Saarna Tampereen Tuomiokirkossa Marian ilmestyspäivänä 22.3.2020

Evankeliumi Luuk. 1: 39-45

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

 

Rakkaat kristityt, linjoille kokoontunut seurakunta. Näinä poikkeavina aikoina voi jumalanpalvelukseenkin tulla vain virtuaalisesti, mutta älköön se vähentäkö yhteenkuulumistamme. Älköön se heikentäkö uskoa tai vaientako rukousta. Älköön myöskään koko maailmaa vaivaava koronaviruksen pandemia lamauttako luottamusta Jumalaan. Älköön se vapauttako meitä ihmisiä omasta vastuullisesta käyttäytymisestämme.

Tilanne muuttui nopeasti niin Suomessa kuin naapurimaissa. Vielä reilu viikko sitten elämä kulki meillä koko lailla tuttua reittiä, arki oli samanlaista töissä, koulussa, kaupassa ja kylässä käyntiä kuin ennenkin. Nyt se kaikki on yhtäkkiä rajattua. Arkiset asiat on järjestettävä ihan uudella tavalla. Muutos on ollut niin nopea, että sitä on vaikea käsittää ja uskoa. Tilanne muuttuu jatkuvasti. Tunti tunnilta tulee uusia katsauksia. Epidemian huippu on vasta edessä, ja viranomaisten asettamat määräykset voivat vielä kiristyä.

Nopean muutoksen edessä monen on vaikea nähdä, että kyseessä on vakava asia. Enhän tunne itsessäni mitään oireita, tuskin voin siis tautia saadakaan, tuntuu moni ajattelevan. Koska virus on näkymätön vihollinen, sitä ei oikein ymmärrä väistellä – miten se nyt minuun osuisi, olenhan terve ja tarkkaavainen?

Mutta mitä pidemmälle epidemia etenee, sitä syvemmäksi kasvavat myös yhtäältä turhautumisen ja toisaalta turvattomuuden tunne. Päivät vaihtuvat viikoiksi, ja on vain pysyteltävä pienissä ympyröissä. Kotona alkavat seinät ahdistaa, lasten energia vaatii purkautumista, puolisoiden pitäisi päästä tuulettumaan, töissä olisi hommia hoidettavana. Paineita on päästä piinasta viihteelle. Mutta pidätellä vain täytyy! Samalla myös huoli kasvaa: miten pitkäksi tämä venyy? Kauanko ruoat ja rahat riittävät? Keihin kaikkiin vakava sairaus iskee? Kuinka moni tuttavani joutuu sen lyömäksi? Miten käy lasteni, miten vanhempieni? Miten minun käy? Mitä voin edes tehdä tässä tilanteessa?

Voin vain noudattaa saamiani ohjeita. Voin vain toimia, kuten viranomaiset hyvää tarkoittaen ovat elämän suojelemiseksi neuvoksi antaneet. Voin pitää huolta itsestäni ja muista. Voin pysytellä siellä, mikä on minun paikakseni säädetty. Voin puhelimella ja tietokoneella hoitaa asioita ja yhteyksiä. Voin soittaa ja kertoa, että minulla on kaikki hyvin, entä sinulla? Voin pujahtaa kauppaan ja hakea sieltä omani ja toisen tarvikkeet. Voin ymmärtää, että olemme tässä liemessä yhdessä ja että selviämme siitä vain yhdessä.

Kaiken keskellä nähdään, että elämä jatkuu. Muutoksia tulee, mutta kodit, koulut jne. pyörivät, koska yhteiskunta toimii. Mutta se toimii vain siinä määrin, kun näemme sen koostuvan tehtävänsä hoitavista osista. Erilaisista toimijoista, viranomaisista, yrityksistä ja yhteisöistä – ja viime kädessä vastuullisista yksilöistä. Sellaisista kuin kuka tahansa kansalainen. Nyt pitää vain sopeutua tilanteeseen ja nähdä, mikä on oma vastuuni, mikä on oma paikkani, mikä on minun tehtäväni, miten minä autan omia lähimpiäni ja koko yhteisöäni menemään eteenpäin. Sillä nyt tarvitaan luottamusta tulevaisuuteen. Tarvitaan luottamusta Jumalaan, joka on ennenkin kuljettanut kansoja läpi vaikeiden aikojen.

Myös kirkko jatkaa elämäänsä ja hoitaa tehtäväänsä. Täällä jatketaan jumalanpalveluksia, vaikka seurakunta ei pääse paikalle. Kirkolliset toimitukset, kasteet, vihkimiset ja hautaamiset hoidetaan, vaikka seurakunta täytyy rajata aivan lähimpiin. On tärkeää, että rukous jatkuu ja Jumalan sanan julistaminen jatkuu. Se on Kristuksen kirkon tehtävä. Kodeissa voi yhtyä niihin rukouksiin, joita täällä lausutaan, ja voi myös lähettää esirukouspyyntöjä vaikka sähköpostitse, tai siten, kuin niitä on saattanut ennenkin toimittaa kirkkoon. Voi myös tarvittaessa tulla tapaamaan kahdenkeskistä keskustelua varten papin tai diakonin kanssa jumalanpalveluksen jälkeen.

Samankaltaista epäilyksen ja luottamuksen jännitystä on myös tämän pyhäpäivän sanomassa. Siinäkin ollaan keskellä epätietoisuutta ja silti nähdään, että eteenpäin ollaan menossa, kohti jotain suurta. Hämmennykseen ja tietämättömyyteen on kätkettynä toivon siemen. Marian ilmestyspäivää vietetään yhdeksän kuukautta ennen joulua. Odotus alkaa. Tänään on päivä, jolloin ihmetellään uskontunnustuksen merkillistä lausetta: sikisi Pyhästä Hengestä. Jouluna siitä jatketaan: syntyi neitsyt Mariasta. Siksi tähän päivään kuuluu erityisellä tavalla luottamus tulevaisuuteen tuntemattoman, käsittämättömän ja inhimillisesti ymmärtämättömän edessä. Ollaan sen mysteerin ääressä, jossa Jumala itse sitoutuu tähän ihmisten heikkoon ja epätietoiseen maailmaan, tähän raihnaiseen, sairauksien, vaarojen ja kuolevaisuuden maailmaan. Jumala lähettää Poikansa tulemaan ihmiseksi, sikiämään neitsyen kohdussa.

Päivän evankeliumissa Maria tekee jotain sellaista, mikä juuri nyt on meiltä kielletty. Hän uskaltautuu matkalle. Hän lähtee tapaamaan sukulaistaan. Kumpikin on samassa tilassa, odottaa lasta. Meillä on poikkeusolot, mutta Maria ja Elisabet ovat kumpikin poikkeustilassa. Jotain uutta on heille tulossa, jotain, mitä kumpikaan heistä ei ole voinut itsensä eikä oman lapsensa osaksi ennakoida. Vielä ei tiedetä, että Elisabetin kohdussa kasvaa tuleva Johannes Kastaja ja Marian kohdussa Jeesus, maailman Vapahtaja.

Marian ilmestyspäivään liittyy kertomus, joka Luukkaan evankeliumissa kerrotaan juuri ennen tätä kohtaa. Siinä enkeli Gabriel ilmestyy nuorelle Marialle ja ilmoittaa, että tämä on synnyttävä pojan. Marian valtaa epäilys, jopa hetkellinen epäusko. Minäkö muka? Miten tällainen puhe minua voisi koskea? Minähän olen mieheltä koskematon. Miten tällainen olisi edes mahdollista? Sitä paitsi minä olen nuori, ei tämä minun asiani voi olla. Mutta kuultuaan, että Jumalan Pyhä Henki saa sen aikaan, Maria suostuu: minä olen Herran palvelija, tapahtukoon minulle hänen tahtonsa mukaan.

Epäily ja epäusko vaihtuvat luottamukseen ja lähtöön. Maria tunnistaa oman paikkansa tehtävänsä, kun hän vakuuttuu Jumalan Hengen olevan hänen kanssaan. Mitä olisi pelättävissä, kun Jumala on hänen luonaan? Tuli mitä tuli, Pyhä Henki kuljettaa häntä tulevaisuuteen, ja itse Jumalan Poika asuu hänessä. Niinpä Maria uskaltaa käydä huomiseen. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä, julistaa Elisabet.

Kun Maria ryhtyy Jumalan hänelle valitsemaan tehtävään, siitä tulee koko maailmanhistorialle käänteentekevä. Yhden nuoren naisen velvollisuuden hoitaminen, oman paikan täyttäminen, on osa Jumalan valmistamaa pelastusta koko ihmiskunnalle. Ei ole siis vähäistä, kun ottaa vastaan erikoisen, oudon ja käsittämättömänkin tehtävän. Siihen Jumala on kätkenyt jotain suurta, vaikka sitä ei etukäteen voisi nähdä saati ymmärtää.

Meillä on nyt tilanne, jossa emme voi nähdä pitkälle huomiseen. Emme tiedä, miten kauan poikkeusolot jatkuvat. Emme tiedä, miten vaikeaksi tilanne kehittyy. Emme tunne omaa tulevaisuuttamme. Mutta me voimme ottaa oman paikkamme ja hoitaa oman osuutemme yhteisissä talkoissa. Kun löydämme oman paikkamme Jumalan suunnitelmissa ja toteutamme hänen tahtoaan, se koituu myös tulevien polvien hyväksi.

Jumala on varannut sinulle suuria lahjoja. Siksi hän on antanut Poikansa syntyä ihmiseksi. Saat luottaa siihen, että hän kulkee sinun kanssasi. Sen merkiksi tunnustamme nyt yhteisen kristillisen uskomme.