Puhe Lomakotiyhdistys Ilonpisara ry:n 60-vuotisjuhlassa 26.5.2017

 

Arvoisa juhlaväki, yhdistyksen hallitus, Ilonpisaran työntekijät, asukkaat ja vieraat. Kuusikymmentävuotispäivät ovat ihmisen elämässä merkittävä juhlahetki. Siihen mennessä ihmisestä on tullut sitä, mitä hän on. Hänellä on kauniita muistoja, joihin palataan ja hänellä on saavutuksia, joita katsellaan tyytyväisenä. Eteenpäin tähyillessä mieleen tulee lähinnä auvoisia lepohetkiä, kunhan loppurutistuksesta vielä selvitään.

Mutta yhdistysten laita on hieman toisin. Totta, takana on historiaa, jota muistella, on kauniita onnen hetkiä, joihin palata, vastuuta kantaneita ihmisiä, joita kiittää, suorituksia ja uhrauksia, joita kunnioittaa. On myös kohdattuja kysymyksiä sekä ratkaisevasti kehitystä suunnanneita hetkiä, joita arvioida, samalla kun todetaan, että tähän asti on tultu ja tästä jatketaan eteenpäin.

Mutta toisin kuin eläkettään jo miettivälle kuusikymppiselle ihmiselle, yhdistykselle ei tarvitse vakuutella, että sinähän olet parhaassa iässä. Ehkäpä ihmispäivänsankaria rohkaisemalla ja kehumalla hieman piilotellaan sitä todellisuutta, että pian hänen tehtävänsä on siirtyä pois vastuupaikalta ja joku nuorempi ja vetreämpi väistämättä ottaa hänen paikkansa. Ehkäpä ”parhaasta iästä” puhumalla tarkoitetaankin, että nyt sinä olet oman elämänkaaresi lakipisteessä, tästä se sitten lähtee alamäkeen sujuttelemaan?

Mutta näin ei ole toimivan yhdistyksen laita. Edessä on avoin tulevaisuus, jota ei käydä arvailemaan eikä vihjailemaan. Tai ainakin sellaiseen täytyy olla jotain tietoja tekeillä olevista suunnitelmista tai käsillä olevista haasteista. Ainakin muuttuva yhteiskunta ja sen tarpeet voivat kuitenkin sellaisia nostaa keskusteluun myös yhdistyksen juhlapäivänä.

Lomakotiyhdistys Ilonpisaran synty liittyy kiinteästi laajempaan diakoniatyön merkityksen oivaltamiseen kirkossamme. Kristillisen kirkon elämään on aivan sen alusta lähtien kuulunut lähimmäisistä huolehtiminen. Köyhät, lesket, sairaat ja orvot esiintyvät Raamatun lehdillä Jumalan erityisen rakkauden kohteena; rakkauden, joka velvoittaa kaikkia Jumalan palvelijoita toimimaan heidän hyväkseen. Diakonia palvelun merkityksessä on alusta lähtien kuulunut kirkon olemukseen ja elämisen tapaan.

Nykyisessä mielessä seurakuntadiakonia syntyi kuitenkin hitaasti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Tärkeä suunnanvalinta oli Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa nähdä diakonian kuuluvan seurakunnille eikä diakonialaitoksille, kuten oli laita varhaisemmissa esikuvissa Saksassa. Ainutlaatuinen päätös tehtiin kirkolliskokouksessa sotien aikaan, kun v. 1943 säädettiin kirkkolailla jokainen seurakunta tekemään diakoniatyötä ja ottamaan palvelukseensa siihen tarvittavia henkilöitä.

Sodan tuottama kärsimys, puute ja nälkä sekä kaikkinainen inhimillinen hätä oli suurta. Tarpeet olivat moninaiset, seurakunnissa ei diakonia lähtenyt noin vain jaloilleen ilman tukea ja ohjausta kokonaiskirkon ja hiippakuntien taholta. Hiippakuntiin perustettiin diakoniasihteerien virkoja. Tampereella sellaista hoiti tarmokkaasti pastori Arvo Laajarinne. Hänen aloitteestaan hiippakunnan diakoniatyölle hankittiin lomakoti Vanajaveden rannalta, tarkoituksenaan palvella seurakuntien eniten lomaa tarvitsevia, kuten suurperheiden äitejä, mutta myös eri tavoin liikuntarajoitteisia tai ihmisiä, joilla ei ollut mahdollisuutta viettää aikaa asuntonsa ulkopuolella. Heille Ilonpisaran tuli koitua iloksi ja virkistykseksi.

Diakoniset tarpeet ovat kuitenkin muuttuneet samaan tahtiin kuin yhteiskunta sekä kirkko sen mukana ovat muuttuneet. Yleinen elintason nousu ja sosiaalilainsäädännön kehitys ovat muuttaneet myös lomakotiyhdistyksen tarpeita. Maassa on järjestelmä työn ja vapaa-ajan tasaamista varten, erilaiset lomanviettomahdollisuudet ja –paikat ovat tulleet useimpien saavutettaviksi, puhumattakaan siitä, että seurakunnat ovat omilla kesäkodeillaan ja leiritoimillaan tehneet hiippakunnallisen lomakodin tarpeettomaksi. Seurakuntien diakoniatyö on vahvistunut, laaja-alaistunut, monipuolistunut ja ammattimaistunut. Enää ei hiippakunnan tuki ole niin olennaisessa asemassa kuin vielä joitain vuosikymmeniä sitten. Osana kehitystä myöskään Ilonpisara ei ole enää aikoihin ollut hiippakunnan toimintaa, vaan itsenäisesti toimiva hoivakoti. Side hiippakuntaan on kuitenkin olemassa hallinnon tasolla.

Mitä Ilonpisaran kirkollinen tausta merkitsee? Onko kyseessä yksi hoivakoti muiden joukossa? Onko täällä tarjottu ja saatu palvelu samanlaista kuin muissa vastaavanlaisissa laitoksissa? Rakkaus ja inhimillinen lähimmäisyys ovat periaatteessa aina samaa, oli niiden taustalla millaisia aatteita tai uskoja tahansa. Ovathan ihmisten tarpeetkin pohjimmiltaan samanlaisia. Siksi voisi olettaa, että myös hoivakotien kesken ei eroja synny siitä, kytkeytyykö niiden syntyhistoria johonkin hengelliseen lähtökohtaan.

Palvelu on palvelua. Vai onko? Onko motivaatio palvella erilainen? Onko olemassa erilaisia syitä pitää huolta heikoimmista? Jos on eri syitä, onko syillä vaikutuksia? Seuraako niistä erilaista palvelua, erilaista antaumusta, erilaista sitoutumista ja huolellisuutta? Ehkä, ehkä ei. Se riippunee henkilöstä, työn johdosta, käytettävissä olevista resursseista, tiloista ja oloista, myös keskinäisestä työilmapiiristä.

Yksi kuitenkin voi olla erilainen ja ratkaiseva tekijä: miten ihmistä kunnioitetaan? Miten hänet kohdataan? Miten häntä arvostetaan? Miten hänen annetaan kokea: sinä olet ainutlaatuinen, sinä olet arvokas, sinä olet rakastettu, sinä olet Jumalan kuva. Sinussa me näemme, millaista on elämä Jumalan luomana. Sinä palvelet meitä kertoessasi meille, mistä ihmiselämässä on kysymys.

Jos ihmistä pidetään Jumalan kuvana, hän ei ole vain yksi meistä, samankaltainen kuin kuka tahansa, ei ainoastaan tasavertaisuuden ilmentäjä, vaan paljon enemmän: hänessä voidaan nähdä Jumalan hyvyys ja kokea elämän tarkoitus rakkaudessa ja lähimmäisen palvelemisessa. Saamme kokea Jumalan hyvyyttä palvelun välityksellä. Ihminen, jota palvellaan, avaa meissä jotain näkemään koko elämän pyhyydestä.

Ihmisen arvo ei ole mitattavissa. Jumalan luomana hän on mittaamattoman arvokas riippumatta ominaisuuksistaan, taidoistaan tai tuloksellisuudestaan. Ihmistä ei arvioida hänen tuottavuutensa perusteella vaan sen perusteella, että hän on Jumalan kuva. Hänessä näkyy, millainen on Jumala. Jumalan luomat ominaisuudet, erilaisuus, persoonallisuus – kaikki tuo kertoo Luojan rikkaudesta.

Kun Ilonpisara viettää 60-vuotispäiviään, Suomi viettää satavuotisiaan ja Reformaatio 500-vuotisiaan. Tänä vuonna ajattelemme, mitä on olla evankelis-luterilainen kirkko. Yksi kansainvälisistä teemoista, joita Luterilainen Maailmanliitto on vuodelle valinnut, kuuluu näin: Human Beings – Not for Sale, eli ihmiset eivät ole kauppatavaraa.

Ihmisen tarpeista huolen pitäminen, asuminen, ruoka ja terveys, kaikki tämä maksaa rahaa ja pitää jotenkin hoitaa. Kehittynyt yhteiskuntamme on viimeisten vuosikymmenten aikana luonut yhä vahvempia rakenteita kaiken tämän turvaamiseksi. Parhaillaan on tekeillä sote-uudistus: pienet kunnat eivät pysty pitämään yllä kaikkia palveluja eikä korkeinta hoitoa voida järjestää kuin keskitetysti suuremmissa yksiköissä. Samalla on kuitenkin edelleen epäselvää, mitä uudistukseen sisältyvä valinnanvapaus hoidon hankinnassa tulee merkitsemään yhteiskunnan palvelujen tai yksityisen ihmisen kannalta.

Ei ehkä ole tarpeen, että yhteiskunta omistaa kaikki palveluja tarjoavat yksiköt. Palveluja voidaan ulkoistaa yksityisille yrityksille ja yhdistyksille. Mutta seuraako siitä jotain sille tavalle, jolla ihmisiä kohdataan ja kohdellaan? Miten ihmisiä arvostetaan ja heidän erilaisuuttaan kunnioitetaan ja heitä rakastetaan? Vai muuttuvatko he asiakkaiksi, kuluttajiksi ja kohteiksi? Nähdäänkö heissä edelleen Jumalan kuva, ainutlaatuinen, ihmisen itsensä ja hänen rajoituksensa ylittävä viittaus Suurempaan, siihen, joka yhdistää kaikkia ihmisiä Luojaansa ja toinen toisiinsa ja joka estää, että heistä voisi koskaan tulla kauppatavaraa?

Lomakotiyhdistys Ilonpisara käy tulevaisuuteen uusien haasteiden äärellä. Uusia laskelmia tehdään. Ihmisen arvo kuitenkin pysyy. Toivotan hallitukselle viisautta tulevissa valinnoissa, työntekijöille rakkautta ja uskollisuutta tehtävissään, asukkaille terveyttä ja voimia, sekä kaikille juhlavieraille runsasta Jumalan siunausta. Pisaroikoon alkava kesä teille paljon iloa.