloinkin yhteen ihmiseen ja hänen asiaansa!

Suomen sana ”puhelin” ei siis ole kovin onnekas. Olisiko kansainvälinen sana telefoni parempi? Se on koottu kreikan sanoista ja tarkoittaa kirjaimellisesti kaukoääntä, kaukaa kuulevaa, samoin kuin televisio tarkoittaa kaukaa näkevää ja teleskooppi kaukaa tutkivaa. Ainakin se soppi palvelevaan puhelimeen paremmin kuin toinen kreikan kielestä rakennettu sana, nimittäin megafoni, suuri ääni. Ehkä huutamallakin voidaan yrittää saada ääni kantamaan kauas? Mutta huuto jättää etäiseksi, kun taas puhelin välittää hiljaisenkin kuiskauksen, yhtä hyvin kaukaa kuin läheltä. Siksi kuulotorvi onkin lähimmäisyyden väline, mitä huutotorvi ei koskaan voi olla.

Matkapuhelimia alettiin kutsua kännyköiksi jo kauan ennen kuin niissä oli muita ominaisuuksia kuin puhe ja tekstiviesti ja matopeli. Nyt ne ovat monipuolisia viihdekeskuksia ja päättymättömiä laitureita tiedon rannattomalle valtamerelle, mutta edelleen juuri ihmisten yhteydenpidon välineitä. Sikäli kännykkä on vieläkin hyvä sana – voihan tämän laitteen avulla ojentaa auttavan kätensä, vaikka edes kuuntelemisen ja virtuaalisen koskettamisen muodossa. Niinpä ”hipaisupuhelin” voi auttaa ihmistä saamaan omaan elämäänsä edes hipaisun joltain toiselta juuri silloin, kun kaipaa kuuntelijaa.

Tässä kaikessa te, hyvät Palvelevan Puhelimen palvelijat, teette tärkeää työtä: te kuuntelette, pidättäydytte esittämästä omia mielipiteitänne, kallistatte herkän korvanne toiselle ihmiselle ja siten annatte hänelle hipaisun – ette vain itseltänne ettekä puhelinyhtiöltä tai operaattorilta, vaan seurakunnalta, lähimmäisten yhteisöltä, ja viime kädessä itse rakastavalta Jumalalta, joka kuulee ihmisen äänen, tuli se sitten miten kaukaa tahansa. Siunatkoon hän teidän työtänne.