Piispan saarna kirkkoherra Ilkka Wiion virkaanasettajaisissa Humppilan kirkossa 2.2.2014

Evankeliumi Luuk. 2: 22-33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,

niin kuin olet luvannut.

Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,

jonka olet kaikille kansoille valmistanut:

valon, joka koittaa pakanakansoille,

kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

 

Olen ensimmäistä kertaa täällä Humppilan kauniissa kirkossa. Ihailen sen holveja ja lasimaalauksia. Mutta ihailen myös sitä, miten seurakunta on suurella joukolla kokoontunut ottamaan vastaan ja siunaamaan
virkaansa uutta kirkkoherraa. Kirkko on sukupolvesta toiseen sama ja seurakunta on sama, vaikka pappi on uusi.

Rovasti Routasalo aloitti Humppilassa pappina jo 30 vuotta sitten; oltuaan välillä lähetystyössä Kamerunissa ja Sambiassa sekä pappina naapuriseurakunnassa hän lopuksi toimi vielä kymmenen vuotta täällä. Nyt on Ilkka Wiio astunut tehtäviin, joihin hänet tänään siunaten saatetaan.

Onko Humppilassa käsillä muutoksen aika? Millainen on seurakunnan tulevaisuus? Se riippuu monista osapuolista, ei ainoastaan papista. Se riippuu myös seurakuntalaisista. Hehän pysyvät, papit vaihtuvat. Ja te, jumalanpalvelukseen kokoontunut seurakunta, omalta osaltanne teette sen, millainen on Humppilan huominen.

Nyt pyydänkin sinua kääntymään penkissä vierustoverisi puoleen. Vaihda hänen kanssaan pari ajatusta siitä, millaisen sinä toivoisit Humppilan seurakunnan tulevaisuudessa olevan. Mikä on hyvin, mikä saisi olla paremmin? Älä ole huolissasi, en tule kuulustelemaan sitä, mitä sanot. Mutta kerro se nyt vierustoverillesi; ehkä jossain myöhemmässä vaiheessa voit sen kertoa uudelle kirkkoherralle, kun tilaisuus tulee.

*

Toivon, että löysitte asioita, jotka ovat nyt hyvin, vaikka varmasti osasitte myös asettaa tulevaisuuden toiveita. Ehkä niiden hyvien asioiden valossa löytyi myös viitteitä siitä, mihin suuntaan mennä, kun eteen tulee päätettäviä asioita. Parhaillaan on halki Suomen mietittävänä samanlaisia kysymyksiä sekä kirkon että valtion taholla. Millainen on tulevaisuuden kuntarakenne ja millainen seurakuntarakenne? Tähän liittyy vielä selvittämättömiä kysymyksiä, ja tulevaisuus ei ole vielä valmis.

Tulevaisuus ei koskaan olekaan valmis; sehän hahmottuu vain sitä mukaa kuin sitä itse omilla teoillamme luomme. Tulevaisuus ei ole jossain jo odottamassa, ikään kuin lukkoon lyötynä laatikkona, johon me sitten vain astumme sisään ja katselemme ihmeissämme sitä, mikä ei enää ole samoin kuin ennen.

Tulevaisuus on pelkistetysti sanottuna sen summa, mitä olemme edeltäjiltämme perineet ja mitä omilla toimillamme ja valinnoillamme saamme aikaan. Kumpikin täytyy kuitenkin ymmärtää laajasti. Niin perityssä kuin nyt valittavissa asioissa emme ole yksin vaan yhdessä kaikkien muiden kanssa. Jokainen meistä on lukemattomin sitein yhdistetty lähimmäisiinsä, naapureihinsa, muihin kuntalaisiin, seurakuntalaisiin, kansalaisiin ja lopulta koko ihmiskuntaan.

Kynttilänpäivän evankeliumissa tapahtuu myös uuteen aikaan siirtyminen. Siinä on ensin noudatettu jotain hyvin pitkään, mutta myös samalla odotettu jotain pitkään, ja nyt tuo uusi on käsillä, aivan kirjaimellisesti. Vanha Simeon ottaa käsivarsilleen pienen Jeesus-lapsen. Simeonin kerrotaan odottaneen Jumalan lupausten täyttymistä. Hänelle oli Pyhä Henki ilmoittanut, että hän ehtii nähdä Herran Voidellun, hepreaksi Messiaan, kreikaksi Kristuksen. Nyt hänen odotuksensa päättyy ja hän saa mennä rauhassa lepoon.

Kynttilänpäivän evankeliumissa vanha aika väistyy ja uusi koittaa. Temppelin portilla tapahtuu vahdinvaihto, uusi isäntä astuu sisään. Ennen pitkää hän muuttaa sen, miten Jumalaa tulee palvella. Vanha tapa on kuitenkin vielä läsnä, sillä evankeliumissa toimitaan juuri siten kuin perityn säännön mukaan tuli toimia. Eikä tuota vanhaa tapaa mitenkään moitita, todetaan vain Joosefin ja Marian sitä noudattaneen.

Mooseksen laissa säädettiin, että äidin tuli mennä temppeliin toimittamaan rituaalinen puhdistautuminen neljäkymmentä päivää poikalapsen syntymän jälkeen. Tästä syystä kristillisissä kirkoissa yleensä vietetään kynttilänpäivää helmikuun toisena päivänä; siihen on näet 40 päivää joulupäivästä. Vastaavanlainen synnytyksen jälkeinen tapa on ollut käytössä myös kristillisessä kirkossa; meillä Suomessakin oli vielä 1800-luvun lopulla tavallista, että synnyttänyt äiti ”kirkotettiin” eli ”otettiin kirkkoon” 40 päivää synnytyksestä. Siksi meillä on tätä pyhäpäivääkin kutsuttu myös ”Neitsyt Marian kirkkoon ottamisen päiväksi”.

Marian tuli tuoda uhrina vuoden vanha lammas ja kaksi kyyhkystä, mutta köyhien oli luvallista tuoda vain kaksi kyyhkysenpoikaa. Tästä vähäisestä uhrista näkyy, että Jumalan Pojan kotiväki ei kuulunut maan mahtisukuihin. Kenties he hankkivat kyyhkyset temppelin luota juuri sellaisilta kyyhkystenmyyjiltä, joiden pöydät Jeesus myöhemmin kaatoi ja ajoi myyjät ruoskalla ulos. Mutta vielä ei ollut aika tällaiselle demonstraatiolle, vaikka temppelin aika uhreineen oli jo jäämässä taakse. Pieni Jeesus-lapsi on vasta kasvamassa kutsumustaan kohti eikä hän tiedä vielä tulevaisuudestaan yhtään sen enempää kuin Maria ja Joosef voivat ymmärtää Simeonin sanoja. Eivät he voi tietää, että hänestä tulee itsestään se uhri, joka yhdellä kertaa tekee turhaksi ja lopettaa veren vuodattamisen ihmisten puhdistamiseksi.

Toinen syy Marian ja Joosefin temppelissä käyntiin oli niin ikään laissa määrätty: jokainen esikoispoika oli pyhitettävä Herralle. Ehkä tämä määräys kuitenkin puhui heille jotain: vanhempien tulee olla avoimia sellaiselle tulevaisuudelle, minkä Jumala on heidän lapselleen varannut. Niin kuin kaikki isät ja äidit, eivät he voineet tietää, mitä tulevat vuodet kätkevät heidän poikansa osaksi. Eikä se ollut heidän käsissäänkään kuin vähältä osin. Mutta tämän lapsen syntymään kerrotaan liittyneen jo niin monta ihmeellistä tapahtumaa, että ne epäilemättä herättivät heissä suuria kysymyksiä.

Missään ei kuitenkaan sanota, että Jeesuksen vanhemmat olisivat ymmärtäneet, millaisesta lapsesta oli kysymys, vielä vähemmän sitä, miten hän tulisi toimimaan ja kaikkein vähiten sitä, millainen maailmaa suuntaava vaikutus hänellä olisi. Heillä ei voinut olla aavistustakaan siitä, miten miljardit ihmiset 2000 vuotta hänen syntymänsä jälkeen hänen nimeään kunnioittavat, sitä elämänsä perustana tunnustavat ja hätänsä hetkellä avuksi huutavat sekä kiittävät ja ylistävät.

Oliko siitä aavistus sitten Simeonilla, kun hän tiesi ajan nyt täyttyneen? Ainakin Simeonilla oli aavistus siitä, ettei kaikki tapahtuisi kivuttomasti, sillä samassa yhteydessä hän lausui Marialle profeetalliset sanat, joita ei tämän päivän evankeliumissa luettu: Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset. (Luuk. 2:34-35)

Päivää on siis kutsuttu Marian puhdistautumiseksi, ja ortodoksinen kirkko kutsuu sitä Herran temppeliintuomisen päiväksi. Kynttilänpäiväksi sitä on alettu kutsua, koska keskiajalla tuli tavaksi vihkiä silloin käyttöön vuoden aikana jumalanpalveluksessa tarvittavat kynttilät. Mutta senkin takana on syvällisempi ajatus.

Tätä juhlapäivää tiedetään vietetyn jo 300-luvun lopulla Jerusalemissa. Sitä koskevassa vanhassa pyhiinvaeltajan kertomuksessa mainitaan tuolloin vietetyn juhlava palveluksessa kulkueineen, lamppuineen ja kynttilöineen. Juhlan aiheena onkin Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Päivää on vietetty myös Mariaa koskevana juhlana, mutta sen varsinainen sisältö on Kristus. Hänessä nähdään nyt Jumalan valo, joka loistaa kaikille kansoille. Nyt koittaa uusi aika, hänessä kaikki maailman kansat saavat toivon.

Messias, jota muinaisessa Israelissa odotettiin, tulisi odotusten mukaan olemaan kuningas, joka nostaisi kansan jälleen kunniaansa, ajaisi miehittäjävallan pois maasta ja tuottaisi oikeuden ja rauhan omalla hallinnallaan. Toivo täyttyi, mutta eri tavoin kuin odotettiin: koko maailma pääsisikin nyt osaksi Jumalan erityisestä lahjasta. Enää Jumalan kansa ei olisikaan vain tuo yksi ja valittu kansa, jonka jäseneksi synnytään, vaan Jumala kokoaa uuden kansan niin juutalaisista kuin muista. Tähän kansaan saa kuulua uskossa. Jumala kutsuu kaikkia Poikansa kansaan.

Kun nyt maailmalle koittaa Kristuksessa Jumalan valo, hänessä tulevat myös oikeus ja rauha. Mutta se tapahtuu vain, kun Jumalan valo saa valaista ihmisiä. Kristuksen tulee saada säteillä pimeään, ei vain kynttilänä kirkossa vaan totuuden, oikeuden, rakkauden ja armollisuuden valona ihmisten sisimmässä. Silloin valo säteilee myös ulos ja vaikuttaa.

Kynttilänpäivän evankeliumissa tapahtuu vanhan vaihtuminen uuteen. Myös Humppilan seurakunnassa on käsillä vahdinvaihto. Mutta tulevaisuudessakin asiat ovat monessa suhteessa kuten ennen, sillä kirkon tehtävä on edelleen sama: julistaa Jumalan rakkautta tämän paikkakunnan ihmisille sanoin ja teoin, tehdä heille mahdolliseksi saada valo omaan elämään, tulla valoon ja antaa itsensä Jumalan kirkkauden palvelukseen.

Juuri tällaiseen uudistumiseen on Kristuksen kirkko kutsuttu joka päivä, ei ainoastaan kynttilänpäivänä tai uuden kirkkoherran aloittaessa. Joka päivä jää jotain taakse ja joka päivä tulee uusia mahdollisuuksia. Elämme jatkuvasti vanhan ja uuden taitteessa. Meiltä kysytään sekä uskollisuutta sille, mitä olemme saaneet tehtäväksi säilyttää ja välittää tuleville polville, että rohkeutta ja neuvokkuutta käydä tulevaisuuteen Kristuksen kirkkauden todistajina.

Kun Kristus valaisee, silloin niin seurakunnan kuin paikkakunnan tulevaisuus näyttää valoisalta, kätkeytyi siihen millaisia kysymyksiä tai haasteita tahansa. Niitä kohti kuljettaessa on kirkkoherralla avainasema seurakunnan palvelijana. Tänään kuulimme lukukappaleessa apostoli Paavalin kehotuksen nuorelle Timoteukselle: Hoida sinulle määrättyä tehtävää tahrattomasti ja moitteettomasti siihen saakka, kun Herramme Jeesus Kristus ilmestyy (1.Tim. 6:14). Nyt käymme yhdessä asettamaan kirkkoherraa virkaansa ja rukoilemaan hänelle siihen siunausta.